lauantai 16. elokuuta 2014

Vea RT ALO1!


Teimme M:n kanssa sopimuksen, että jos hän hankkii koirillemme RTK1-koulutustunnukset, vien minä sitten koirat AVO-luokkiin. Tänään on sopimuksen lunastus aloitettu, kun Vea ja Ykä kävivät ensimmäisissä virallisissa rally-toko -kilpailuissaan. Ykällä melkoisen päheä aloitus 100/100p, ALO1 ja luokassa sijoitus toiseksi. Vea puolestaan sai 97/100p, ALO1 ja luokassa sijoitus viidenneksi.
Tässä vielä Ykän blogin kirjoitus kisoista!



Muissa uutisissa; ollaan käyty leikittämässä kavereiden koiria Vean kanssa ja Oma on lähtenyt kasvattajalle (pentu-uutisia odotellessa).


Huomenna sitten hakutreeniä, josta varmaankin myöhemmin lisää!






perjantai 8. elokuuta 2014

Meillä menee hyvin!



Ei sitä oikein muuta osaa kertoakaan. Kesän treenailut vaikuttivat jossain vaihessa jäävän vähäisemmiksi, mutta onneksi on kavereita, jotka innostuvat lähtemään useampana kertana viikossa kentälle ja innostavat siten itseäkin itsenäisiin treeneihin! Nyt on vähintään kerran viikossa käyty harkkaamassa tokoa/tottista/rallya ja kerran viikossa hakua, helteet eivät ole hidastaneet, kun harjoitukset on ajoitettu iltaan ja viileämpiin keleihin. Eikä tekisi pahaa vaikka lisäisi hakutreenit kahteenkin kertaan viikossa, kunhan muistaa pitää osan treeneistä kevyenä.


Vean hakujutut alkavat näyttää taas hyvältä, pidemmästä paussista ollaan palailtu ja pienen peiliinkatsomisen jälkeen meininki on parempi kuin pitkään aikaan. Koiralla on sairaan hyvä meininki metsään ja itse osaan pitää pääni paljon paremmin kylmänä, kun on toimintasuunnitelmat joka tilanteeseen valmiiksi mietittynä - on rento ohjaaja ja rento koira ja sitä jos mitä on kiva fiilistellä kotimatkalla. Viimeisin treeni eilen, Vealla kolme maalimiestä:
1. maalimies vasemmassa etukulmassa, 50m, ei apuja. Vea lähti hyvin pistolle, mutta lähti turhan aikaisin työskentelemään eteenpäin. Huikkasin hieman nimeä ja ohjasin uudestaan oikeaan suuntaan - maalimies löytyi ja näyttö oli hieno. 2. maalimies oikeassa etukulmassa, 50m, ei apuja. Tähän pistoon lähti ihan piikkisuoraan, eteni niin sairaan hienosti ja näytti ilman mitään moitteen sanaa. Hieno. 3. maalimies helppokiva näkölähtö, hyvän mielen takaamiseksi, ei ongelmia tässäkään.

Vean hakumetsällä kuvasi Mari Kuusaro

Vea on harjoitellut myös tasamaanoutoja 2kg kapulalla, sekä hyppyä ja vinoa 1kg kapulalla. Vaiheessahan nuo ovat, mutta hyviä suorituksia on saatu ja koira tuo maltillisemmin. Hypyissä menee tosi herkästi saaliille, johon pitää kiinnittää tarkkaan huomiota. Eteenlähetykset vanhalla mallillaan, vaatisivat kohta myös maahanmenokäskyn opettelun.
M on puolestaan harkkaillut Vean kanssa rallya. Nyt kun Oma on kasvavan masunsa vuoksi vähän lomailemassa (vaikka pääseenkin ajoittain vähän temppuilemaan rallyilyn merkeissä) intoutui M lupaamaan, että hakee kaikille koirillemme rallysta ALO-tulokset. Minä sitten puolestani lupasin hakea AVO:t, saa nähdä!


Agility on minulla ja Omalla tauolla. Nika puolestaan tekee M:n kanssa ja hienosti tekeekin. Kaksikko olisi ihan kisavalmis, vähän jo puhuttiin, että josko jo loppuvuodesta joku startti. Olen myös huvin vuoksi käyttänyt vähän Veaa agihallilla, se rakastaa putkia ja hyötyy mielestäni ihan matalista jumppasarjoista hyppytekniikan muodossa, mutta mitään vakavamielistä emme ole lähteneet hallilla tekemään.



Jenna Vihervuori oli eräänä kertana GoPro -kameroineen hallilla ja kuviin pääsivät myös Vea ja Nika, hauskoja videoita!



Muita kesän vakiojuttuja ovat olleet makkaranpaisto- ja uimalenkit illan hämärtyessä, vaikka välillä lämpö tuskastuttaa, niin kyllä on ihanaa kun on kesä!