Osallistuimme Nikan kanssa Etelä-Suomen Sheltit ry:n järkkäämään peko-päivään. E-SS:ään liittyminen on ollut yksi mitä parhaimmista ideoista ja suosittelen jäsenille oikein lämpimästi myös yhdistyksen facebook-sivua. Me olemme päässeet ryhmän kautta kiinni paimennukseen, hyviin agilitykoulutuksiin, sekä nyt viimeisempänä raunioille. E-SS järjestää myös tokotreenejä ja olenpa bongannut uimaryhmiäkin! Näin aktiiviseen alajärjestöön on ilo kuulua.
Marraskuinen sunnuntaimme alkoi kun ajelimme Herttoniemen raunioradalle, tutustuimme ensin pelastuskoiratoimintaan lajina ja rauniorataan itseensä. Kouluttajaamme voin kiittää hyvästä kärsivällisyydestä, sillä pk-haun harrastajana kiinnostivat hirveästi lajin erot ja kuinka itse kilpailut toimivat! Kunhan selvisin kyselyiästäni ja olimme käyneet päälipuolisesti läpi alueen, kävimme hakemassa ensimmäisen koiran. Nika tuli treenaamaan toisena ja aloitimme melko yksinkertaisilla jutuilla. Ukkoja oli kaksi ja molemmat olivat näkölähtöinä. M toimi toisena maalimiehenä ja tälle Nikan kanssa otettiin vähän haukkuilmaisuakin - hyvin sujui! Nika taisi juosta molemmista ukoista ensin ohi, mutta käytti nenäänsä ja löysi itse. Minua ei hommasta paljoa tarvittu!
Välillä pidimme tauon ja kävimme tutustumassa raunioiden vaativampaan puoliskoon, erilaisiin alustoihin, tunneleihin ja mökkeihin. Nikalla ei näkynyt minkäänlaista alusta-arkuutta, se paineli menemään renkaissa, onkaloissa ja kiipeili vauhdissa betonimäkiä. Ei siis ihmekään, että toinen kierros raunioissa meni myös oikein mallikkaasti! Tällä kertaa molemmat maalimiehet olivat vieraita ja Nika otti jo omatoimisesti haukkuilmaisun. Ensimmäinen ukko oli piilossa romahtaneen katoksen alla, jonne Nika sukelsi täysin epäröimättä. Toinen oli tunnelissa, jossa ei myöskään ollut ongelmia.
Tai no--
Hakutreeneissä ollut pörhäkkä shelttini oli sitä mieltä, että maalimiehet eivät ilman lupaa lähde. Se oli jo saanut namipalkkansa ja kävin kutsumassa koiraa, mutta Nikapa ei tullutkaan ulos tunnelista vaan jatkoi haukkuilmaisua... On se nyt kumma, kun äiti ei tule nostamaan ukkoa! Koetin lopettaa nauramisen ja sain lopulta Nikan kutsuttua pois tunnelista, häntä korkeana puuhkana se lähti mukaani, kävi haukahtamassa katsojalle namien toivossa ja malttoi sitten seurata pois raunoilta. Pätevä pikku pöhköpää. Jos Nikalla ei olisi jo vaikka kuinka monta lajia kalenterissa ensi vuodelle, emme varmaan malttaisi olla menemättä raunioillekin!
Marraskuun viimeisenä viikonloppuna olimme puolestaan Vean ja Ykän kanssa tottisseminaarissa kahtena päivänä putkeen. Vea teki mahtihyvällä vireellä juttuja, mutta kirjoitanpa näistäkin vielä oman postauksensa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti