RTK VOI!

Vau, Vea ja Ykä starttasivat rally-tokon VOI-luokassa ja molemmat saivat hyväksytyn tuloksen!
Vean kanssa ei ollut edes suunnitelmissa mennä koko kokeeseen vielä, mutta kun pääsi kerran mukaan, niin pitihän sitä kokeilla. Hieno 80/100p ja pikkusaku oli käytösruudussakin niin mallikkaasti. Ulkonäkö kyllä yhä hämää, kun eräskin kisojen katselija kyseli onko pentukoira sosiaalistumassa koiratapahtumassa, eikä millään olisi uskonut Veaa kolmivuotiaaksi...

Lisää kokeista Yrjänän blogissa!

Sheltit pitävät vähän lomaa rally- ja tottelevaisuustouhuista, kun Nikan kanssa lepuutellaan hermoja paimennuksen parissa ja Omalla taas tuli pieni sairasloma sterkan myötä. Oman leikkaus on ollut jo vähän aikaa suunnitelmissa, mutta kun keväällä löysin koiralta pienen nisäpatin, päätin vähän hoputtaa touhua. Odotellaan vielä patologin lausuntoa nisäpatin laadusta, mutta koira onneksi voi hyvin ja parantuilee kohdunpoistosta ollen lähinnä ärsyttävän energinen.

Viimeistään heinäkuussa ollaan kuitenkin varmasti jo takaisin kisakentillä koko porukalla. Täytyyhän minun saada shelteille tuloksia ennen kuin Ykän ja Vean MES-nakki napsahtaa!

Eräät nauttivat jo kesästä

Kurjin tammikuu

Alunperin tammikuun alkupuolen rallykilpailut olivat kaikille neljälle koiralle varattu. Osallistujamäärämme kuitenkin putosi puoleen, kun ensin Nikalla ja sitten vielä Omallakin alkoivat juoksut. Sellaistahan se on, narttujen kanssa. Kisat peruttiin ja kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, jäljelle jääneillä koirilla kilpailut menivät oikein hyvin.

Tämän jälkeen koirilla alkoivat mahaoireet. Oma säikäytti kunnolla, kun se mahakipujen vuoksi meni yöllä aivan järkyttävän kipeäksi. Se liikkui huonosti, vapisi ja kaipasi kylkeen. Aamulla lähdettiin hakemaan helpotusta lääkityksen muodossa ja kuivunut Oma jäi tiputukseen, illalla haettu koira näytti onneksi jo pirteämmältä ja parin päivän aikana palautui kokonaan normaaliksi. Puoltatoista viikkoa myöhemmin, ennen Ykälle ja Vealle varattuja toisia rallykilpailuja Vea alkoi oireilla mahaansa. Ensin maha oli hieman sekaisin, mutta päivää ennen kilpailuja tilanne meni äkkiä surkeampaan suuntaan ja pian oltiinkin sitten verisen ripulin kanssa hakemassa taas kuuria. Vea oli onneksi pirteä koko ajan, saatiin se pysymään nesteytettynä ilman lisätoimenpiteitä. Kisat kuitenkin jäivät väliin molemmilta koirilta, sillä tässä vaiheessa mahatauti vaikutti tarttuvalta.

Tällä viikolla Nika alkoi oirehtia. Tiistaina alkoi lisääntynyt juominen ja pissaaminen, jonka vuoksi päätin käydä näyttämässä ennen kuin kehittyy miksikään muuksi. Pissanäytteessä ei näkynyt kummempaa, kohtu ultrattiin ja siellä oli pieni nestesisältö, mutta tämä saattoi hyvin johtua vielä loppumassa olevista juoksuista. Keskiviikkona Nika alkoi oksennella rajusti. Se sai nesteytystä ja oksennuksenestolääkettä, mutta kun torstaina lääkkeestä huolimatta koira voi selvästi pahoin ja alkoi jälleen oksentaa, aloin olla isosti huolissani. Kolmatta päivää putkeen lääkäriin siis.
Nyt laitoin Nikan työkavereiden kanssa suoraan tiputukseen, ultrattiin maha uudestaan, missään muualla ei näkynyt vikaa kuin kohdussa. Se ei ollut kasvanut juurikaan viime kerrasta, mutta kun nestesisältöä selvästi oli ja koiran oireet olivat näin selvät, lähdettiin leikkaamaan.

Leikkauksesta ei sen enempää, yöllä kotona Nika alkoi heräillä paremmin ja nyt ollaan jo käyty kävelemässä pienenpieniä lenkkejä. Sterkkahan meillä oli joka tapauksessa suunnitelmissa tälle keväälle, joten sinänsä leikkaus ei tuonut sillä tavalla harmia. Paranemisen ja Nikan voinnin suhteen sen sijaan olisin tietenkin toivonut, että oltaisiin selvitty ilman tämmöistä epäonnea.
Pieni voimasheltti saa toipua rauhassa, jonka jälkeen - kunhan kaikki on hyvin - palataan arkeen. Muiden koirien kanssa toivottavasti ovat myös mahataudit ja muut ikävyydet sairastettu, jotta päästäisiin ensi viikonloppuna taas kilpailemaan.

Lämpiminä päivinä tekemistä riittää

Pipo silmillä, mutta tulossa ollaan! Esineruutukuvat Ida Huttusen ottamia

Vean tulokset palasivat kennelliitosta tällaisina, kyynärien suhteen nämä olivat hyviä uutisia, enkä jaksa murehtia nyt noista lonkistakaan sen enempää. Kolmivuotiaana haetaan lisää terveystuloksia, kun kuvataan virallinen selkä, jolloin voi nämäkin sitten kontrolloida. Tällä hetkellä aion nauttia iloisesta, terveestä koirastani ja jatkaa hyvillä mielin harrastuksia. Ehkä jopa niitä hyvänmielen agilityjumppailuitakin noilla shelttien korkeuksilla.

VEA
BH:ta varten ollaan treenailtu kovasti, Vean ohjattuja treenejä on ollut keskimäärin kolme/viikko (kaksi kaivarissa) ja kyllä ohjaajakin ehkä jo uskaltaa olla varovaisen positiivinen että selviää hengissä kokeesta. Pahimpia paikkoja kokeessa taitaa olla askeleiden laskeminen; miten vaikeaa voi olla kävellä ja laskea viiteenkymmeneen!
Kaivarissa ollaan tehty mukavia hallintatreenejä, joissa koiran on pitänyt olla kontaktissa rauhallisesti erittäin lähelläkin muita koiria. Näitä ollaan tehty mm. istumalla paikallaan rivissä, kun yksi ryhmän koirakoista pujottelee muiden välistä. Lisähaasteena erittäin tiukat välit, joista vain juuri ja juuri mahtuu kulkemaan koiran kanssa, eli kaikki ovat aivan toistensa iholla. Toisessa hallintatreenissä koirat istutetaan ympyrään ja otetaan aina muutama askel seuruutuksessa kohti keskipistettä, jolloin ympyrä pienenee. Lopulta kun oltiin jo aivan kylki kyljessä, käskettiin koirat vielä maahan. Vean kanssa sairaan hienoja suorituksia, ei ääntäkään ja kontaktit säilyivät. Tällaisten jälkeen on kiva miettiä, että kuukausi sitten meillä muka oli jokin ongelma tämän asian kanssa. Kuten itsekin sanoin: " Viime viikolla me ei osattu, tänään menee ehkä paremmin ja parin viikon päästä me sitten osataan". Treenaaminen kannattaa aina!

Viikko sitten käytiin tihkusateessa kuivaharjoittelemassa 1kg ja 2kg kapuloiden heittämistä vaaditun 10 metrin päähän. Varmasti hyvin vähäjärkisen näköistä hommaa, mutta puoli tuntia heiteltyä alkoi tulla semmoinen olo, että lihasmuistiin jopa jäi jotain. Kapulat ovat tuon jälkeen lentäneet hieman paremmin! Ettei koko päivä menisi ihan viattomien ohikulkijoiden viihdyttämiseksi, otettiin myös esineruutua, joka oli... aika hirveä. Myönnettäköön, harjoitus oli vaativa Vealle, jolla esineruutua on ylipäätään otettu hyvin vähän. Koira kyllä irtosi, mutta juoksi enemmän kuin käytti nenäänsä ja tötöili ympäri metsää omia juttujaan tehden. Esineitä löytyi lopulta pari kappaletta, mutta ei takuuvarmasti vaaditun ajan puitteissa.

Toimi kuitenkin hyvänä tilannekatsauksena ja muistutuksena siitä, että voisipa oikeasti koettaa tuotakin vähän treenata, jos oikeasti joskus aikoo kilpaillakin jossain lajissa. Harjoitusten vaativuutta otetaan huomattavasti alaspäin, tehdään suikaleita hyvin tallottuna ja kivoilla esineillä. Toukokuussa on sopivasti lomaakin, että voi aloittaa kunnolla ja katsoa sitten missä tilanteessa kesällä ollaan. Koska seuraavat ohjatut haut ovat luultavasti vasta syksyllä, lykkäämme varmaan kisastarttejakin ensi vuodelle ja käymme kesällä vaikkapa jossain tokokokeissa. Sinänsä ei siis ole mikään kiire.

NIKA
Nikan kanssa treenailu on jatkunut vähän rauhallisempaan tahtiin, viime sunnuntaina AVO-liikkeitä treenaillessa kaikki muu oli oikein hyvää, mutta kaukot takkuilevat yhä. Koetan kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja treenata liikkeen kuntoon, tyhmää käydä niitä starttejakaan läpi, jos tietää nollaavansa yhden liikkeen. Saatiin myös uusi paimennuskortti, joka täytyy kuitenkin käyttää pois jo ennen kesäkuuta, joten tiedossa on oikein paimennuskuukausi.

Agilityssa Oman kanssa tutut kuviot, teimme puoliohjatusti rataa vanhemman harrastajan ja kouluttajan silmien alla ja kovasti tuli komennusta, että lisää luottoa koiraan ja omiin taitoihin ja sitten kisoihin vain. Voi olla, että kesä on vähän enemmän agilitypainotteinen. Treenejä tulee olemaan kahdesti viikossa ja jos en kesän loppuun mennessä ole edes startannut virallisissa kisoissa, niin on kyllä häpeä! Oma on päässyt muutenkin loistamaan, sillä Ykän sairastellessa se on toiminut M:n treenikoirana tokossa ja rally-tokossa - toivottavasti jatkaen tehtävässään myös holskun palatessa kentille. Oman treeneistä lisää Ykän blogissa!

Niitä viikkoja--

--että kaikkea sattuu ja nyt sitä alkaa olla jo vähän hankala summata mitenkään fiksunmittaiseen postaukseen.

Kerrottakoon ainakin, että toko uudessa ryhmässä alkaa mennä jo todella hyvin ja Vea käyttäytyy hienosti. Se ei vieläkään ole kovin innoissaan kaikista ryhmätovereistaan, mutta työskentelee minun kanssani ilman ongelmia. Sunnuntaina olivat viimeiset hallitottikset, joissa viereisellä kentällä sattui olemaan supermölliagilitykilpailut. Meteliä ja hässäkkää siis riitti, mutta tästä huolimatta Vea oli tosi hyvä! Otettiin koirat yksitellen ja Vean seuraaminen näytti todella kivalta, se oli aktiivinen, kuunteli, eikä tuntunut juuri paineistuvan.

Viikonloppuna oli myös muuta jännää, kun lauantaina kävimme Nikan kanssa starttaamassa AVO:ssa. Ensimmäisistä kisoista tulokseksi tuli AVO3 (131p), kun nollasimme kaukon ja ohjaajan ihmetykseksi myös nouto meni nollille Nikan varastettua. Häkellyin niin kovasti, että kutsuin koiran takaisin, mutta jälkikäteen hyvä niin. En halua, että se oppii kisoissa olevan sallittua varastaa ja ykkönen oli joka tapauksessa jo saavuttamattomissa, joten nollaus ei tehnyt paljoakaan lisävahinkoa. Näitä nollauksia lukuunottamatta pisteet olivat hyvää tasoa; paikkamakuu, jätöt, hyppy ja yleisvaikutelma olivat kaikki ysiä tai kymppiä. Luoksetulon seiskasimme, koska ennakoin käskyä.
Toinen starttimme olisi ollut tänä viikonloppuna, mutta se taitaa nyt vähän lykkääntyä. Koira kyllä luultavasti saataisiin treenattua hyväksi siihen mennessä, mutta olikin sitten vähän muuta, joka vähän hidastaa nyt harrastelua.

Nimittäin Ykä on taas kipeänä. Vaikka Ykä ei olekaan minun koirani, imi sen sairasloma vähän kisailu- ja treenihaluja minustakin. Ei tunnu hyvältä tahkota Nikan kanssa kaukoja, kun veikka on saikulla. Otetaan siis suosiolla vähän pidempi pätkä ja treenataan Nikan kanssa rauhassa liikkeet parempaan kuosiin. Sillä tuskin on ainakaan mitään pahaa vaikutusta.
Kun Ykä oli jo valmiiksi tiistaina lähetetty sairaslomalle, eivät keskiviikon luustokuvausten paineet ainakaan helpottaneet. Plussat Vealle siitä, että se käyttäytyi hirmuisen hienosti, joka ainakin vähän helpotti omaa jännitykstäni. Otimme valokuvia vilkkaahkossa puistossa, jossa koiriakin meni jonkin verran ohi, mutta Vea ei juuri edes äännellyt näille. Hieno! Itse luustokuvaus tapahtui MeVetissä ja, no, tähän mennessä kun kaikki koirani ovat olleet täysin moitteettomia terveystuloksiltaan, niin kyllä tämä mietityttämään jäi. Vean tulokset Kennelliittoon lähetettyinä olivat: lonkat B/B, kyynärät 1/1, polvet 0, selässä ei sanomista (otatin omaksi referenssiksi kuvat koko rangasta). Vielä odotellaan millaisina tulokset virallisesti palautuvat.

Veaa ei ole agilitykoiraksi hankittukaan, mutta jos haluamme harrastaa hakua, kuuluu tottisosuuteen hypyt. Koskaan elämässään Vea ei ole ontunut pätkääkään (ainakaan nivelperäisesti, kerran sillä oli haava tassussa), se liikkuu iloisesti, eivätkä pakkasetkaan vaivaa sitä. Joitain liikuntamuotoja me luultavasti tämän myötä rajoitamme, mutta ehdottomasti itse liikkumista ja harrastamista ei oireettomalla koiralla lopeteta. Vaikka viralliset terveystulokset kertovat meille koirasta jotain, sitä on tähän mennessä tullut karvaasti todettua, että mitkään aat tai nollat eivät lopulta suojaa koiraa sairastumiselta.
Mietiskelin vähän aikaa CT-kuvausta, sillä se antaa niin paljon paremman kuvan nivelen todellisesta tilanteesta, mutta luultavasti en vielä ryhdy kuvauttamaan. Vaikka näkisinkin lisää, mikään koiran hoidossa ei luultavasti muuttuisi. Sen ruokinnasta, liikunnasta ja lihashuollosta pidetään jo nyt huolta. Yhtenä lisänä tosin alan luultavasti käyttämään Veaa säännöllisesti fysioterapeutilla/hierojalla, siinä samassahan tuo menee kuin Ykäkin. Tänä viikonloppuna lähdetäänkin sitten treenaamaan BH:ta varten, joten ainakaan tähän ei voi jäädä paikalleen pohdiskelemaan.

Shetlanninlammaskoirien kinnertutkimus

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa alkaa huhtikuussa 2013 tutkimus, jossa verrataan kintereiltään terveiden shetlanninlammaskoirien kantaluun rakennetta kinnerongelmista kärsivien shetlanninlammaskoirien kantaluuhun. Tutkimuksessa kartoitetaan myös kantaluun rakennetta suomalaisessa shetlanninlammaskoirapopulaatiossa.

Tutkimukseen haetaan sekä kintereiltään terveitä että kinnerongelmista kärsiviä shetlanninlammaskoiria.
- Shetlanninlammaskoirat ry:n ilmoitus

--

Lainauksissa olevat tekstit sairaalalta saamiani ohjeita.

Askelvoimalevytutkimus
"Askelvoimalevy on noin 25cm*40cm kokoinen maahan upotettu levy, jonka sivuilla on kaksi puomia. Levy mittaa koiran jalan maahan kohdistamia erisuuntaisia voimia yhden askelen aikana. Puomeissa on sensoreita, jotka mittaavat koiran etenemisvauhtia. Koira etenee käytävällä ravissa, kuten yllä kuvattuna omistajan ohjaamana, juosten yhdessä vaiheessa levyn yli, ja sen ympärille kasattujen puomien välistä. Myös nämä suoritukset aloitetaan mittaajan merkistä, ja tehdään molempiin suntiin.

Koiran ravatessa, levylle tulisi osua vain kaksi saman puolen jalkaa kerrallaan. Lisäksi koiran tulee edetä määrättyä vauhtia, ja kaikkien sen suoritusten tulee olla 0,4m/s tarkkuudella saman vauhtisia. Myöskään kiihtyvyyttä tai jarruttavuutta ei saa olla kuin korkeintaan 0,5m/s. Eli tiukkojen suoritusvaatimusten vuoksi joudutaan usein tekemään useita toistoja; kannattaa varautua asianmukaisesti (ei korkokenkiä ja koiralla esim. näyttelyremmi jos on siinä tottunut ravaamaan hallitusti), toistoja voi tulla useita kymmeniä."

Nika pääsi tähän tutkimukseen ensin, lattialla oli "kehikko", josta pääsi juoksemaan läpi. Vaakapuomeissa koiran juoksun suuntaisesti oli kolme kameraa, jotka asetettiin kyynärän tasolle. Kamerat mittasivat, että vauhti pysyy tasaisena. Keskellä lattiaa oli mattoon leikattu neliö, jonka alla oli testilevy. Juoksuttaessa koiraa tarkkailimme osuuko se levyyn vasemmalla vai oikealla jalalla. Kunnolliseen lukemaan tarvittiin tasaisella ravilla kahden jalan osuma.  Nikalla vasemman jalan osumat saatiin nopeasti, mutta oikeaa metsästettiin hetki. Periaatteessa puoli koiranmittaa siirtymällä jalan olisi pitänyt vaihtua, mutta siirrypä itse tarkat puoli sheltinmittaa...
Kehikko oli Nikalle täysin fine, se otti ylipäätään koko homman erittäin lungisti. Pelkäsin shelttien tuijottavan minua ajatellen homman olevan seuruuliike, mutta otin hihnasta näyttelyotteen ja hyvin meni. Oma piti kehikkoa ensin agiesteenä ja loikkasi ulos, mutta täsmennettyäni mitä tehdään, koira juoksi asiallisesti. Omalla metsästettiin puolestaan oikean jalan kosketuksia!
Alustaherkälle koirallekaan testin ei pitäisi olla vaikea, mittausalue kun oli tosiaan naamioitu kokonaan matolla. Hihnassa vain täytyy osata ravata.

Askelvoimamattotutkimus
"Askelvoimamatto on n.10merin pituinen ohut matto, jossa on kymmeniä tuhansia pieniä sensoreita, jotka mittaavat koiran liikkumista. Matto tallentaa kaikki koiran askelet joita se matolla ottaa, ja laskee sitten näistä askelista mm. sitä, kuinka kauan kukin jalka on keskimääräisesti maassa askelen aikana, sekä kuinka paljon painetta kullakin jalalla on, kun se on maassa. Matto vertailee koiran etu ja takaosaa, vasenta ja oikeaa puolta keskenään. Se myös vertailee jokaista jalkaa suhteessa sen peräkkäiseen, rinnakkaiseen ja ristikkäiseen jalkaan.

Omistaja taluttaa koiraa, itse maton ulkopuolella, siihen koskematta. Koiran tulisi ravata mahdollisimman rennosti tasaisella vauhdilla koko matkan maton yli. Omistajan tulisi välttää vahvaa kontaktia koiraan (ei seuraamista), eikä leluja tai makupaloja tule käyttää, tai taluttimesta vetää koiraa; nämä kaikki vaikuttavat hyvin herkän maton tuloksiin. Sisätiloissa omistajan kannattaa kävellä ripeästi, ei juosta. Koirakko lähtee liikkeelle mittaajan merkistä, suorituksen jälkeen odottaa maton toisessa päässä, ja taas merkistä palaa samaa reittiä, eli mittaus suoritetaan molempiin suuntiin. Kerätään 3-5 onnistunutta suoritusta."

Tämä ja edellinen testi tehtiin samalla paikalla ja itse asiassa heti putkeen, eli Nika ekana heti tässäkin. Toiseen suuntaan juoksimme edellisen kehikon läpi ja suoraa eteenpäin, toiseen suuntaan kehikkoa kohti. Nikaa ei enää kehikot kiinnostaneet, joten siihen suuntaan koira teki tiukan väistöliikkeen ja puikkasi ulkopuolelle. Testialue kuitenkin loppui tähän ja suoraa liikettä saatiin tarpeeksi, joten koira sai koikkelehtimisensa anteeksi.
Omalla homma meni vielä ongelmattomammin, ensimmäisen kerran laukkaanpyrähtämisen jälkeen se ravasi oikein rutiinilla.

Staattisen painonvarauksen tutkimus
"Mitataan painonvarauksen symmetriaa takajalkojen välillä koiran seistessä. Tehdään kolme mittausta joiden keskiarvo tallennetaan.

Koira asetetaan seisomaan takaraajat kumpikin omille puntareilleen, eturaajat vastaavan korkuiselle korokkeelle. Koiran tulisi seistä mahdollisimman suorassa, symmetrisessä asennossa, pääkin suoraan eteenpäin, eikä koiraa saa tukea mistään suorituksen aikana."

Painonvaraus oli Nikasta HIRVEINTÄ koko päivänä! Se veti hännän koipien väliin ja kyykkäsi. Kieltämättä vähän hassua, sillä mitään muuta sen ei tarvinnut tehdä kuin seistä, kun testaaja nosti sen takapään ja asetti takaisin vaaoille... "Seiso"-komennolla, aavistuksenomaisella namirohkaisulla ja kärsivällisyydellä saatiin kuitenkin tulokset. Paperiin kirjattiin "koiraa iljettää".
Omaa ei kiinnostanut, se möllötti minun käsiäni ja vilkaisi kerran mitä takapäässä tapahtuu.

Kinnernivelen PROM (passive range of motion)
Koira kipattiin kyljelleen pöydälle, selkä mittaajaan päin. Mittaaja kulmamittaa käyttäen venytti ja taivutti kintereen ääriasentoihin. Nika vaikutti tyytymättömältä kopeloinnista (kuten aina), muttei liikkunut mihinkään. Molemmilta saatiin sama tulos (muistaakseni asteita oli taivuttaessa 30 ja ojennuksessa 170).

Ontumatutkimus (ELL Mikael Morelius)
Olin handlerina Omalle matolla, joten mukaan tulleet apukäteni hoitivat Nikan osuuden.
Oman kanssa käytiin ensin pihalla juoksemassa kahdesti edestakaisin ja ympyrää molempiin suuntiin. Oma möllötti hetken toista koiraa, mutta pääsi yli moisesta kauhistuksesta. Sisätiloissa, pöydällä ELL kopeloi koiran kauttaaltaan, testasi sen refleksit ja kuunteli sydämen. Oma taisi hieman yllättyä kivuntuntemisen testauksesta, sen verran loukkantunut uikkaus siitä lähti kun lääkäri nipisti anturaa.
Kummaltakaan ei löytynyt mitään poikkeavaa.

Verinäytteet, jotka toimitetaan myös Koiran geenit –tutkimusprojektiin (Hannes Lohi)
Päivän dramaattisin kohta! Verta piti ottaa suhteellisen paljon, sillä näytteitä meni Lohelle, perustutkimuksiin ja pakkaseen. Nikaa pistettiin ensin, mutta hyvistä suonista huolimatta näytteenotossa oli hankaluuksia. Verta ei vain tahtonut tulla - Nika ei luovuta! Luovutimme hetkeksi koiran hermojen säästämiseksi ja otimme Oman näytteet.
Nämä saatiin kerralla, mutta Oman valuessa jatkuvasti alemmas aloin miettiä kannattiko sittenkään vitsailla veren näkemisestä pyörtyvästä koirasta. Rauhallinen kutsuminen ja pieni nipistys mahasta havahduttivat sen verran ettei nyt pöydältä pudonnut.

Näytteenoton jälkeen Oma sai rauhoitteen ja lähti apukäsien kanssa kuviin. Jatkoimme Nikan pistelyä ja lopulta siitäkin sai näytteen! Neulatyyny antoi kuitenkin nopeasti anteeksi koe-eläimenä olon, varsinkin kun se sai uskottavuutta lisäävää pääkallosidettä. Hienoa kärsivällisyyttä se osoitti, nojaten inahtamatta minuun.
Verikokeissa kaikki oli normaalia, Nikan hemoglobiini oli aavistuksen matala, muttei huolestuttava. Meillä on nyt tallessa hyvät vertailuarvot, jos joskus tarvitsee tutkia.

Kintereiden tietokonetomografia
Eli CT, jos se jollekin sanoo enemmän. Koira asetettiin selälleen tyynyjen väliin, sen jalat teipattiin oikeaan asentoon ja kone surrasi kuvat "siivu siivulta" läpi kohteen. Oma oli kuulemma unissaan potkaissut teipit kerran irti, tahallaan, varmasti.

Kintereiden röntgenkuvaus
Nikalla oli röntgenissä hyvät unet, sen jalat vippasivat kuin kovassakin jänisjahdissa. Kunhan saalis oli saatu kiinni kuvattiin kinner kahdessa asennossa.
Kuvien jälkeen sheltit saivat heräämispistokset ja kunhan molemmat olivat tolpillaan, pääsimme kotiin kellimään auringossa.

Nika vastaheränneenä

Ylipäätään tutkimukset olivat mukavat. Päästiin mukaan rodun terveyden edistämiseen, tuli annettua näytteet Lohen tutkimukseen, koirat saivat harjoitusta eläinlääkärissä käynnissä ja tulipahan varmistettua, että kaikki on shelteillä hyvin. Henkilökunta oli ihanaa, eikä käynyt aika tylsäksi, vaikka kävimmekin paikalla kahden koiran kanssa.
Tutkimus tarvitsisi vielä varsinkin kinnersairaita koiria! Kannattaa ottaa yhteyttä ja kysyä voisiko sinunkin koirasi olla avuksi shetlanninlammaskoirien hyväksi tehtävään tutkimukseen.
Kiitos vielä Viikin väelle!