sunnuntai 9. elokuuta 2015

RTK2 x2!


Heh, hattutemppu onnistui! Kolme viikkoa, kolme koetta, kolme hyväksyttyä tulosta - molemmat sheltit ovat nyt RTK2! Tänään olimme viimeisissä AVO-kisoissa Hyvinkäällä, tuomarina oli jälleen Hannele Pirttimaa ja tämänkin päivän rata oli mukava hallintaakin vaatinut pyörittely. Oma oli suoritusvuorossa ensimmäisenä ja teki pääosin todella hienon radan. Hypyssä merlelle tuli kuitenkin joku aivopieru, sillä se lähti rallittelemaan eteenpäin niin iloisesti, että meinasi unohtaa ohjaajansa.:D Oman pisteet 88/100p, sillä AVOHYV, RTK2. Nika puolestaan oli hieno itsensä, keräsi muutaman -1p huomautuksen, mutta mitään erityistä moitittavaa ei minulla sen radasta ole - ihana luottoshelttini. Nikan pisteet olivat 95/100p, jolla AVOHYV, RTK2 ja sij. 3./20.

RTK AVO, Hyvinkää, 9.8.2015


NIKA, 95/100p, 2:09:13, AVOHYV, RTK2, sij. 3./20
1. ISTU, KOIRA ETEEN, VASEMMALTA SIVULLE, ISTU, -1p KONTR, -1p VINO
Oli aika poikittainen asento eteen istuessa ja taisi tehdä pikku pompun sivulletulossa

5. KÄÄNNÖS VASEMPAAN, -1p KONTR
Ei ihan priimaa seuraamista
 
7. ISTU, TÄYSKÄÄNNÖS OIKEAAN, ISTU, -1p TVÄ
Mitähän, olisinko antanut liian isoja apuja?

7. PUJOTTELU EDESTAKAISIN, -1p KONTR
Ei ihan priimaa seuraamista koko ajan


OMA, 88/100p, 2:17:59, AVOHYV, RTK2
3. 270 KÄÄNNÖS VASEMPAAN, -1p KYL
Oman takajalka osui kylttiin

12. HYPPY, -10p TVÄ
Koiran rintamasuunta yli 45 astetta ohjaajaan nähden, Oma tosiaan lähti liitämään esteen yli ja meni ihan poikittain eteeni. :D En uusinut, aattelin että näillä mennään ja koiralla ainakin oli hauskaa!

14. ISTU, KÄÄNNÖS VASEMPAAN, ISTU, -1p TVÄ
Liioiteltu apu?


Näin siirtyy molemmat sheltit VOIttajaluokkaan kilpailemaan M:n kanssa ja Vea ja Ykähän puolestaan minulle MEStariluokkaan. Nyt tulee kuitenkin eteen pieni tauko rally-tokosta. Vealla ja Ykällä olisi tarkoitus startata tässä syksyn aikana vielä TOKO:ssa, Omalla on syyskuussa BH-koe ja Nikallakin vähän paimennusjuttuja. Loppusyksyksystä/alkutalvesta varmaan jatketaan korkeammissa luokissa, toivottavasti startaten tänä vuonna ainakin yhdet kisat vielä!


Vähän kuvia myös Veasta, kaikki tästä viikon varrelta treeneistä.:) Ensi viikolla alkavat taas ohjatut tokotreenit, kyllä ne liikkeet alkavat siitä suttaantua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti