Vea - RTK2, Oma - ALOHYV!

Tänä lauantaina Vean osalta viimeiset AVO-kisat, Lahdessa. Tuomarina Anna Pekkala ja luokassa nelisenkymmentä koiraa. AVO oli jaettu kahteen ryhmään, joista ensimmäinen oli ollut aiemmin päivällä ja meidän puoliltapäivin. Tällä kertaa Ykä oli vuorossa toisena ja Vea luokan loppupäässä, välissä n. 15 koirakkoa.

Ykä oli ennen kehään menoa oikein kiva, mutta kehässä holsku meni jotenkin falsettiin. Piti odottaa ennen lähtövuoroa ja siinä välissä meidän yhteistyö vain päättyi. Koiraa jännitti ja kontaktia ei tahtonut löytyä, päättyi sitten siihen, että Ykä karkasi moikkaamaan tuomaria - HYLly tuli. Tehtiin rata kuitenkin loppuun, oli aika täpisevä meininki, tänään ei vain ollut Ykän päivä. Ensi kerralla paremmin!
Vealla puolestaan oli kiva fiilis, ainoat virheet olivat yhdeltä kyltiltä ja -1p yleisvaikutelmasta parin haukahduksen vuoksi.

Myös Oma oli kisaamassa saatuaan paikan varasijalta, M ohjasi omaa ALO-luokassa ja he saivat hienot pisteet 98/100p, joka tarkoittaa ensimmäistä ALOHYViä Omalle! Lisää Omasta Ykän blogin puolella!

Vealle AVOHYV ja  RTK2-koulutustunnus, pisteet olivat 95/100p. Kohti voittajaa!

Alla vielä rata ja ratojen ongelmakohdat:

VEA, 95/100p, 1:47:41, AVOHYV, RTK2

4. ISTU, ASKEL OIKEAAN, ISTU, -1p, vino, -3p TVÄ
Eka perusasento vino, teki jonkun haahun selän takana askelsiirtymässä.
"Taputukset pois voittajassa. -1p Ääntely."

YKÄ, HYL (POIS)

3. SPIRAALI VASEMMALLE, HYL (POIS)
Viimeinen tötsä oli aivan kehänauhan vieressä, Ykä bongasi ihanan tuomarin ja hyppäsi nauhan yli moikkaamaan. Palasi heti pyynnöstä.
"Hieno rata, taputukset pois voittajassa."

--

Lilin pusu äidille

Nika on palannut treenikentille. Hieroja kävi viime viikolla vähän käsittelemässä koiraa läpi ja kyllähän sieltä - odotetusti - löytyi jumeja. Nika on normaalisti ollut aika hyvin auki, mutta leikkauksesta toipuilu ja  nämä karsean liukkaat kyllä tekivät tehtävänsä. Jopa Omallakin oli vähän jumia selässä, Vea sentään on pysynyt melko hyvässä kunnossa. Hieronnan jälkeen Nika köpötteli pari päivää vielä vaivaisemman oloisena, mutta sitten onneksi alkoi näkyä tuloksia ja sheltin liikkeet alkoivat muistuttaa taas sitä mukavaa, normaalia ravia ja laukkaa.
 Ystävänpäiväviikonloppuna meillä oli yksi Oman pennuista hoidossa. Lilistä on kasvanut hurjan reipas ja hieno sheltinalku, se leikkii reippaasti isompien koiriemme kanssa ja oli mukana ulkoilemassakin (tosin liinassa, jos pieni keksii lähteä litomaan kun mammaa ei ole mukana). Oman mielestä pentu on jo ihan tyhmä, mutta Vea ja Lili painivat iloisesti koko viikonlopun. Kuvissa onkin vielä vähän lunta, mutta nyt on maa jo oikeastaan sula. Jäätä on vielä metsäpoluilla, mutta aukeat alueet alkavat olla ihanaa kurapeltoa. Tassupesuja odotellessa...

Janakkalan ja Lahden kisojen välissä tuli treenattua vähän vähemmän rally-tokoa ja enemmän tottisjuttuja. Yksityistunteja oli pari kappaletta hallissa ja pienryhmätunteja pari ulkosalla, näistä saatiinkin paljon irti taas itsenäistä treenaamista ajatellen. Tottikset jatkuvat ohjattuna taas parin kuukauden päästä, mutta nyt vähän aikaa keskitytään tokohommiin, josko tässä jossain vaiheessa kävisi kokeilemassa siitäkin AVO-luokkaa Vean kanssa.
Luoksetulon pysäytys on ihan hyvällä mallilla, mutta vielä kesken. Vealle on opetettu niin vauhdikkaat luoksetulot, että itseä ihan tympii opettaa pysähtymään siinä välissä! Tokon luoksetulolle onkin sitten eri sana, jos Vea oppii lönkyttelylaukkaamaan sillä käskyllä, mutta tulee yhä vauhdikkaasti tottiskäskyllä, ei minua haittaa lainkaan. Muut liikkeet ovatkin oikeastaan koevalmiit, kaukot ovat hienot, pysäytykset pelittävät. Hypyssä Vea hakeutuu aika sivulle esteestä istumaan, mutta palaa kuitenkin esteen yli. Noudossa on ajoittain vähän semmoista kapulalla puljaamista, mutta sekin on treenin alla.

Käpäläkoplan kenneltapaaminen

 

Lokakuussa Käpäläkoplan kennel vietti 10-vuotisjuhliaan ja myös meidät kutsuttiin paikalle. Lähdimme siis aamusella Turkuun pelkästään Oman kanssa, kovin tyytyväiseltä kyseinen sheltti vaikuttikin saadessaan koko takakontin vain itselleen. Saapuessamme paikalle, oli pihaan kerääntynyt jo monen monta merleä, trikkiä ja muutama soopelikin. Oma sai lähteä suoraan sosialisoimaan ja kyllä se on vain myönnettävä, että sheltti tuntee sheltin.

Tavanomaisesti on odotettavissa, että Oma ainakin vähintään hiukkasen haluaa haukkua ja rääkyä koiralaumaan saapuessaan. Sulautuminen shelttiporukkaan tapahtui kuitenkin nopeasti ja kivuttomasti, hetken päästä emme oikeastaan edes olleet aivan varmoja missä oma koiramme oli...

Oman velipuoli, sisarus ja Oma itse

Oma sai myös oman ihailijan!

 Pihalta parinkymmenen shetlanninlammaskoiran rykelmä karautti metsään pienelle lenkille, matkalla otettiin muutama ryhmäkuva ja palatessa pihaan jatkettiin leikkejä, pallonpotkimista ja muutaman agilityesteen hyppäämistä.

 

Oman lähisukulaisista paikalla olivat sisko ja velipuoli. Itse tuli vilkuiltua muiden koiria ja muutamia nuoria sheltinalkuja, joiden kohdalla pentukuume hieman nosteli päätään. Kunhan tästä vain pääsee omakotitaloon, ei koirankahmimistani pidättele luultavasti enää mikään!

 

Nautittuamme herkullisten juhlaruoan ja onniteltuamme vielä Kittaa, koitti kotimatkan aika. Autossa nukkui tyytyväinen Oma.

Mitä pitikään muistaa

Syyskuu on ollut meille paljolti lomailua ja pään jäähdyttelyä. 4. päivä olivat tämän kuukauden viimeiset ohjatut tokotreenit ja seuraavat haku- ja aksatreenitkin ovat vasta loppukuusta. Koirat ovat saaneet nauttia mökkeilystä, toissa viikonloppuna olimme koko porukka Kymenlaaksossa ja viime viikonloppuna Vea ja Ykä pääsivät vielä "hoitoon" kahdeksi yöksi. Mökkeilyyn kuuluu metsälenkkejä, leikkimistä omalla pihalla aamusta iltaan ja uimista - sellaista ansaittua koiranelämää.

Viikoilla olemme lenkkeilleet lähimetsissä ja -pelloilla, käyneet ottamassa vähän tokoliikkeitä (tästä olisi ollut videoitakin, mutta missähän lienevät) ja hoidelleet selkänsä kipeyttänyttä Ykää. Vean kanssa olen ottanut kahdestaan n. 10km pyörälenkkejä, vetämättä reipasta ravia ja pieniä laukkapätkiä hiekkateitä pitkin. Välillä pidetään juomataukoja, joilla saa höpsötellä vapaasti tai kiipeillä vähän kalliota pitkin omaksi ilokseen. Sain myös viimein koodit lähellä olevan koiraurheilukeskuksen kentille, jolloin pääsemme ottamaan vähän aksaa ja tokon hyppyäkin. Arkeen on toki mahtunut myös koirakavereita, kuten Merlin-manssi, Aku-seropi, Luna-bulli ja Hulda-labbis.

Oma opettaa Huldaa tavoille

Vähän ostoksiakin on tehty, sellaisia, jotka tulevat varmasti auttamaan syksyn ankeudessa ja talven pimeydessä. Nimittäin led-pannat, jokaiselle toki omaa väriä! Näihin olen ollut todella tyytyväinen, nyt uskaltaa lähteä vaikka sysipimeään metsään kun koirien erkaantuessa tietää heti väristä ketä huutaa kun tarve tulee. Eikä yleensä tarvitse edes huutaa, nämä valot kun loistavat vaikka kuinka pitkälle.

Toinen kausiostoksemme oli ensisijaisesti Ykää varten, mutta kun veikka, niin täytyy siskojenkin. Ykälle hommattiin siis sademantteli jäätihkua silmällä pitäen. Lenkkeilemme mieluusti säästä riippumatta, eikä me niinkään kylmää pelätä, mutta tuuli ja sade ovat varma yhdistelmä kipeisiin lihaksiin. Siispä pitkäselkäistä Veaakin ajatellen hommattiin vähän sadetakkia päälle, jotta pysyisi edes kuivana. Tylsiä sisäkuvia, koska en viitsinyt pukea koko lössiä mennäkseni pihalle sateettomaan säähän seisomaan... Eiköhän näistä saa kuvia käytössä vielä syksyn aikana!

...Nika tunnetusti pitää pukemisesta

Tänään ohjelmassa on paimennustreenejä, sää on ulkoiluun sopivasti vilakka ja tuulinen, mutta sitähän se Shetlandinsaarilla olisi vuoden ympäri! Tästä lisää sitten myöhemmin.