tiistai 16. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Oli tässä pitkä teksti kirjoitettuna, mutta blogger poisti sen... hohhoi. Olen ollut puolitoista viikkoa kipeänä ja lusinut siten suurimman osan lomistani kotona, näinhän se tuntuu aina menevän. Nyt alkaa kuitenkin olo helpottaa ja hyvä niin, sillä tänään alkaa taas ohjattu tottis! Vean seuraaminen tuppaa vinoutumaan, joten on kiva päästä kouluttajan silmien alle hiillostettavaksi. Silloin kun tekee vielä pykälän verran huolellisemmin ja joku on apuna kertomassa milloin voi vielä vaatia ja milloin pitää löysätä.


Hakua ollaan treenattu ahkerasti omatoimisena. Nyt kun ohjaaja alkaa olla rauhallinen kaikissa tilanteissa ja ohjaaminen on ylipäätään selkeämpää, päästään treenaamaan taas muita juttuja. Viime kerralla neljä maalimiestä, kaikki n. 50m, eikä apuja. Ensimmäinen löytyi oikeasta etukulmasta, jonne koira lähti hyvää vauhtia ilman hetsailuja. Käytti tosi hienosti nenää, palautuksella olisi lähtenyt vähän viipottamaan, mutta iloisesti kutsuen tuli luokse. Toinen etukulma oli tyhjä, jonne piti käskeä kaksi kertaa, että upposi kyllin syvälle, mutta toisella kehoituksella etsikin oikein kivasti. Kolmannelle lähetin liian vinoon, jolloin alkoi työskennellä taaksepäin, annoin mennä ja koiran itse korjata. Hakikin sitten hienosti, palautti ja näytti hyvin. Neljännellä taas hyvä, suora pisto, mutta itse sohlasin näytöllä ja vähän häiritsin koiraa. Palasi kuitenkin töihin hienosti. Kaiken kaikkiaan todella hyvän mielen treenit!


Omalla menee hienosti, elokuun lopussa merle putkautti maailmaan kolme hienoa sheltinpentua. Synnytys meni hienosti ja Oma on toiminut mallikkaasti emona, pennuista on ilmeisimmin ollut jo paljon kyselyitä, mutta söpöjä kuvia voi aina käydä katsomassa Käpäläkoplan sivuilla! Oma jatkaa äitiyslomaa lokakuun lopulle, jonka jälkeen se palaa kotiin kohottamaan kuntoa. Ensi vuoden puolella toivottavasti päästään takaisin agilityä treenaamaan, sitä ennen mahdollisesti vähän rallya, se kun ei ole niin raskasta.


Rallysta puheen ollen: Ykä ja Vea kävivät toisissa rallykisoissaan Hangossa! Tällä kertaa Vea voitti isoveikan pisteillä 99/100p ja sijoittui toiseksi - hyvä M ja Vea! Vielä yhdet näin hienot kisat ja meillä on ensimmäiset rally-tokon koulutustunnukset.



Agilityssä saimme uuden kouluttajan syyskuulle, sen jälkeen ulkokausi loppuukin ja siirrytään halliin. Siellä meillä ei ole tiedossa vakitunteja, mutta toivottavasti saadaan vapaavuoro-oikeus ja päästään joillekin yksittäisille kursseille/koulutuksiin. Itsellänihän ei ole tällä hetkellä koiraa, joten M ja Nika tuuraavat meitä agilitykoulutuksissa. Olen itse vain imemässä oppia etäältä. Tosin toissakerralla, tunnilla ollessa oppilaskato, pääsin minäkin treenaamaan - kouluttajan koiralla! Oli aika jännää ohjata koiraa, jota ei ollut koskaan ennen nähnyt ja joka oli vielä "väärää" roturyhmää. Onneksi oli edes samaa kokoluokkaa kuin shelttimme. Terrierit ovat metkoja, mutta kyllä sitä vähän ikävöi Omaa, joka lukee minua yhtä hyvin (tai varmaankin paremmin) kuin minä sitä ja antaa vähän virheitänikin anteeksi.