Huh! Kaivaritottis toi muassaan uusia haasteita. Ensimmäinen kerta oli superisolla ryhmällä, kun kouluttaja teki vähän tasotsekkausta kurssin jatkoa varten. Mukana oli koiria ihan pennuista ja kouluttamattomista VOI-koiriin, enemmän ehkä niitä kouluttamattomia. Oltiin nyt taas niin pitkään treenattu Vean kanssa ryhmissä, joissa kaikilla on koirat koko ajan hanskassa, niin härdelli tuli vähän yllätyksenä sekä koiralle, että omistajalle. Ilmeeni ei ihan varmasti näyttänyt siltä, mutta jälkeenpäin olen tosi tyytyväinen, että tuli tällainenkin oppitunti. Ja että pari niistä vähän häiriötä tuovista koirista jäi myös meidän lopulliseen, keskiviikkona kokoontuneeseen ryhmään.
Vea otti paineita näistä koirista, joka on ihan luonnollista, mutta tietenkin harmillista. Laskin roimasti joidenkin harjoitusten vaativuutta (mutten vaatimusta siitä, mitä pyysin) ja keskityin, että koira pysyy rauhallisena. Alkuun oli aika paljon vaikeampaa, mutta mitä pidemmälle tunti eteni, sitä enemmän Veakin alkoi rentoutua. Se teki tosi päteviä pätkiä seuraamisessa, vaikka koiria meni joka suuntaan joka puolella ympärillä. Ja luoksetulot olivat törkyisen hienoja, vaikka yhdellä kertaa jopa lähti kaksi koiraa Vean perään. Luonani jätin loppuvaiheet sikseen ja vedin suoraan pallolle, jotta me voimme leikkiä sen aikaa kun muut ottavat koiriaan kiinni. Leikki iloisesti, eikä hermostunut ihailijoistaan.
Paikkamakuut ja paikkaistumiset pysyivät, maanantaina kuului vähän ääniä, mutta keskiviikkona hiljaisemmin. Otin ihan normaaleja etäisyyksiä, eikä noussut häiriönkään alla.
Aina kun ollaan liikkeessä, Vea keskittyy minuun ja sen omakin olo selvästi helpottuu, kun ei tarvitse ajatella muita koiria. On kuitenkin tärkeää, että se oppii rauhoittumaan myös paikallaan, joten sitä sisällytettiin keskiviikonkin treeneihin. Rauhallisesti ja hiljaa, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Tänään valitettavasti jäävät yhdet treenit väliin, sillä lähdemme Nikan kanssa paimentamaan, mutta kyllä tästä ryhmästä saa varsinkin ohjaaja paljon irti!
Jos tietää, että jokin on omalle koiralle hankalaa - varsinkin koiran "huonon käytöksen" vuoksi - on vaikeaa saada itseään motivoitumaan sellaisiin treeneihin. Sitä voi ajatella, että "kaikki katsovat" tai "ne ei kukaan usko, että tämä oikeasti osaa" tai "häiritsen vaan muita" tai "mitähän ne musta sanoo". En voi väittää, etteikö minua ahdistaisi kun Vea muuttuu levottomaksi muiden koirien levottomuuden vuoksi. Ahdistus ei kuitenkaan kumpua siitä koiran reaktiosta tai edes noista edellä mainitsemistani syistä, vaan siitä, että tällä kertaa en kyennyt vakuuttaa koiralleni sen voivan työskennellä turvallisin mielin. En osannut.
Tämä ei kuitenkaan koskaan ole syy jättää treenejä väliin, tämä on kymmenen kertaa vakavampi syy nimenomaan mennä sinne treeneihin. Viime viikolla me ei osattu, tänään menee ehkä paremmin ja parin viikon päästä me sitten osataan. Sillä aikaa kun itse tuskastelin kun vain saisin Vean olemaan paremmin kasassa myös tässä räpättävien ja poukkoilevien koirien keskellä, oltiin kuulemma kentän laidalla Miolta kysytty, että onko meidän koirat työkoiria.;)
Sunnuntain yksilötreenit olivat varsinaista mielenlepoa. Sain keskittyä Vean kanssa taas ihan pelkästään meihin ja koiran fiilis oli - jos edes mahdollista - vielä parempi kuin viime viikolla. Sää vaihteli jäätävästä tihkusta sumuiseen viimaan, mutta koska minähän en liukaspintaista takkia treeneissä pidä (hermo palaa alle 2sek kainalosta poisliukuvaan palloon), niin siinähän oltiin. Onneksi Vean kanssa riekkuminen pitää lämpimänä. Seuruutus oli kivaa! Muistin välillä pitää vähän päätä ylhäällä, mutta heti kun piti alkaa miettiä muita juttuja, niin valuihan se leuka alas... niskatuki, kuka myis! Vasemmalle kääntymisissä piti vähän muistutella koiraa, ettei sen tarttis kävellä minua päin, mutta meni se sitten senkin oikein kivasti.
Ihmisryhmästä en viitsi laittaa kuvia, kun siinä on muidenkin naamat näytillä, mutta aika kiva sekin. Viimeisin ihmisryhmä taisi olla Hyvinkään treeneissä viime vuonna? Pientä jätättämistä oikealle kiertämisissä, mutta sekin korjaantui vähän kun otin pari juoksuaskelta tai muistin kehua vähän enemmän. Seuraaminen muuttui vähän väljemmäksi, ei kuitenkaan ollut kiinnostunut ihmisistä tai ottanut mitään isompaa häiriötä niistä.
Jätöt ja luoksetulo yhä niin nättejä, että voi kyllä tulee ohjaajalla hyvä mieli. Vea tykittää täyttä vauhtia perään ja eteentulo on suora, palkka kun kaivetaan takin sisältä, niin on meinaa melko tiukka tuijotus naamaan. Jollain on kyllä melkoinen haara-asento tuossa luoksetulossa...
Noutoa otettiin ensin omalla kapulalla kaksi kertaa Vea haki hyväntuulisesti ja toi kivasti, mutta ote on aika syvä ja vähän sitä mussuttamista vielä tapahtuu ennen kuin itse siitä sanoo tai korjaa kapulan paikan suussa. Noutaminen, tuontiasento ja kapulan luovutus siis nykyään tosi kivoja, mutta vielä vähän sitä levottomuutta.
Kokeiltiin sitten vähän isommalla kapulalla ja sen rinnalla Vea sitten näytti ihan pikkufifiltä. Ensimmäisen kerran parin kilon kapulaa nostaessa koiran ilme oli vähän sen mukainen, mutta toi kuitenkin iloisesti laukalla joka kerta ja, oho, se suukin oli vähän rauhallisempi!
Hypyissä nyt taas kapula mukana. Ei mitään ongelmaa. Ensimmäisen kerran pystyllä kävin vähän opastamassa takaisintulossa, toisella kerralla en senkään vertaa. Ilmavat ja iloiset loikat, suora eteentulo. Mielettömän pätevä tyttö.
A-estettä oltiin tähän asti menty kapulan kanssa vain matalampana versiona. Kouluttaja taisi kysyä, että meneekö se korkeampaa ja vastasin "emmättiiä, kokeillaan". No tietenkin se meni, se on Vea. Samaa ei kyllä voi sanoa ohjaajasta, sillä ensimmäinen kapulanheitto esteen yli lensi n. 10m ohi vasemmalle... Olen siis itse vasenkätinen, mutta koska elämässä pitää olla haasteita, heitän kapulaa oikealla. Se ei aina ole ihan paras idea. No, toinen heitto meni esteestä yli ja sinne perään lähti myös Vea. Takaisin tullessa vähän avustettiin taputtelemalla estettä ja kuten kuvasta näkyy, ihminen voi olla hyvin iloinen estettä ylittävästä koirasta. Kun olin avustanut Vean esteelle juoksin itse ottamaan sen vastaan luovutukseen, siihen tuli taas tiiviisti ja suoraan.
Lopuksi otettiin vielä paikkamakuuta ryhmässä niin, että kouluttajan koira suoritti vieressä liikkeitä. Aikaa meni ainakin 5min, ei tullut katsottua kellosta. Välillä kävin palkkaamassa etujalkojen väliin, mutta pidin kuitenkin koko ajan putkeen. Loppupalkka eteen pallolle ja siitä lopeteltiin. Vea vähän katseli suorittavaa koiraa ja jonkun kerran puhahti sille tai ylösnousseelle vierustoverille, mutta ylipäätään se pysyi hyvin vaikka naapuri nostettiin palkkaukseenkin.
Kiva fiilis näistäkin treeneistä, nyt kun vaan uskaltaisi ilmoittautua sinne BH:hon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti