keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uusi vuosi



 Nyt ollaan vietetty pyhät, vuodenvaihteet ja hoidettu muutto alta pois. Tammikuussa on vielä vähän hoidettavaa vanhalla kämpällä, mutta ainakin kaikki tavarat ja koirat ovat löytäneet jo paikkansa uudesta asunnosta. Itse ollaan tutustuttu lenkkeilymaastoihin ja totuteltu ajatukseen, ettei metro lähde enää oven edestä ja auto ei asukaan lämpimässä hallissa. Vuodenvaihde meni rauhallisesti, Ykää jännitti ja Nika ei tykkää ruudin hajusta ulkona, mutta Vea otti kaiken hyvin iisisti. Nukkui ja leikki kylässä olleen silkkenin kanssa.


Joulukuun aikana ollaan treenattu lähinnä omatoimisesti ja lähinnä rallyjuttuja, yhdet ohjatut tottistreenitkin joukkoon mahtuivat ja nyt tammikuussa tottis jatkuu ohjattuna hallissa.
Tammikuun kunniaksi varattiin paikkoja kokeisiin. Rally-tokon kokeet ovat alkuvuodesta kaikki hirmuisen kaukana, mutta kun saatiin koko lössi ilmoitettua lauantaiksi Ylöjärvelle, niin kai tässä pitää lähteä. Tosin homma meni heti metsään, kun Nikalla alkoi juoksut nyt vuoden alussa, mutta 3/4 ei sekään ole mikään huono koiramäärä ohjattavana.

Oma on käynyt M:n kanssa kaksissa tokokokeissa, joista ensimmäisissä 1.1:stä järkätyissä harmittavat 156p ja ALO2, mutta nyt 6.1:stä saatiinkin sitten se toinen ALO1 komein pistein 172/200p! Näillä pisteillä sijoitus oli 3/11 - hyvä Oma ja hyvä M, lisää kokeista Ykän blogin puolella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti