lauantai 23. marraskuuta 2013

Movember-haaste

Sara lähetti meille marraskuisen Movember-haasteen, jonka idea monimutkaisuudessaan oli tällainen:


1. Julkaise kuva koirasi viiksistä
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin

Alempana tulette näkemään joukkomme komeat namaataulut harmaine karvoineen ja tuuheine viiksineen, mutta sitä ennen mietin asiaa vähän syvällisemmin. Mikä on movember?
Jokaisen vuoden marraskuussa Movember on vastuussa miljoonien viiksien ilmestymisestä miesten ylähuuliin. Jokaisen miehen viikset eli "Mo" auttavat keräämään varoja ja lisäämään tietoisuutta eturauhas- ja kivessyövästä sekä mielenterveydestä. Movember on riippumaton maailmanlaajuinen hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on saada aikaan pysyvä parannus miesten terveyteen.
Lähde: fi.movember.com


Movemberissa ei siis ole kyse vain komeiden viiksien kasvattamisesta (tai meidän hauvojemme tapauksessa komeasta viiksien kantamisesta), lahjoittamalla ja osallistumalla olet mukana miesten fyysisen ja henkisen terveyden edistämisessä, sekä tietoisuuden lisäämisessä.


Koska perheemme on kuitenkin pääosin nais- ja narttupainotteinen, haluan muistuttaa myös toisesta tärkeästä asiasta: rintasyövästä. Roosa nauha -kampanjan ja muun tiedottamisen ja tiedonlevittämisen ansiosta suurin osa meistä tuntee jo suomalaisten naisten riskin sairastua. Tieto ei ole koskaan pahasta ja jos aihe on vielä itselle vieras, suosittelen siihen tutustumista vähintään yhtä lämpimästi kuin movemberiinkin. Samalla haluan sanoa sanasen koirien nisäkasvaimista. Nisäkasvaimet ovat koirien kasvaimista yleisimpiä, yli 5-vuotiailla nartuilla todetuista kasvaimista n.50% ovat hyvälaatuisia ja vastaavasti puolet pahalaatuisia. Vanhetessa riski kaikenlaisiin kasvaimiin lisääntyy, jotkut rodut ovat riskialttiita ja myös ruokinnan on joissain lähteissä todettu vaikuttavan nisäkasvaimien riskiin. Ennen ensimmäisiä juoksuja steriloiminen voi ehkäistä nisäkasvaimia (toisten juoksujen jälkeen tehdystä leikkauksesta ei ole löydetty merkittävää hyötyä), mutta ennen hätiköityjä päätöksiä kannattaa tutustua sterilaation muihin plussiin ja miinuksiin.


Tärkeintä on olla tarkkana ja tuntea koiransa! Kuten alkavan kohtutulehduksen, myös nisäkasvainten ennuste voi olla parempi, jos ongelma huomataan ajoissa, eikä kasvain ole ehtinyt tehdä etäpesäkkeitä. Nisäkasvain tulee useimmiten takimmaisiin nisiin, sen voi tuntea pattina tai muhkuroina. Eläinlääkärissä kasvainepäilyä tutkitaan useimmiten ohutneulanäytteellä, jonka avulla voidaan määrittää millaista kudosta patti on (tuloksissa menee tavallisesti pari viikkoa). Ohutneulanäyte ei satu koiraan, mutta vaatii yleensä pienen rauhoituksen. Pysykää terveinä kaikki ja movemberin loppua!


Haastan vielä:
1. Supersheltin
2. Hupsan ja Myrnin seikkailut
3. Sentti & Co:n

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti