--ja jännitys kasvaa. Miksi aina jännittääkin niin kamalasti! Vea on ollut treeneissä TODELLA hieno, reipas ja menevä likka. Ollaan harjoiteltu toukokuun ajan muutamana päivänä viikossa, alkuviikosta vielä hauskaa leikkitreeniä ja nyt loppuviikon koira onkin levossa, jotta heräisi intoa puhkuvana kisapäivään. Koska kaikki on mennyt niin mallikkaasti, olenkin aivan varma, että kokeessa teen jonkun järkyttävän mokan... vähintään unohdan kaavion, törmään henkilöryhmässä ihmisiin ja hyökkään (huom, minä, ei koira) kaupunkiosuudessa pyöräilijän kimppuun.
Koska tässä mielentilassa ei vaan pysty analysoimaan niitä treenejä, niin laitetaan vähän kuvia. Kyllä niistä varmasti ainakin fiilis välittyy!
Nikan paimennustreenit jatkuvat huomenna. Toukokuun lopulle onkin vähän useammat paimennukset tiedossa, jopa kahdesti viikossa. Tokoa sen sijaan ei olla paljon Nikan kanssa treenattu, veikkaan innon siihen kasvavan sitten taas kun on tämä BH-jännittely ohi. Nyt olen ottanut vain lyhkäisiä kivoja juttuja ja sellaista höpöhöpöttelyä. Oma sen sijaan on ollut aivan mahtikoira ja treenannut M:n kanssa niin ahkerasti, että odotamme jo silmät kiiluen heidän ensimmäistä kisastarttiaan!
Myös agilityä ollaan jatkettu. Kaksissa itsenäisissä hallitreeneissä ja ensimmäisissä ohjatuissa ulkotreeneissä huomattiin koiran juoksentelevan vähän omia reittejään ("mikä putki, minä juoksen TÄNNE!"). Osasyynä arvailen itse sitä, että Oma on selvästi tekemässä juoksuja. Ei kuitenkaan auta, kuuloelinten käyttö on ollut vähän tehotreenissä ja kun koiran pitää hollilla, vähenee sinkoilukin. Tänään jo oikein mallikas treeni, jossa alun veeeeenyneet käännökset alkoivat muuttua jo ihan päteviksi ja kouluttajan neuvoilla valssiinkin löytyivät suunnat. Ohjaaja vaatii paljon lisätreeniä, ohjaukset pitäisi saada lihasmuistiin ja pieni kuivaharjoittelu ei olisi yhtään pahaksi. Ei muuta kuin autohalliin hyppyyttämään näkymätöntä koiraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti