Tuleeko jo kevät?

Tällä kuvalla toivottelimme hyvää ystävänpäivää, myöhäiset toivotukset vielä blogin lukijoille!

Talvi taisi mennä yhtä vauhdilla kuin tulikin. Kelkkaa päästiin vetämään vain pariin otteeseen ja nyt ei taas ole lunta löydettävissä mistään, kohta varmaan täytyy tyytyä taas pyöräkyyteihin. Vähän saatiin kuitenkin kuvamateriaaliakin meidän hienosta valjakosta, kun kävimme Tuomarinkylässä vetelemässä pieniä matkoja ihan valokuvausmielessä. Nikalla on nyt vähän paussia paimennuksesta, mutta eiköhän homma ensi kuussa taas jatku. Sen sijaan pitäisi panostaa tokohommiin, jos mielin joskus päästä ihan kokeeseen asti taas. Vähän jo soiteltiinkin, mutta tämän kuun kokeet menivät harmi kyllä täyteen ennen kuin päästiin linjoille. Ehkä ensi kuussa tärppäisi.
AVO:n liikkeet ovatkin Nikalla jo suht hyvin hallussa, seuruutus pitäisi saada taas vähän hauskemmaksi (koira kulkee mukana kyllä kuuliaisesti, mutta verrattuna vaikka Veaan on homma melko matkustamista) ja kaukot varmemmiksi. Hyppy, nouto ja luoksetulo ovat yleensä helppoa kauraa, liikkeestä maahanmeno ja seisominen onnistuvat liki aina treeneissä. AVO:ssa ei (toivottavasti) myöskään tarvitse ohjaajan enää stressata siitä uiko naapuri paikkamakuussa liiveihin.

Vean kanssa jännitysjutut menevät hyvää vauhtia hyvään suuntaan. Itse asiassa kun sakua ei enää jännitä niin kamalasti, koko lauma tuntuu taas rennommalta sekä arkielämässä, että treeneihin mennessä. Vieraan koiran tuuskahtaminen suoraan naaman eteen saattaa säikäyttää, mutta tiedän hyvin mitä itse teen ja tilanteista päästään nopeasti yli. Treeneissä Vean häiriönottaminen on siedettävää, mutta harmillista. Toivon kuitenkin, että sitkeä treenaaminen auttaa lopunkin kangertelun yli.

TOTTIS
Tottista treenataan yhä sisällä ja ulkona. Sisätreenit ovat nyt 2h mittaiset, joissa joka treeneissä on yksittäin harjoiteltava teema, aikaa pitää vähän paussia ja treenata muita juttuja "itsenäisesti" (ei siellä mitään itsenäisesti pääse tekemään, meidän kouluttajalla on silmät selässäkin). Ensimmäinen teema oli paikkamakuu, tässä treenattiin Vealle jännitettä, jotta se seuraisi tiukasti minua mahdollisimman pitkään ja paljon. Pallopalkka ja erilaisia palkitsemistapoja (palkka jo kun kävelen poispäin koirasta, etupalkka viereltä, palkka kun seison kaukana), jotta koira ei voi ennakoida ja joutuu pysymään skarppina. Toimi, paikkamakuu pysyi rentona ja varmana, mutta Vea oli skarpimpi. Toisena teemana oli seuruutus, jossa keskityttiin suoruuteen ja vaatimiseen. Paljon käännöksiä, täyskäännösten jälkeen heti pysähdys, jossa korjaus jos edistää. Hyvä fiilis, vietit ylös ja iloiset palkkaamiset. Lyhyet leikit, mutta useammin. Viime viikonloppuna keskityttiin jättöliikkeisiin, joita tehtiin BH:n omaisesti (perusasennon kautta, luoksetulon kanssa) ja tokoliikkeinä (suoraan liikkeestä, vierelle palaten). Nämä ovat Vealle hirmu varmoja, istumiset ja maahanmenot ovat nopeita ja iloisia, jälleen palkka tuli vähän eri kohtaa liikettä, jotta tarkkailisi skarppina myös kun käveln poispäin. Seisomista ei otettu, mutta voisin alkaa taas treenata sitä, jos kävisin omaksi iloksi pyörähtämässä kesällä Vean kanssa myös jonkun kokeen tokossa.

Itsenäisesti olemme treenanneet mm. hyppyä, noutoa ja kaukokäskyjä - sekä tietenkin temppuja, joilla vähän lämppäillään ja jäähdytellään. Eteenlähetyksissä "maahan"-käsky ennen pallopalkkaa menee nyt kuuleville korville ja hienosti pysähtyykin. Ykästä Vea ottaa hieman häiriötä, jos sen kanssa telmutaan palloleikkejä tai muuta hirmuihanaa palkkaa, saattaa Vea koettaa josko saisi eteenlähetyksen sijaan mennä sinne.

AGILITY
Sunnuntaisin pidetyn agilitykurssin viimeinen kerta oli viime viikonloppuna ja nyt Omalta ollaan nähty jo kelvollisia keinuja, sekä täysiä keppejä molempiin suuntiin hienoilla lähetyksillä. On ihmeellistä, miten jossain asiassa tuntuu junnaavan viikkotolkulla ja sitten se vain naksahtaa paikoilleen kuin mitään ongelmaa ei olisi ikinä ollutkaan. Omalla on hyvä fiilis agikentällä ja vaikka siitä joskus lähtee ääntä kun suoritetaan, olen tyytyväinen ettei se kilju ja höyryä päättömästi, vaan keskittyy. Vauhti ei vähene ja saankin olla itse aika tarkkana ohjauskuvioissa, etten juokse koiran eteen ja ehdin ohjaamaan varmasti ennen kuin Oma meni jo. Useimmiten jos tulee virheitä, ne tulee koska en vain ehtinyt antamaan käskyjä tai näyttämään suuntaa. Tyytyväinen olen kuitenkin esimerkiksi viikko sitten tehtyyn valssitreeniin, jossa Oma alkoi oikeasti seuraamaan mitä sille näytän ja piti hienosti suunnat.
Ei kai auta kuin alkaa katsoa kisoja, joskus ne virallisetkin on kai korkattava.

Eteenpäin

Harrastaminen jatkuu ja treenejä riittää - lumikin tuli! Kummaa, miten kovasti mesosin pitäväni alkuvuodesta vähän taukoa, mutta viime kuun lopussa näimme mm. kolmen päivän putken, jossa oli kahdet tottistreenit, paimennustreenit ja agility. Helmikuun viikonloput näyttävät myös hyvin täysiltä ja tämän lisäksihän on sitten niitä arki-iltojen treenejä, metsässä ulkoiluttamista ja kicksparkin potkimista. Pyöräilykelit loppuivat ja ollaan tehty Vean kanssa lyhyehköjä lenkkejä kelkan edessä. Ideana on tarjota vähän erilaisia liikuntamuotoja, ilman liiallista kropan rasitusta. Helpossa maastossa se on saanut vetää yksin tai Nikan kanssa, minun vähän auttaessa kelkkaa potkien ja raskaammissa paikoissa Ykä on tullut vetoavuksi. Ykä on kuitenkin virallisesti selän vuoksi poissa vetohommista, joten se lähinnä tsempittää kelkan rinnalla juoksevan kirittäjän kanssa. Jos opettelisi itse taas hiihtämään, voisi sitäkin koettaa järven jäällä harrastaa.

VEA
Vea on toiminut tosi kivasti tottistreeneissä viime aikoina. Sillä riittää intoa ja siltä pystyy vaatimaan vähän tarkempia suorituksia. Nouto alkaa näyttää jo ihan kokonaiselta liikkeeltä ja hyppynoutoakin ollaan tehty (tokokorkuisella esteellä), eteenlähetykset ovat myös hyvällä mallilla. Maahanmenoissa/paikkamakuissa on ulkokentällä pitänyt antaa vähän armoa ajan kanssa, mutta sisähallissa nekin menevät oikein hienosti. Isoin ongelma tällä hetkellä on, että Vea ottaa yhä ison häiriön muista koirista. Se ei haittaa käskyn alla ollessa tai tehdessä liikkeitä minun lähelläni. Seuruutuksessa voimme ohittaa toisen niin, että koirien kyljet miltei hipovat ja Vea korkeintaan katkaisee kontaktin vilkaistakseen mikä ohi meni. Epävarmuus näkyy enemmän kaukana työskentelyssä ja ilman käskyä kulkiessa. Jos Veaa lähettäessä tai luo kutsuessa jossain "matkalla" on koira, Vea tekee tarpettoman ison kaaren tai pahimmassa tapauksessa alkaa sijaistoimintona keksiä jotain omiaan (viime treeneissä juoksi täysin viistoon ruutumerkkejä haistelemaan). Lenkillä jos antaisin Vean tehdä mitä se mielii, se helposti jäisi tuijottamaan ja alkaisi mitä varmimmin haukkumaan vastaantulijalle. Veaa pelottavat muut koirat.
Jäimme juttelemaan asiasta kouluttajan kanssa ja lopulta asian analysoimiseen meni hyvä tovi treenien jälkeen, mitään minun silmääni koiraa suuresti järkyttävää ei sen pentuajassa ole tapahtunut. Ei mitään hyökkäyksiä tai vastaavia. Vea oli kuitenkin vähän epävarma pentu tietynnäköisiä koiria kohtaan ja, jälkikäteen ajateltuna, ehkä minun olisi pitänyt olla vielä suojelevaisempi sitä kohtaan ja antaa sen kasvattaa luonnettaan rauhassa. Vaikka Vea tulee toimeen kaikenlaisten koirien kanssa, se ei ole mikään neiti itsevarmuus, ei lähellekään sitä. Toki Vea on täysin kehitysvaiheessa yhä, ei se yksivuotiaana ole luonteen puolesta mikään valmis paketti. Pelottavanoloisia koiria se lähestyy usein haukkuen, vähän mitatakseen mitä on vastassa. Vasta tämän alkurituaalin jälkeen voi leikkiä. Tuttujen ja ei-pelottavien koirien kanssa Vea leikkii yleensä oikeastaan ääneti.
Otimme vähän harjoitusta aiheesta kouluttajan koirien avulla ja sain paljon hyviä vinkkejä ja apuja. Vean kanssa avaimet ovat - eivät kovinkaan yllättäen - hallinnassa. Sitä jännittää, mutta en saa antaa sen arki- tai koulutustilanteissa velloa tunteessaan, vaan sen on keskityttävä rauhassa olemiseen. Koska varovaisuudesta on tullut tapa, minun pitää nyt saada näytettyä Vealle, että "ei tässä tapahdu mitään, vaikket reagoisikaan". Kun saadaan aikaiseksi tarpeeksi toistoja vaarattomista koirankohtaamisista, Vea luultavasti myös aidosti ymmärtää, ettei se ole vaarassa. Sinänsähän tämä ei ole minulle uutta. Olen käynyt ihan saman Nikan kanssa läpi, sillä erotuksella, että söpö shelttini oli nuorena tolkuton remmirähjä. Vean kanssa vain vaaditaan vielä enemmän johdonmukaisuutta ja "asennetta", jotta ihan aidosti saisin tilanteen haltuun. Olen tosi tyytyväinen, että asia tuli käsiteltyä rauhassa ja saatiin tehtyä vähän harjoituksiakin siihen liittyen. Nyt voin panostaa kaksi lomaviikkoani kunnolla Veaan, jotta saadaan harjoitusta aloitettua vähän käytäntöönkin.

OMA
Agilitytreenaus jatkuu, viime treeneissä otettiin erikoisesteistä pöytää, pussia ja rengasta, joista kaikki sujuivat oikeastaan tosi hyvin. Pussi ensimmäisen kerran yksittäisenä esteenä pienellä avulla, mutta koska Oma ei ollut raskaasta kankaasta moksiskaan, sai se mennä seuraavat kerrat ilman apua. Rata mentiin vauhdilla ja itse olen kaikkein ylpein kepeistä. 12 kappaletta minulle vaikeammalta puolelta ohjattuna virheettä - jes! Yhä on kovasti puheenaiheena Omalle lisenssi, mutta kukas tulisi pitämään kädestä, kun menen ekoihin kisoihin?
Oma myös harjoittelee rally-tokoa, jossa nyt teemana ovat perusasento ja eteentulo paremmiksi naksuttelemalla. Kaikki liikkeet Omalta oikeastaan sujuvat ja ollaan harjoiteltu nyt yhdistyksen sivuilta haettuja ratojakin, mutta viilailua tarvitaan. Odottelemme myös päiviä, että päästään ilmoittelemaan koiraa luonnetestaukseen. Maalis-huhtikuussa voisi olla mahdollisuuksia ensimmäisiin testeihin.

NIKA
Nikan kanssa ollaan paimennuksessa jatkettu suuntaharjoituksia ja tehty eteenpäinajoa ilman liinaa. Huh, pikkusheltillä olikin minulle melkoisia mielipiteitä jaettavana viime treeneissä. Suuntaharjoitukset menivät tosi mallikkaaksi, mutta ensimmäinen kierros ajoa ilman liinaa oli mennä vähän penkin alle. Ideana siis on, että minä kävelen viimeisenä, Nika keskellä ja lampaat koiran edellä. Nikan tulisi kuunnella ajokäskyä, jossa se vauhdittaa lampaita ja hidastaa ja pysähtyä pyynnöstä, että liikutaan vielä hallitusti.
Hyviä pätkiä oli kyllä paljon, mutta sitten tuli pari lähetystä, jossa pakka räjähti käsiin ja Nika kävi pyräyttämässä lampaat joka suuntaan tai lähti hakemaan laumaa luokseni. Tuli onneksi nopeasti käskyn alle perseiltyään ja keräsi asiallisesti lauman takaisin kokoon. Tokalla kierroksella tein itse vähän asenteenvaihtoa. Nika oli lähdössä "aja" käskystä samaan hallitsemattomaan räjäytyspyrähdykseen ja päätin tehostaa varsin painavaa pysäytyskäskyä iskemällä paimenkepin maahan viereeni.
Oli muuten Nikan ilme näkemisen arvoinen. Sehän nyt oli varmaan 10m päässä minusta, mutta äkkiä sheltti muistikin, että äiskältä saattaa tulla noottia jos alkaa ihan pyllypääksi. Syöksähtelyt loppuivat tähän ja harjoitus jatkui asiallisena, Nika malttoi odottaa ja pysähtyä, vaikka laskin sen pidemmällekin itsestäni tai lampaat pyrähtivät eteenpäin. Mokoma jallittava sisuseniori.