tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kesälaitumet

Päivityksessä vähän taukoilua, kun kertomistakin on harvinaisen vähän. Kesälomat on lusittu ja tässä vaiheessa painetaan töitä. Tämä ei toki tarkoita taukoa treeneihin, vaikka pidämmekin muutaman kuukauden paussin ohjatusta treenauksesta, on koko ajan jotain meneillään. Vean kanssa ollaan suunnattu jälleen hakumetsälle. Pitkän paussin jälkeen hommassa on vähän kiinniottamista, mutta toisella harjoittelukerralla tehtiin jo ihan kelpo treeni. Mökkeilemään emme ole viime viikkoina päässeet, mutta onneksi Helsingissä ei ole merestä pulaa, niin ainakin koirat pääsevät ajoittain kastautumaan.


HAKU
Ensimmäisellä kerralla teemana helppoa ja kivaa. Kaksi maalimiestä puolihaamuina, matkat ehkä n. 30-40m. Vea veti paikalle kuin höyryjuna, lähti vauhdikkaasti etsimään ja palauttikin hienosti rullat. Näytöillä suosiolla irti liinasta.

Toisella kerralla neljä maalimiestä. Ensimmäinen ja toinen puolihaamuina n.50m, jotka haki ja näytti hyvin. Kolmas täysin piilossa n.50m, joka selvästi hämäsi Veaa ja haittasi irtoamista. Otin pari askelta keskilinjalta metsään päin ja lähetin uudelleen, jolloin irtosi, mutta ei mennyt metsässä olevasta polusta yli. Ääniapu, kolmas lähetys ja jo löytyi ukko. Neljännelle otettiin sitten taas helppoa ja kivaa, M näkölähtönä n. 20m, jotta jäisi hyvä fiilis hommasta.

Vealla tulisi harjoitella haun vahvistesanoja, "missä piilo" saisi olla selkeämpi merkki etsimiseen valmistautumiselle. Tällä hetkellä Vea turvautuu liian paljon haamuun tai ääniapuun ja tarvitsee turhan paljon käskyjä etsimään lähtemiselle. Tilaukseen siis lyhyitä treenejä, jotka vaikeutetaan asteittain niin, että koira ymmärtäisi irrota kyllin pitkälle. Tähän on jo eteenlähetyksen merkeissä ihan hyviä kikkoja takataskussa, katsotaan miten soveltuvat maastoon.
Itselle myös muistutuksena, että hyvä henki läpi treenien! Ei saa hermostua ja paineistaa koiraa vaikka se ei heti ymmärtäisikään tehtävää, jos treenistä on tehnyt liian vaikean niin autetaan ja sitten ensi kerralla parempi suunnitelma tekemiseen.


AGILITY JA RALLY-TOKO
Agilityssä ollaan heinäkuu omillamme, joten omatoimivuoroja on nyt keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Näitä on kuitenkin hieman haitannut työvuoroni, joten osa treeneistä on vain täytynyt jättää väliin. Molemmat sheltit ovat työskennelleet tasaisen varmasti ja Omalla ohjatuista agitreeneistä on ollutkin jo apua joissain ohjauksen ongelmissa. Oma on myös harjoitellut Rally-tokoa M:n kanssa ja toivottavasti piakkoin olisi tiedossa myös starttailua (mölliä ja virallista) lajissa. Itse olen lähinnä huvin vuoksi ollut mukana rallytreeneissä Vean ja Nikan kanssa, mutta hyvin nekin ovat suorittaneet.


Tottiksessa tällä hetkellä treenin alla hypyt, noudot ja eteenlähetys. Näitä on kuitenkin nyt hidastanut pieni haaveri, kun Vea pellolla irti juostessaan tyrkkäsi kepin oikean lavan taakse. Selvittiin vähällä, kolme tikkiä ja 2vko:n sairasloma, joka onkin juuri loppunut. Edes särkylääkkeille ei ollut tarvetta, kun haava ei missään vaiheessa vaivannut koiraa.
Vea ja Oma kävivät myös mätsäreissä. Ei sijoituksia tällä kertaa, mutta sitäkin enemmän hienosti käyttäytyneitä koiria, joista sai olla ylpeä!

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti