keskiviikko 16. marraskuuta 2016
Blogi muuttaa
›
Lauman muututtua Ykän poismenon myötä ja shelttien treenailun siirryttyä jo aikaa sitten osittain perheen toiselle ihmiselle, tehdään pieni...
tiistai 18. lokakuuta 2016
Vea LTE +175P +++
›
Kesän kisojen jälkeen ollaan alettu treenata tokon EVL:n liikkeitä. Ja, no, kaikki on vielä ihan levällään... Täytyy ottaa jossain vaihee...
sunnuntai 14. elokuuta 2016
SPL TOKO SM 2016
›
Käytiin lomalla reissuilemassa Norjassa, kuvat siltä matkalta, sekä kisoista ja treeneistä. ~3000km koirien kanssa sujui hyvin pieniä ...
keskiviikko 6. heinäkuuta 2016
Kesäkuu
›
Loma häämöttää enää parin päivän päässä! Tiedossa on vähän reissailua koirien kanssa ja muuta mukavaa, mutta parasta on, että pääsee hie...
torstai 9. kesäkuuta 2016
Oma 8v!
›
Ohhoh ja ajatella, eilen vietettiin synttäreitä - Oma on ollut perheessämme kohta viisi vuotta! Kirjoittelin Omasta synttäripostauksen...
lauantai 28. toukokuuta 2016
Koirat aavikolla
›
Vea 3v 7kk Vähän aavikkokuvia hiekkamontuilta, Nika jäi kotiin, koska sillä oli seuraavana päivänä tiedossa rallytokon kokeet. Ei...
›
Etusivu
Näytä internetversio