Kohta se loppuu--

 --nimittäin vuosi 2013. Kuvat itsepäisesti itsenäisyyspäivältä, koska ei tätä tämänhetkistä keliä kestä!

TOTTIS

Vuoden viimeiset ohjatut tottistreenit alkoivat vähän nolosti, kun myöhästyttiin avainten jäätyä kotiin... Noh, sattuu sitä kaikille joskus, kinkku läskisti pään tai jotain. Paikan päällä otin vähän seuraamista, joka oli paljon parempaa ja aktiivisempaa kuin viime kerralla. Muutenkin koko koira alkaa taas tasoittua vähän juoksujen jäljiltä, kai se kaipasi vain pari päivää lisää. Peruuttamista hinkattiin pari kertaa sitten ja sen jälkeen olen ottanut sitä pienissä pätkissä, nyt alkoikin näyttää jo aika kivalta! Käännös peruuttaen vasemmalle onnistui apukäskyillä, liikkeellelähdön poikittamista lukuunottamatta koko homma alkaa muutenkin näyttää ihan kivalta.

Tasamaanoudoissa palautus tehdään jo eteen istuen (joskin vähän vino verrattuna sikahienoon ja tiiviiseen luoksetulon eteentuloon verrattuna), vauhti on hyvä ja koiralla näyttäisi olevan kivaa. Tehtiin myös tekniikkahiontaa itse hyppytekniikkaan innarilla, Vealla siistit ja ilmavat hypyt, mutta jos olin mukana juoksemassa hihnan kanssa, niin koetti juosta esteestä ohi. Yritä ite, kun yks on siinä häiritsemässä! Parempi kun käskytin vain eteenpäin ja jäin odottelemaan. Kaukot ok, tosin vain m-i-m -vaihtoja. Eteenlähetyksessä Vea ilmeisesti unohti missä oltiin ja mitä tekemässä, käytiin viemässä yhdessä palkka, mutta kun lähetin koiran pallolle, suuntasi se aiemmin tehdylle hypylle etsimään pallopalkkaansa. Noh, koira kokoon ja uusi yritys, hyvin meni. Joku kerta olisi mukava saada taas kuvamateriaalia Vean treeneistä, ehkä tässä loman aikana vielä ehtisi? Ensihätään Vealta yksi luoksetulo.



Tammikuun mahdollinen tauko ohjattuihin peruuntui ja niinhän sitä vaan päästään pörräämään ulkokentälle, onneksi helmikuussa kermaperseille helpotusta maneesin muodossa.

TOKO

Ohjattujen treenien jälkeen lähdettiin ottamaan Nikan kanssa tokoa ulkokentälle. Meitä koetetaan kovasti houkutella keväällä AVO-kokeesen ja jos siinä olisi tarkoitus saada edes hyväksytty tulos, niin pitänee saada liikkeetkin kuntoon. Ensin vaikkapa ne, joissa vähemmän viilailtavaa.

Seuruutus menee Nikan kanssa omaan, tasaiseen tyyliinsä. Ei mikään sairaan innokas, mutta tasainen. Saisi kääntyä vähän aktiivisemmin.

Luoksetulo on hieno, otin ensin pysäytyksen käsimerkin kanssa kun oli vähän hidas. Toisella kerralla läpijuoksuna (lähdin karkuun koiraa, niin saatiin vauhtia), kolmannella pelkällä äänellä ja tarkka stoppi tuli.

Nouto jaksaa yllättää, sehän oli Nikalle ennen ihan kirosana. Nykyään mulla on ajoittain noutoon varastava sheltti! Selvä käsky istumiseen, niin malttaa odotella, hienosti laukalla kapulalle ja takaisin. Saisi tuoda himpun suoremmin perusasentoon.

Hyppy, mitäs siihen. Tykkäisin itse, että Nika istuu vähän kauemmas esteestä ja olisi helpompi hypätä takaisin. Tähän mennessä on kuitenkin päässyt ihan siististi yli, joten en ala pilata liikettä vääntämällä.

Liikkeestä maahanmeno ja paikkamakuu, reippaalla käskyllä, niin menee ekalla käskyllä. Paikkamakuu nyt on vähän naapureistakin kiinni, mutta siinä ei ole ollut viime aikoina ongelmia.

Ja sitten ne ongelmat--

Liikkeestä seisominen, taisin kehittää tähän itse taas jonkun ongelman ja särkeä jo valmiiksi vähän heikkoa liikettä. Tuloksena, että Nika tarjoaisi taas mieluusti kaikkea muuta kuin seisomista. NOH. Homma takaisin osiin ja seisomisen treeniä vain kaverin kanssa, jotta kävelen varmasti suorassa ja annan käskyn katsomatta koiraa. Pienikin tuijotus Nikan suuntaan, niin varmasti painan sen maahan. Lisäksi Nika tarvitsee vielä vähän apua, että voin kävellä sen taakse. Tällä hetkellä jätän sille palkan eteen, jotta se tuijottelee mieluummin sitä kuin minua.

Kaukot, istuu ja menee maahan, mutta edistää, edistää niin pirhanasti. Tässä olen vähän sormi suussa, koska Nika ei vain tunnu ymmärtävän oikeaa tekniikkaa. Tällä hetkellä kokeillaan palkkaustavan vaihtoa.

AGILITY

Tällaista rataa viime sunnuntaina

Näytti hirveän hankalalta, mutta Oma itse asiassa yllätti ja teki törkeän hienosti. Videolla olevassa suorituksessa ylimääräiset pyörähdykset esteillä 11 ja 15, mutta muuten aika kiva. Jouduttiinkin hinkkaamaan 9-12 väliä, sillä Oma olisi mieluummin vetänyt kahdentoista väärästä suunnasta. Liian aikainen pysähtyminen itseltäni aiheuttikin sitten tuon esteen 11 pyörähdyksen. 15 jouduin saattamaan aika pitkälle, että saatiin oikeasta suunnasta. Kiertämistä siis treeniin. Muuten kuunteli tosi hyvin ohjaussuunnat, ei yhtäkään tunkua putken väärään päähän tmv sohellusta. Kivat kepitkin, vaikka tehtiin ne aina erillisenä tehtävänä! Nika meni M:n kanssa ja samaa, hienoa settiä oli sielläkin. Kyllä vain on päteviä hauvoja!

Muissa uutisissa: talvi ei tuu ikinä, haluan lunta! Ollaan nyt lomalla juostu paljon metsässä koirat irti, mutta kyllä potuttaa ikuinen pesuruljanssi. Vuodenvaihdetta odotetaan jännityksellä, Ykää pelottaa raketit, muut koirat eivät tähän mennessä ole välittäneet. Selviytynemme vanhalla, tutulla "feromonit seinään, verhot kiinni ja Ykä eteiseen"-taktiikalla.
BH-kokeen lisäksi meitä on houkuteltu keväällä myös MH-kuvaukseen, saa nähdä jos siihenkin intoutuu. Ainakin Oman luonnetestiä odotettavissa sitten maalis-huhtikuussa, kunhan alkavat järjestää järkevällä etäisyydellä. Varsinaisia tavotteita en uskalla kirjoittaa, olen sen verran taikauskoinen, että pelkään kiroavani koirat ja itseni... Jos laitan vain salakoodina vähän kirjainyhdistelmiä ja jokainen voi sitten päätellä mikä olisi kenellekin: BHx2, PAHA, AVO1, LTE, MH(?), AGI(?), PAIM(?)

Piparihaaste

Facebookissa kiertää jouluinen piparihaaste, joka yksinkertaisuudessaan kuuluu: pistä koiralle pipari suuhun ja koeta ehtiä näppäämään kuva. Jos joku on sattunut toteuttamaan kyseistä haastetta, niin laittakaa ihmeessä linkkiä. Ja jos ette ole vielä kokeilleet, niin kokeilkaapa, nämä kuvat ovat olleet mahtavia!
Tässä meidän suorituksemme:

Kun yksi pipari ei riitä!

Joulukuu

On ollut tavanomaisen kiireinen treeneissään ja työn touhussa. ITUn tottisviikonlopustakin on kohta se kolme viikkoa, mutta en ole vain ehtinyt istua kirjoittamaan asiasta enempää. Oma kouluttajamme piti siis "intensiivipäivät", joissa oli meidän ja ykän lisäksi n. 10 muuta koiraa. Tosi hyvä treeni Vealle, joka aina vähän kuitenkin jännittää vieraita treenikavereita. Teoriaa kävimme koirakohtaisesti läpi sisätiloissa, lämppäsimme porukalla ja kouluttaja otti kaikki koirat yksitellen käsittelyyn. Lauantaina kaksi kierrosta, sunnuntaina yksi + toinen kerta kaikki samaan aikaan kentällä.

Vean kanssa keskityimme kehittämään sikahyvää energiaa seuraamiseen, koska vasta kun Vea on oikein iloinen, siltä pystyy turvallisin mielin vaatimaankin ilman liikkeen kärsimistä (matkalaukkuseuraamista). Ohjaaja sai leikkiä niin, että tuli hiki ja kyllä sieltä oikein hienoja, tiiviitä pätkiä tulikin. Harkattiin myös pitkän matkan luoksetuloja, tästä kaikesta innostamisesta sakupentuni oli niin villinä, että spurttasi täyteen vauhtiin ja pitkästä jarrutusluisusta huolimatta tömähti jalkoja päin eteentuloon.:D Sai anteeksi, asento oli kuitenkin hyvä ja suora. Toisena päivänä Vea oli vähän väsyneempi, joten helpotin tasoa sille hieman. Siitä huolimatta koira kyllä teki hyvin ja molemmilla taisi olla oikein kiva fiilis. On hienoa kun liikkeiden perusopettaminen alkaa olla joiltain osin tehty ja nyt pääsee hiomaan juttuja kohti täydellisyyttä.

Toisten suoritusten katsominen antoi myös paljon vinkkejä, kouluttajamme puhuu paljon ääneen ja kertoo mitä vaatii/tekee ja miksi. Vaikka muilla on ihan erilaisia koiria, avaa kaikki tuo tieto kouluttamista ylipäätään.

 

Välissä on ollut myös ulkotreeniä loskasateessa ja itsenäisiä treenejä ulkokentällä, noudon pitoa ja luovutusta häiriöttömässä ympäristössä kotona, sekä pitkästä aikaa tokon vääntämistä Nikan kanssa. Osa liikkeistä oli ihan hukassa (mikä noudossa ryöstäminen?), mutta jäävät ja seuraaminen näyttivät kivoilta. Nyt vaan niskasta kiinni ja treenejä, vähän oli ajatuksessa käydä vilkaisemassa keväällä BH ensin Nikan kanssa, jotta se ei ole ohjaajalle niin iso järkytys sitten Vean kanssa.
Sekä tietenkin ollaan harrastettu ihanaa mökkeilyä, metsäilyä ja joulun odotusta lumettomassa Helsingissä. Tästä päivästä kaksi viikkoa eteenpäin saa (mukamas) vain olla ja nauttia lomista, toki sinne mahtuu vaikka mitä treeniä joukkoon, mutta ainakin tulee nähtyä vähän aurinkoakin päiväsaikaan.

Nyt toivotamme kaikille vielä oikein hyvää joulua!

Nikan rauniopäivä

Osallistuimme Nikan kanssa Etelä-Suomen Sheltit ry:n järkkäämään peko-päivään. E-SS:ään liittyminen on ollut yksi mitä parhaimmista ideoista ja suosittelen jäsenille oikein lämpimästi myös yhdistyksen facebook-sivua. Me olemme päässeet ryhmän kautta kiinni paimennukseen, hyviin agilitykoulutuksiin, sekä nyt viimeisempänä raunioille. E-SS järjestää myös tokotreenejä ja olenpa bongannut uimaryhmiäkin! Näin aktiiviseen alajärjestöön on ilo kuulua.

Marraskuinen sunnuntaimme alkoi kun ajelimme Herttoniemen raunioradalle, tutustuimme ensin pelastuskoiratoimintaan lajina ja rauniorataan itseensä. Kouluttajaamme voin kiittää hyvästä kärsivällisyydestä, sillä pk-haun harrastajana kiinnostivat hirveästi lajin erot ja kuinka itse kilpailut toimivat! Kunhan selvisin kyselyiästäni ja olimme käyneet päälipuolisesti läpi alueen, kävimme hakemassa ensimmäisen koiran. Nika tuli treenaamaan toisena ja aloitimme melko yksinkertaisilla jutuilla. Ukkoja oli kaksi ja molemmat olivat näkölähtöinä. M toimi toisena maalimiehenä ja tälle Nikan kanssa otettiin vähän haukkuilmaisuakin - hyvin sujui! Nika taisi juosta molemmista ukoista ensin ohi, mutta käytti nenäänsä ja löysi itse. Minua ei hommasta paljoa tarvittu!

Välillä pidimme tauon ja kävimme tutustumassa raunioiden vaativampaan puoliskoon, erilaisiin alustoihin, tunneleihin ja mökkeihin. Nikalla ei näkynyt minkäänlaista alusta-arkuutta, se paineli menemään renkaissa, onkaloissa ja kiipeili vauhdissa betonimäkiä. Ei siis ihmekään, että toinen kierros raunioissa meni myös oikein mallikkaasti! Tällä kertaa molemmat maalimiehet olivat vieraita ja Nika otti jo omatoimisesti haukkuilmaisun. Ensimmäinen ukko oli piilossa romahtaneen katoksen alla, jonne Nika sukelsi täysin epäröimättä. Toinen oli tunnelissa, jossa ei myöskään ollut ongelmia.

Tai no--
Hakutreeneissä ollut pörhäkkä shelttini oli sitä mieltä, että maalimiehet eivät ilman lupaa lähde. Se oli jo saanut namipalkkansa ja kävin kutsumassa koiraa, mutta Nikapa ei tullutkaan ulos tunnelista vaan jatkoi haukkuilmaisua... On se nyt kumma, kun äiti ei tule nostamaan ukkoa! Koetin lopettaa nauramisen ja sain lopulta Nikan kutsuttua pois tunnelista, häntä korkeana puuhkana se lähti mukaani, kävi haukahtamassa katsojalle namien toivossa ja malttoi sitten seurata pois raunoilta. Pätevä pikku pöhköpää. Jos Nikalla ei olisi jo vaikka kuinka monta lajia kalenterissa ensi vuodelle, emme varmaan malttaisi olla menemättä raunioillekin!

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna olimme puolestaan Vean ja Ykän kanssa tottisseminaarissa kahtena päivänä putkeen. Vea teki mahtihyvällä vireellä juttuja, mutta kirjoitanpa näistäkin vielä oman postauksensa!

Movember-haaste

Sara lähetti meille marraskuisen Movember-haasteen, jonka idea monimutkaisuudessaan oli tällainen:


1. Julkaise kuva koirasi viiksistä
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin
Alempana tulette näkemään joukkomme komeat namaataulut harmaine karvoineen ja tuuheine viiksineen, mutta sitä ennen mietin asiaa vähän syvällisemmin. Mikä on movember?
Jokaisen vuoden marraskuussa Movember on vastuussa miljoonien viiksien ilmestymisestä miesten ylähuuliin. Jokaisen miehen viikset eli "Mo" auttavat keräämään varoja ja lisäämään tietoisuutta eturauhas- ja kivessyövästä sekä mielenterveydestä. Movember on riippumaton maailmanlaajuinen hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on saada aikaan pysyvä parannus miesten terveyteen.
Lähde: fi.movember.com

Movemberissa ei siis ole kyse vain komeiden viiksien kasvattamisesta (tai meidän hauvojemme tapauksessa komeasta viiksien kantamisesta), lahjoittamalla ja osallistumalla olet mukana miesten fyysisen ja henkisen terveyden edistämisessä, sekä tietoisuuden lisäämisessä.

Koska perheemme on kuitenkin pääosin nais- ja narttupainotteinen, haluan muistuttaa myös toisesta tärkeästä asiasta: rintasyövästä. Roosa nauha -kampanjan ja muun tiedottamisen ja tiedonlevittämisen ansiosta suurin osa meistä tuntee jo suomalaisten naisten riskin sairastua. Tieto ei ole koskaan pahasta ja jos aihe on vielä itselle vieras, suosittelen siihen tutustumista vähintään yhtä lämpimästi kuin movemberiinkin. Samalla haluan sanoa sanasen koirien nisäkasvaimista. Nisäkasvaimet ovat koirien kasvaimista yleisimpiä, yli 5-vuotiailla nartuilla todetuista kasvaimista n.50% ovat hyvälaatuisia ja vastaavasti puolet pahalaatuisia. Vanhetessa riski kaikenlaisiin kasvaimiin lisääntyy, jotkut rodut ovat riskialttiita ja myös ruokinnan on joissain lähteissä todettu vaikuttavan nisäkasvaimien riskiin. Ennen ensimmäisiä juoksuja steriloiminen voi ehkäistä nisäkasvaimia (toisten juoksujen jälkeen tehdystä leikkauksesta ei ole löydetty merkittävää hyötyä), mutta ennen hätiköityjä päätöksiä kannattaa tutustua sterilaation muihin plussiin ja miinuksiin.

Tärkeintä on olla tarkkana ja tuntea koiransa! Kuten alkavan kohtutulehduksen, myös nisäkasvainten ennuste voi olla parempi, jos ongelma huomataan ajoissa, eikä kasvain ole ehtinyt tehdä etäpesäkkeitä. Nisäkasvain tulee useimmiten takimmaisiin nisiin, sen voi tuntea pattina tai muhkuroina. Eläinlääkärissä kasvainepäilyä tutkitaan useimmiten ohutneulanäytteellä, jonka avulla voidaan määrittää millaista kudosta patti on (tuloksissa menee tavallisesti pari viikkoa). Ohutneulanäyte ei satu koiraan, mutta vaatii yleensä pienen rauhoituksen. Pysykää terveinä kaikki ja movemberin loppua!

Haastan vielä:
1. Supersheltin
2. Hupsan ja Myrnin seikkailut
3. Sentti & Co:n

Käpäläkoplan kenneltapaaminen

 

Lokakuussa Käpäläkoplan kennel vietti 10-vuotisjuhliaan ja myös meidät kutsuttiin paikalle. Lähdimme siis aamusella Turkuun pelkästään Oman kanssa, kovin tyytyväiseltä kyseinen sheltti vaikuttikin saadessaan koko takakontin vain itselleen. Saapuessamme paikalle, oli pihaan kerääntynyt jo monen monta merleä, trikkiä ja muutama soopelikin. Oma sai lähteä suoraan sosialisoimaan ja kyllä se on vain myönnettävä, että sheltti tuntee sheltin.

Tavanomaisesti on odotettavissa, että Oma ainakin vähintään hiukkasen haluaa haukkua ja rääkyä koiralaumaan saapuessaan. Sulautuminen shelttiporukkaan tapahtui kuitenkin nopeasti ja kivuttomasti, hetken päästä emme oikeastaan edes olleet aivan varmoja missä oma koiramme oli...

Oman velipuoli, sisarus ja Oma itse

Oma sai myös oman ihailijan!

 Pihalta parinkymmenen shetlanninlammaskoiran rykelmä karautti metsään pienelle lenkille, matkalla otettiin muutama ryhmäkuva ja palatessa pihaan jatkettiin leikkejä, pallonpotkimista ja muutaman agilityesteen hyppäämistä.

 

Oman lähisukulaisista paikalla olivat sisko ja velipuoli. Itse tuli vilkuiltua muiden koiria ja muutamia nuoria sheltinalkuja, joiden kohdalla pentukuume hieman nosteli päätään. Kunhan tästä vain pääsee omakotitaloon, ei koirankahmimistani pidättele luultavasti enää mikään!

 

Nautittuamme herkullisten juhlaruoan ja onniteltuamme vielä Kittaa, koitti kotimatkan aika. Autossa nukkui tyytyväinen Oma.