Kotimatkalla Vea huusi tai nukkui. Oikeastaan suuren osan pikkupentuajastaan Vea huusi tai nukkui, ääntä lähti leikkiessä, ruokaa odottaessa ja jos oli kivaa tai tylsää tai mitä nyt sitten vain. Oopperalaulaja oli nimensä veroinen, mutta mitä pidemmälle yhteistyössä pääsimme, sitä enemmän kommukointitapoja löytyi ja hiljalleen kotiin tuotu pikkuriiviö alkoi kesyyntyä.Alkoivat harrastukset, tottista isojen koirien keskellä ulkokentällä, myöhemmin keväällä tokoa ja hakua. Ensimmäisen vuoden aikana Vea on myös ehtinyt juosta kelkan vierellä, vieheen perässä, hypellyt agiesteitä, nuuskutellut jälkeä, käynyt vaelluksella, uinut sydämensä kyllyydestä ja mitähän vielä. Toki ollaan myös leikitty kaikenlaisten koirien kanssa ja kesällä vain nautittu olemisesta ja yhteiselosta.
Ennen Veaa olen omistanut vain pienempiä paimenkoiria ja perheessänikin on ollut lähinnä noutajia tai metsästyskoiria. Palveluskoirat olivat tuttuja Ykän kautta, mutta jossain vaiheessa pentuaikaa oli todettava, että kappas, olen kouluttanut pentua viimeksi yli kuusi vuotta sitten. Nämä eivät tulleetkaan valmiiksi kaiken osaavina! Vea vaatii ajattelua, itseni haastamista ja opettelua pehmeästä shetlanninlammaskoirasta jämäkkää ohjausta vaativaan koiraan. Silti, loppujen lopuksi asiat ovat olleet ihanan yksinkertaisia ja suoraviivaisia, Vea haluaa tehdä mitä pyydän ja olla missä minä olen. Se on sopiva minun käteeni ja minun tarpeisiini. Meillä on tavoitteita, mutta meillä ei ole mikään kiire. Toivon toiselle elinvuodelle BH:n läpäisyä ja vähintään jonkin haku- tai tokostartin, tärkeimmät uutiset tulevat kuitenkin sitten ensi vuoden puolella virallisten kuvien muodossa.
Onnea Sonorian G-pentue ja kiitos tulisuudelmaisesta Vellamosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti