Tuleeko jo kevät?

Tällä kuvalla toivottelimme hyvää ystävänpäivää, myöhäiset toivotukset vielä blogin lukijoille!

Talvi taisi mennä yhtä vauhdilla kuin tulikin. Kelkkaa päästiin vetämään vain pariin otteeseen ja nyt ei taas ole lunta löydettävissä mistään, kohta varmaan täytyy tyytyä taas pyöräkyyteihin. Vähän saatiin kuitenkin kuvamateriaaliakin meidän hienosta valjakosta, kun kävimme Tuomarinkylässä vetelemässä pieniä matkoja ihan valokuvausmielessä. Nikalla on nyt vähän paussia paimennuksesta, mutta eiköhän homma ensi kuussa taas jatku. Sen sijaan pitäisi panostaa tokohommiin, jos mielin joskus päästä ihan kokeeseen asti taas. Vähän jo soiteltiinkin, mutta tämän kuun kokeet menivät harmi kyllä täyteen ennen kuin päästiin linjoille. Ehkä ensi kuussa tärppäisi.
AVO:n liikkeet ovatkin Nikalla jo suht hyvin hallussa, seuruutus pitäisi saada taas vähän hauskemmaksi (koira kulkee mukana kyllä kuuliaisesti, mutta verrattuna vaikka Veaan on homma melko matkustamista) ja kaukot varmemmiksi. Hyppy, nouto ja luoksetulo ovat yleensä helppoa kauraa, liikkeestä maahanmeno ja seisominen onnistuvat liki aina treeneissä. AVO:ssa ei (toivottavasti) myöskään tarvitse ohjaajan enää stressata siitä uiko naapuri paikkamakuussa liiveihin.

Vean kanssa jännitysjutut menevät hyvää vauhtia hyvään suuntaan. Itse asiassa kun sakua ei enää jännitä niin kamalasti, koko lauma tuntuu taas rennommalta sekä arkielämässä, että treeneihin mennessä. Vieraan koiran tuuskahtaminen suoraan naaman eteen saattaa säikäyttää, mutta tiedän hyvin mitä itse teen ja tilanteista päästään nopeasti yli. Treeneissä Vean häiriönottaminen on siedettävää, mutta harmillista. Toivon kuitenkin, että sitkeä treenaaminen auttaa lopunkin kangertelun yli.

TOTTIS
Tottista treenataan yhä sisällä ja ulkona. Sisätreenit ovat nyt 2h mittaiset, joissa joka treeneissä on yksittäin harjoiteltava teema, aikaa pitää vähän paussia ja treenata muita juttuja "itsenäisesti" (ei siellä mitään itsenäisesti pääse tekemään, meidän kouluttajalla on silmät selässäkin). Ensimmäinen teema oli paikkamakuu, tässä treenattiin Vealle jännitettä, jotta se seuraisi tiukasti minua mahdollisimman pitkään ja paljon. Pallopalkka ja erilaisia palkitsemistapoja (palkka jo kun kävelen poispäin koirasta, etupalkka viereltä, palkka kun seison kaukana), jotta koira ei voi ennakoida ja joutuu pysymään skarppina. Toimi, paikkamakuu pysyi rentona ja varmana, mutta Vea oli skarpimpi. Toisena teemana oli seuruutus, jossa keskityttiin suoruuteen ja vaatimiseen. Paljon käännöksiä, täyskäännösten jälkeen heti pysähdys, jossa korjaus jos edistää. Hyvä fiilis, vietit ylös ja iloiset palkkaamiset. Lyhyet leikit, mutta useammin. Viime viikonloppuna keskityttiin jättöliikkeisiin, joita tehtiin BH:n omaisesti (perusasennon kautta, luoksetulon kanssa) ja tokoliikkeinä (suoraan liikkeestä, vierelle palaten). Nämä ovat Vealle hirmu varmoja, istumiset ja maahanmenot ovat nopeita ja iloisia, jälleen palkka tuli vähän eri kohtaa liikettä, jotta tarkkailisi skarppina myös kun käveln poispäin. Seisomista ei otettu, mutta voisin alkaa taas treenata sitä, jos kävisin omaksi iloksi pyörähtämässä kesällä Vean kanssa myös jonkun kokeen tokossa.

Itsenäisesti olemme treenanneet mm. hyppyä, noutoa ja kaukokäskyjä - sekä tietenkin temppuja, joilla vähän lämppäillään ja jäähdytellään. Eteenlähetyksissä "maahan"-käsky ennen pallopalkkaa menee nyt kuuleville korville ja hienosti pysähtyykin. Ykästä Vea ottaa hieman häiriötä, jos sen kanssa telmutaan palloleikkejä tai muuta hirmuihanaa palkkaa, saattaa Vea koettaa josko saisi eteenlähetyksen sijaan mennä sinne.

AGILITY
Sunnuntaisin pidetyn agilitykurssin viimeinen kerta oli viime viikonloppuna ja nyt Omalta ollaan nähty jo kelvollisia keinuja, sekä täysiä keppejä molempiin suuntiin hienoilla lähetyksillä. On ihmeellistä, miten jossain asiassa tuntuu junnaavan viikkotolkulla ja sitten se vain naksahtaa paikoilleen kuin mitään ongelmaa ei olisi ikinä ollutkaan. Omalla on hyvä fiilis agikentällä ja vaikka siitä joskus lähtee ääntä kun suoritetaan, olen tyytyväinen ettei se kilju ja höyryä päättömästi, vaan keskittyy. Vauhti ei vähene ja saankin olla itse aika tarkkana ohjauskuvioissa, etten juokse koiran eteen ja ehdin ohjaamaan varmasti ennen kuin Oma meni jo. Useimmiten jos tulee virheitä, ne tulee koska en vain ehtinyt antamaan käskyjä tai näyttämään suuntaa. Tyytyväinen olen kuitenkin esimerkiksi viikko sitten tehtyyn valssitreeniin, jossa Oma alkoi oikeasti seuraamaan mitä sille näytän ja piti hienosti suunnat.
Ei kai auta kuin alkaa katsoa kisoja, joskus ne virallisetkin on kai korkattava.