Ohhoh ja ajatella, eilen vietettiin synttäreitä - Oma on ollut perheessämme kohta viisi vuotta!
Kirjoittelin Omasta synttäripostauksen sen täytettyä 5 vuotta, silloin sen kanssa treenailtiin lähinnä aksaa. Agility kuitenkin jäi, kun koiran molemmat ohjaajat vain sattuvat olemaan henkeen ja vereen niin tottelevaisuusihmisiä. Toki me edelleen välillä verestetään muistoja pienellä hyppelyllä, mutta ei Omasta aksakoiraa tule.
Sen sijaan noina kolmena vuotena on tullut huomattua useampaankin otteeseen, että kyllä Omakin osaa!
Se on vähän pehmeä ja tosi häiriöherkkä, sekä tarjoaa paineistuessaan tai epävarmana aivan takuuvarmasti koko hämmentävän temppurepertuaarinsa. Mutta kun palaset loksahtaa kohdalleen, pikkumerle on oikeasti aika makea koira. Se on sairaan iloinen päästessään tekemään, seuraa tiiviisti ja tiukasti, tekee hienot käännökset ja on liikkeissään nopea.
Kuka olisi uskonut, että Oman kennelnimen eteen saa nykyään lyödä viiden koularin litanian! Pääosin M:n kanssa se on tahkonnut TK1:sen, BH:n ja kivunnut rally-tokossa MEStariluokkaan asti. Koira, joka ei alkuun suostunut leikkimään millään lelulla tai nostamaan yhtikäs mitään esinettä maasta, treenaa nykyään noutoa, merkinkiertoa ja ruutua.
Sehän oli viime vuonna jopa E-SS:n vuoden tokosheltti!
Yksi pentuekin Omasta saatiin, kolmea mielettömän hienoa pentua, joista yhden narttupennun elämää ollaan saatu seurata mukavasti lähempääkin. Käpäläkoplan Lol, eli Lili on monessa asiassa hyvin samanlainen, hieno pakkaus kuin emonsakin. Siitäkin varmasti saisi aikaiseksi melko siistin kisakoiran. :)
