torstai 10. syyskuuta 2015

Palvelussheltti ja raunioita!

Elokuun loppu ja syyskuun alku ovat menneet pääosin treenaillessa ja töitä tehdessä. Kisoja ei ole Vealla, Ykällä tai Nikalla ollut lainkaan, mutta Oma sen sijaan on tehnyt hienon tuloksen! 3.9. Oma ja M kävivät Hyvinkäällä ja suorittivat hyväksytysti BH-kokeen! M kirjoitti aiheesta ihan oman postauksenkin, sieltä voi lukea lisää hienosta merlestä ja ohjaajasta!


Elokuun lopussa käytiin Vean kanssa raunioilla "tutustumistreeneissä", nämä järkkäsi yksityinen porukka kerätäkseen rahaa oman rotujärjestön kisareissua varten, osallistujia oli 10 kappaletta ja treenit tehtiin koirakon tason mukaan. Vealla oli 4 piiloa, kokonaan näkymättömissä, muttei peitettynä.
Oli ihanaa katsoa pikkusakun menoa, itsehän en juuri puuttunut sen tekemisiin, annoin vain hakea ja miettiä itse. Vea etsi ensin maasta, pää matalalla, mutta kuitenkin ilmaa haistellen. Se juoksi kauas minusta kuin olisi ollut tekemässä pistoa, mutta alkoi sitten kierrellä tarkemmin kaikkia piiloja. Lopulta nenä alkoi kohota kohti kaivon reunaa, Vea uskaltautui pompata katsomaan ja ihastus oli valtava, kun siellä olikin ihana nakkiautomaatti piilossa! Sen jälkeen koira tarkistikin itsenäisesti kaikki kaivot. Yhden ohjaamisen jälkeen, se kävi itsenäisesti läpi myös kaikki tunnelit - myös pitkän, jonka päässä oli suuri huone.
Ylipäätään työskentely oli varmaa, eikä alusta kovinkaan tuntunut häiritsevän menoa ja pelastuskärpänen puri ohjaajaa yhä pahemmin! Vielä kun jaksaisi odottaa kevään tutustumiskursseja!