OMA 5 VUOTTA!

 
8.6.2008 Käpäläkoplan kenneliin syntyi viiden pennun pesue, joista yksi oli pikkuinen, pöhkö Oma.

Oman ja meidän yhteiselomme ei kuitenkaan alkanut viisi vuotta sitten, vaan vasta kolme ja puoli vuotta myöhemmin vuonna 2011. Olimme menettäneet ensimmäisen shelttini Myran ja kotona oli iso, tyhjä aukko. Tarkoitukseni ei ollut ottaa koiraa aivan heti, eikä ainakaan aikuista koiraa. Olihan aiemmin kesällä ollut käynnissä pohdinnat omasta saksanpaimenkoiranpennustakin, mutta nuo suunnitelmat olivat torppautuneet nartun jäätyä kahdesti tyhjäksi.
Huomasin kuitenkin selailevani kasvattajien sivuja ja aikuisten shelttien kodinvaihtopalstaa liki päivittäin. Kiinnostuin alunperin Käpäläkoplan toisesta koirasta, mutta kasvattajan kanssa juteltuani sain tietää Omasta. Päätimme "käydä vain katsomassa".
29.12.2011 Oma muutti meille kokeiluun, tänne se myös jäi. Näissä (mutapellosta huolimatta joulukuun lopussa otetuissa...) kuvissa Oma on meillä ensimmäistä päivää.

Oma oli alusta lähtien kiltti ja hyvin peruskoulutettu, ensimmäisenä päivänä koira juoksi jo vapaana Nikan ja Ykän kanssa kuunnellen hienosti luoksetulokäskyjä. Varsinaisia ongelmia meillä ei koskaan ollut. Kuitenkin Omasta näki, että se oli saanut asua omakotitalossa lauman kanssa ja "pihavahtina". Isossa kaupungissa elämä taisi olla maalaiskoiralle aluksi melkoisen jännää, se haukkui muille koirille ja ihmisille ("TUOLLA ISTUU KAKSI NAISTA TUOLILLA! HAU!"), eikä koiraa juurikaan kiinnostanut tehdä töitä ruokansa eteen. Ajattelimme, että emme aseta Omalle mitään paineita. Sen ei tarvitsisi olla mikään harrastuskoira, kunhan pärjäisimme yhdessä. Pieni paasto, ruoka temppujen muodossa ja naksuharjoitukset opettivat kuitenkin Oman nopeasti arvostamaan ihmisten kanssa töiden tekemistä. Vaikka se yhä onkin laumamme haukkuherkin yksilö, onnistuu arkielämä Oman kanssa nykyään mutkattomasti. Siitä kertoo muunmuuassa viime kuussa käyty kinnertestaus, jossa Oma kohtasi monta uutta tilannetta, ihmistä ja koiraa, mutta handlasi kaiken oikein tyynesti. Omassa onkin paljon Myramaisia piirteitä; kiltteys, kaunis ulkonäkö ja hölmöys.

Alusta lähtien Oma tunnettiin pöljistä ilmeistään...

Oma on vauhdikas agilitykoira, joka saattaa toistuvasti arvioida sohvan korkeuden väärin tai unohtaa missä sen oma takapää on. Kuvailemme Omaa usein pöljäksi, mutta totuus on, että se oppii nopeasti ja on melko nokkelakin kaveri. Sheipatessa se keksii uusia ehdotuksia tempuiksi, eikä vaadi kovin montaa toistokertaa saadakseen kiinni ideasta. Nopeus on Oman vahvuus ja heikkous, se on helppo ohjattava agilityradalla, mutta vaatii ohjaajan, joka kykenee hallitsemaan helposti häslääväksi muuttuvaa temppuilua. Rally-tokossa Oma varmasti kahmisi pisteitä iloisesta menostaan, mutta tokossa tuo kaikki touhuilu aiheuttaa herkästi harmaita hiuksia ohjaajalle.
Löydettyämme Omalle sopivia lajeja, olemme päässeet näkemään kuinka hölmö-Oma muuttuu erittäin päteväksi pikku toimintasheltiksi. Se opettelee jopa voltin tekemistä!

Oma päivävaelluksella Kuusamossa

Oma vieheellä, kuva Laura Niska

Oma valjakossa, kuva Laura Niska

Oma tekee volttia!

Oma on sijoituskoira, mutta vielä se ei ole tullut kantavaksi. Saa nähdä joudummeko tulevaisuudessa vastustamaan kiusausta ottaa itsellemme pikku-Omaa, vai onko luonto päättänyt, ettei ihan joka pyllynsäunohtavan koiran kannata lisääntyä... Muissa tulevaisuudensuunnitelmissamme on tutustuttaa Oma lampaisiin ja käyttää se luonnetestissä. Oma on käynyt nyt muutamissa agimölleissä, mutta kilpailuihin tähtäävää harjoittelua meidän ageilumme ei vielä varsinaisesti ole. Kenties ohjaaja jossain vaiheessa intoutuu ja hommaa meidät virallisiinkin kilpailuihin.

Sitä odotellessa Oma saa hoitaa tehtäväänsä maailman pätevimpänä koti- ja harrastelukoirana. Se saattaa olla hölmöläinen, mutta joskus kiltti luonne ja suloiset silmät vain merkitsevät enemmän kuin partaterän terävä äly. Onnea viisivuotias Oma!