Shelttiviikko

Loppuviikon treenit olivatkin yllättävän shelttipainoiset. Tämän päivän ohjattu tottis oli peruttu, joten oltiin sitten tämä viikko vain itsenäisten varassa. Agia ja paimennusta sen sijaan oli tarpeeksi urakalla ja niin, että tuntuu.

AGILITY
Keskiviikkona Oman kanssa päästiin tuuraajiksi Oreniuksen treeneihin Vantaalle. Minulla oli tietenkin päällä vanha tuttu "minnemeajetaanmissämeollaanmitätäällätehdään"-paniikki, jonka kehitän joka kerta kun pääsen uudelle hallille ja uuden kouluttajan katseen alle. Oman juoksut ovat vielä lopuillaan, joten vaikka ryhmä oli pelkkiä narttuja, pidettiin varmuudeksi pöksyjä. Ei näyttänyt haittaavan shelttiä pätkän vertaa. Rata näytti about tältä:

keskiviikon rata, suuntaa-antavasti

 Onneksemme radassa oli paljon ohjaustekniikkojen hiomista (niissä tarvitaan apua) ja vähemmän "erikoisesteitä" (joku keinulla hinkkaamaan jääminen olisi ollut vähän mälsää näissä treeneissä), saatiin hirveästi hyviä vinkkejä ja aika nopeasti homma alkoi pelittää. Osa oli vanhaa tuttua (kädet alas, katso minne menet, merkkaa esteet), osa oli hyvää tsempitystä siitä, että kunhan vain itse juoksen niin kovaa kuin pääsen, niin kyllä se koira osaa tulla perässä. Erityisen tyytyväinen olin 11-12 välillä tehtyyn takaakiertoon, jossa itse ehdin viimein päästelemään Oman edelle ja ohjaus meni nappiin. JES, hieno koira! Vielä minä sen kilpailuluvan ostan, uskokaa pois.

Nikan kanssa olimme tänään E-SS:n agijatkossa, eli sillä kurssilla, jolle oikeasti olen kyllä ilmoittanut Oman... Merlesheltin juoksut vain jatkuvat ja jatkuvat, joten sijaisshelttiä pukkaa. Nyt onneksi näyttää siltä, että saadaan ensi kerralle Oma mukaan ja Nika pääsee keskittymään omiin lajeihinsa. Mitään ongelmaahan ei sinänsä ole, Nika kyllä tekee hienosti ja noudattaa käskyjä, mutta sen harrastusten pääpaino on tokossa ja paimennuksessa ja niin haluan homman pitääkin.

Tämän päivän rata, noin suunnilleen

Nika teki hienosti, kunhan sain itseäni kokoon. Kutosesteellä täytyi saattaa koira loppuun asti (ei kääntyä itse milloin sattuu, jolloin Nika lähtee perään - dorka), mutta nelosella ja kasilla jäin ihan turhaan töllöttämään paikalleni, että meneekö se vai ei. Viimeiselle putkelle pääsin jopa vähän liiankin pitkälle eteen, jolloin piti himpun himmata ennen putken suuta, jotta Nikakin tajuaisi mennä sen. Ylipäätään kuitenkin hyvä rata.

PAIMENNUS
Ihanaa, pitkän tauon jälkeen lampaille! Lauantain teemana olivat suunnat ja etäisyys. Työskenneltiin vain pyöröaitauksessa, jossa Nikan täytyi kiertää lampaita myötäpäivään ("by"), vastapäivään ("away") ja mennä poispäin lampaista ("pois"), jotta se ei painosta niitä liikaa. Välillä pysähdyttiin ("odota" tai "seis") ja vaihdettiin suuntaa. Alussa, ensimmäisellä ja osittain toisella kierroksellakin helpotin tehtävää kävelemällä myös itse pientä ympyrää, jotta Nikalla oli jotain itsensä ja lampaiden välissä. Kolmannella kierroksella aloin pysähtyä ja ohjata koiraa paikallaan seisten ja pysäyttämään sitä niin, että lampaat jäivät väliin.
Nika oli hyvä, hieno itsensä. Välillä tehtävä saattoi venyä siitä vähän pitkäksi, jolloin se purki sitten tuntojaan haukkumalla, mutta myös tosi pitkiä hiljaisia pätkiä tuli. Koiranhan on täysin sallittua haukkua, mutta turhaa hyökkäilyä ei saisi tapahtua ja Nikan tuntien jos se menee liikaa kierroksille tapahtuu: turhauma > haukku > turhauma kasvaa > lähestyy lampaita. Kun Nikalla on varma olo siitä mitä se tekee ja lampaat tottelevat, se ei yleensä koe tarpeelliseksi kuin korkeintaan haukahtaa "vahvistaakseen sanaansa". Siksi tiedän koiran haukkuessa, että en saa antaa sen nostaa kierroksia. Poispäin käskeminen toimi ja Nika antoi tilaa lampaille niin, etteivät ne vaikuttaneet ahdistetuilta (videolta näkee, kuinka lampaat suuren osan aikaa vain seisoskelevat). Aina ei tarvinnut mennä laukkaa, vaan tasainen ravikin löytyi.
Tauoilla tahtoivat jäätyä varpaat koiralta ja ohjaajalta, mutta onneksi oli lämmin syli ja edes vähän lämmin auto. Paimentamassa on kuitenkin niin kivaa, että ei pakkanen meitä haittaa!

Valoa tunnelin päässä

Huh, tällaista alkuvuotta sitten. Loppiaisesta eteenpäin omistaja on tainnut olla koko ajan enemmän tai vähemmän kipeänä, ulkotreenit (onneksi vain yhdet ohjatut) ovat jääneet väliin ja sisätreenejäkin on täytynyt vähän helpottaa, etten aivan tukehdu. "Onneksi" kahdella koiristakin on ollut lomaa, Vealla villiintyi korvassa hiiva ja saa nyt pienen tippakuurin siihen. Omalla taas on juoksut, joten emme ole päässeet sisätreeneihin sen kanssa.
Vajetta on korvattu koirakavereiden kanssa leikkimisellä, doboilulla ja metsäilyllä. Toki niitä treenejä on kuitenkin ennen sairastumista ja nyt parannuttua ehtinyt kertyä. Tottistreenien jälkeen tai muuten vain olen ottanut myös Nikan kanssa AVO-liikkeitä, jotka alkavat näyttää taas paremmalta. Kunhan liikkeestä seisominen on varma ja ollaan otettu parit paikkamakuut lisää häiriön alla, niin on taas ihan hyvä fiilis käydä näyttäytymässä kokeessa.

TOTTIS
Ulkotreenejä on tänä vuonna ollut kahdet. Ensimmäisillä treenattiin perusjuttuja, sekä piiiitkiä luoksetuloja ja vähän normaalia pidempiä seuruutussuoria (BH:ta silmälläpitäen). Seuraaminen näytti hyvältä kun vain saatiin ensin into ylös, saan nykyään vieraammilta treenikavereilta ihmettelyä kun on niin "hauskaa Vean kanssa". Pentuna Vea oli vähän arempi leikkijä, mutta nykyään se innostuu hurjasti rajummasta leikistä, jahtailulla ja vuorottaisella "voittamisella" ja pallon ryöstämisellä siitä saa oikein kivat seuruutukset esille. Siispä jatkan muiden huvittamista riekkumalla itse pitkin kenttää...
Myös nouto alkaa näyttää kivalta, nykyään kapula tulee jo eteen luovutettavaksi, asento on tiivis ja Vea rakastaa kapulaa. Uskomaton ero alkuaikoihin, jolloin koiraa ei saanut nostamaan koko ällöttävää puumöllykkää. Jes!
Viikko sitten tiistaina oli karmea kaatosade ja nilkansyvyisiä lätäköitä. Veaa ei sää haitannut yhtään, se seurasi reippaasti ja teki matalissa lätäköissä liikkeet normaalilla nopeudella. Teimme seuruutusta ja maahanmenoja myös syvissä lätäköissä, siinä kun sujui, niin varmasti menee ihan missä vain.
Vea seurasi aivan normaalisti, myös hitaassa kävelyssä ja juoksussa. Istuminen meni helpohkosti, maahanmeno oli "vaikein". Veaa vähän ällötti ja maahanmeno tapahtui hidastetusti, mutta se ei tarvinnut lisäkäskyjä tai komennusta. Silkka pallonvilautus kainalosta motivoi tekemään loppuun ja superpalkka, kehut ja leikki palauttivat hännän heilumaan.
Nouto ja hypyt onnistuivat myös sateella hienosti.

AGILITY
Kävipä niin, että osallistuin tammi-helmikuuksi E-SS:n agilityn jatkoryhmään. Koska Omalla on juoksut, kaksi ensimmäistä kertaa olemme olleet liikkeellä Nikan kanssa. Nyt kun Oman juoksut loppuvat, se pääsee hyppäämään ja Nika lähtee lauantaisin paimentamaan. Jatkoryhmä on suht helppo ryhmä, kokemusta osallistujilla on tosivähän - möllitaso ja kouluttajalla minulle juuri sopivia juttuja!  Keskitytään yhteen tai pariin asiaan kerrallaan ja viimein joku oikein vahtaa, että MINÄ menen siellä radalla oikein päin. Muutamia ahaa-elämyksiä on jo saatu, joten odotan innolla kuinka paljon viisaampi olen kurssin lopussa.
Ensimmäisissä treeneissä harjoittelimme suoraviivaisella radalla keppejä ja rengasta. Oma osaa kepit paremmin kuin mukana ollut Nika, joten päädyin varmistelemaan melkoisesti, että meneehän koira varmasti. Ihan turhaan. Kouluttaja käski astumaan vähän taaksepäin ja lähettämään koiraa kepeille, sinne Nika puikahti oikeaan väliin ja pienellä avulla pujotteli hienosti loppuun asti. Toki kepit tarvitsevat yhä paljon treeniä soopelisheltillä, mutta ainakin sain muistutuksen: luota koiraan. Toisissa treeneissä harjoittelimme putkeen kutsumista (ei hitto oli vaikeaa Nikan kanssa, tämä kotiläksyksi!) ja serpentiiniä.

toisen treenikerran rata

Serpentiinissä koetin turhaan vitosesteellä kääntää rintamasuuntani koiraan päin ja kutsua sitä luokseni, jolloin sekoitin omat askeleeni, eikä Nika tiennyt minne jatketaan. Kun luotin koiraan, pidin rintamasuunnan eteenpäin ja kutsuin Nikaa kyljen puolelta, koira osasi jatkaa paljon hienommin kutosesteelle, putkeen ja jätti pyörinnät pois. Nämä ovat juuri sellaisia asioita, joihin tarvitsen puuttumista kouluttajalta. Omat, turhat liikkeet. Nika on kiltti ja tekee mitä pyydän, mutta vain mitä pyydän. Siksi se on oikein hyvä näyttämään milloin teen virheitä ohjaajana. Toivottavasti Oman kanssa kurssi antaa yhtä paljon!

Tänään käväisemme tuuraamassa koulukaveria hänen agilitytunnillaan, siitä lisää myöhemmin. Metsässä olemme nähneet myös ihmeellisiä valoilmiöitä, jotka kuvissakin näkyvät. Kyllä talviaurinko vain on kaunis.

Kohta se loppuu--

 --nimittäin vuosi 2013. Kuvat itsepäisesti itsenäisyyspäivältä, koska ei tätä tämänhetkistä keliä kestä!

TOTTIS

Vuoden viimeiset ohjatut tottistreenit alkoivat vähän nolosti, kun myöhästyttiin avainten jäätyä kotiin... Noh, sattuu sitä kaikille joskus, kinkku läskisti pään tai jotain. Paikan päällä otin vähän seuraamista, joka oli paljon parempaa ja aktiivisempaa kuin viime kerralla. Muutenkin koko koira alkaa taas tasoittua vähän juoksujen jäljiltä, kai se kaipasi vain pari päivää lisää. Peruuttamista hinkattiin pari kertaa sitten ja sen jälkeen olen ottanut sitä pienissä pätkissä, nyt alkoikin näyttää jo aika kivalta! Käännös peruuttaen vasemmalle onnistui apukäskyillä, liikkeellelähdön poikittamista lukuunottamatta koko homma alkaa muutenkin näyttää ihan kivalta.

Tasamaanoudoissa palautus tehdään jo eteen istuen (joskin vähän vino verrattuna sikahienoon ja tiiviiseen luoksetulon eteentuloon verrattuna), vauhti on hyvä ja koiralla näyttäisi olevan kivaa. Tehtiin myös tekniikkahiontaa itse hyppytekniikkaan innarilla, Vealla siistit ja ilmavat hypyt, mutta jos olin mukana juoksemassa hihnan kanssa, niin koetti juosta esteestä ohi. Yritä ite, kun yks on siinä häiritsemässä! Parempi kun käskytin vain eteenpäin ja jäin odottelemaan. Kaukot ok, tosin vain m-i-m -vaihtoja. Eteenlähetyksessä Vea ilmeisesti unohti missä oltiin ja mitä tekemässä, käytiin viemässä yhdessä palkka, mutta kun lähetin koiran pallolle, suuntasi se aiemmin tehdylle hypylle etsimään pallopalkkaansa. Noh, koira kokoon ja uusi yritys, hyvin meni. Joku kerta olisi mukava saada taas kuvamateriaalia Vean treeneistä, ehkä tässä loman aikana vielä ehtisi? Ensihätään Vealta yksi luoksetulo.



Tammikuun mahdollinen tauko ohjattuihin peruuntui ja niinhän sitä vaan päästään pörräämään ulkokentälle, onneksi helmikuussa kermaperseille helpotusta maneesin muodossa.

TOKO

Ohjattujen treenien jälkeen lähdettiin ottamaan Nikan kanssa tokoa ulkokentälle. Meitä koetetaan kovasti houkutella keväällä AVO-kokeesen ja jos siinä olisi tarkoitus saada edes hyväksytty tulos, niin pitänee saada liikkeetkin kuntoon. Ensin vaikkapa ne, joissa vähemmän viilailtavaa.

Seuruutus menee Nikan kanssa omaan, tasaiseen tyyliinsä. Ei mikään sairaan innokas, mutta tasainen. Saisi kääntyä vähän aktiivisemmin.

Luoksetulo on hieno, otin ensin pysäytyksen käsimerkin kanssa kun oli vähän hidas. Toisella kerralla läpijuoksuna (lähdin karkuun koiraa, niin saatiin vauhtia), kolmannella pelkällä äänellä ja tarkka stoppi tuli.

Nouto jaksaa yllättää, sehän oli Nikalle ennen ihan kirosana. Nykyään mulla on ajoittain noutoon varastava sheltti! Selvä käsky istumiseen, niin malttaa odotella, hienosti laukalla kapulalle ja takaisin. Saisi tuoda himpun suoremmin perusasentoon.

Hyppy, mitäs siihen. Tykkäisin itse, että Nika istuu vähän kauemmas esteestä ja olisi helpompi hypätä takaisin. Tähän mennessä on kuitenkin päässyt ihan siististi yli, joten en ala pilata liikettä vääntämällä.

Liikkeestä maahanmeno ja paikkamakuu, reippaalla käskyllä, niin menee ekalla käskyllä. Paikkamakuu nyt on vähän naapureistakin kiinni, mutta siinä ei ole ollut viime aikoina ongelmia.

Ja sitten ne ongelmat--

Liikkeestä seisominen, taisin kehittää tähän itse taas jonkun ongelman ja särkeä jo valmiiksi vähän heikkoa liikettä. Tuloksena, että Nika tarjoaisi taas mieluusti kaikkea muuta kuin seisomista. NOH. Homma takaisin osiin ja seisomisen treeniä vain kaverin kanssa, jotta kävelen varmasti suorassa ja annan käskyn katsomatta koiraa. Pienikin tuijotus Nikan suuntaan, niin varmasti painan sen maahan. Lisäksi Nika tarvitsee vielä vähän apua, että voin kävellä sen taakse. Tällä hetkellä jätän sille palkan eteen, jotta se tuijottelee mieluummin sitä kuin minua.

Kaukot, istuu ja menee maahan, mutta edistää, edistää niin pirhanasti. Tässä olen vähän sormi suussa, koska Nika ei vain tunnu ymmärtävän oikeaa tekniikkaa. Tällä hetkellä kokeillaan palkkaustavan vaihtoa.

AGILITY

Tällaista rataa viime sunnuntaina

Näytti hirveän hankalalta, mutta Oma itse asiassa yllätti ja teki törkeän hienosti. Videolla olevassa suorituksessa ylimääräiset pyörähdykset esteillä 11 ja 15, mutta muuten aika kiva. Jouduttiinkin hinkkaamaan 9-12 väliä, sillä Oma olisi mieluummin vetänyt kahdentoista väärästä suunnasta. Liian aikainen pysähtyminen itseltäni aiheuttikin sitten tuon esteen 11 pyörähdyksen. 15 jouduin saattamaan aika pitkälle, että saatiin oikeasta suunnasta. Kiertämistä siis treeniin. Muuten kuunteli tosi hyvin ohjaussuunnat, ei yhtäkään tunkua putken väärään päähän tmv sohellusta. Kivat kepitkin, vaikka tehtiin ne aina erillisenä tehtävänä! Nika meni M:n kanssa ja samaa, hienoa settiä oli sielläkin. Kyllä vain on päteviä hauvoja!

Muissa uutisissa: talvi ei tuu ikinä, haluan lunta! Ollaan nyt lomalla juostu paljon metsässä koirat irti, mutta kyllä potuttaa ikuinen pesuruljanssi. Vuodenvaihdetta odotetaan jännityksellä, Ykää pelottaa raketit, muut koirat eivät tähän mennessä ole välittäneet. Selviytynemme vanhalla, tutulla "feromonit seinään, verhot kiinni ja Ykä eteiseen"-taktiikalla.
BH-kokeen lisäksi meitä on houkuteltu keväällä myös MH-kuvaukseen, saa nähdä jos siihenkin intoutuu. Ainakin Oman luonnetestiä odotettavissa sitten maalis-huhtikuussa, kunhan alkavat järjestää järkevällä etäisyydellä. Varsinaisia tavotteita en uskalla kirjoittaa, olen sen verran taikauskoinen, että pelkään kiroavani koirat ja itseni... Jos laitan vain salakoodina vähän kirjainyhdistelmiä ja jokainen voi sitten päätellä mikä olisi kenellekin: BHx2, PAHA, AVO1, LTE, MH(?), AGI(?), PAIM(?)

Piparihaaste

Facebookissa kiertää jouluinen piparihaaste, joka yksinkertaisuudessaan kuuluu: pistä koiralle pipari suuhun ja koeta ehtiä näppäämään kuva. Jos joku on sattunut toteuttamaan kyseistä haastetta, niin laittakaa ihmeessä linkkiä. Ja jos ette ole vielä kokeilleet, niin kokeilkaapa, nämä kuvat ovat olleet mahtavia!
Tässä meidän suorituksemme:

Kun yksi pipari ei riitä!

Joulukuu

On ollut tavanomaisen kiireinen treeneissään ja työn touhussa. ITUn tottisviikonlopustakin on kohta se kolme viikkoa, mutta en ole vain ehtinyt istua kirjoittamaan asiasta enempää. Oma kouluttajamme piti siis "intensiivipäivät", joissa oli meidän ja ykän lisäksi n. 10 muuta koiraa. Tosi hyvä treeni Vealle, joka aina vähän kuitenkin jännittää vieraita treenikavereita. Teoriaa kävimme koirakohtaisesti läpi sisätiloissa, lämppäsimme porukalla ja kouluttaja otti kaikki koirat yksitellen käsittelyyn. Lauantaina kaksi kierrosta, sunnuntaina yksi + toinen kerta kaikki samaan aikaan kentällä.

Vean kanssa keskityimme kehittämään sikahyvää energiaa seuraamiseen, koska vasta kun Vea on oikein iloinen, siltä pystyy turvallisin mielin vaatimaankin ilman liikkeen kärsimistä (matkalaukkuseuraamista). Ohjaaja sai leikkiä niin, että tuli hiki ja kyllä sieltä oikein hienoja, tiiviitä pätkiä tulikin. Harkattiin myös pitkän matkan luoksetuloja, tästä kaikesta innostamisesta sakupentuni oli niin villinä, että spurttasi täyteen vauhtiin ja pitkästä jarrutusluisusta huolimatta tömähti jalkoja päin eteentuloon.:D Sai anteeksi, asento oli kuitenkin hyvä ja suora. Toisena päivänä Vea oli vähän väsyneempi, joten helpotin tasoa sille hieman. Siitä huolimatta koira kyllä teki hyvin ja molemmilla taisi olla oikein kiva fiilis. On hienoa kun liikkeiden perusopettaminen alkaa olla joiltain osin tehty ja nyt pääsee hiomaan juttuja kohti täydellisyyttä.

Toisten suoritusten katsominen antoi myös paljon vinkkejä, kouluttajamme puhuu paljon ääneen ja kertoo mitä vaatii/tekee ja miksi. Vaikka muilla on ihan erilaisia koiria, avaa kaikki tuo tieto kouluttamista ylipäätään.

 

Välissä on ollut myös ulkotreeniä loskasateessa ja itsenäisiä treenejä ulkokentällä, noudon pitoa ja luovutusta häiriöttömässä ympäristössä kotona, sekä pitkästä aikaa tokon vääntämistä Nikan kanssa. Osa liikkeistä oli ihan hukassa (mikä noudossa ryöstäminen?), mutta jäävät ja seuraaminen näyttivät kivoilta. Nyt vaan niskasta kiinni ja treenejä, vähän oli ajatuksessa käydä vilkaisemassa keväällä BH ensin Nikan kanssa, jotta se ei ole ohjaajalle niin iso järkytys sitten Vean kanssa.
Sekä tietenkin ollaan harrastettu ihanaa mökkeilyä, metsäilyä ja joulun odotusta lumettomassa Helsingissä. Tästä päivästä kaksi viikkoa eteenpäin saa (mukamas) vain olla ja nauttia lomista, toki sinne mahtuu vaikka mitä treeniä joukkoon, mutta ainakin tulee nähtyä vähän aurinkoakin päiväsaikaan.

Nyt toivotamme kaikille vielä oikein hyvää joulua!

Nikan rauniopäivä

Osallistuimme Nikan kanssa Etelä-Suomen Sheltit ry:n järkkäämään peko-päivään. E-SS:ään liittyminen on ollut yksi mitä parhaimmista ideoista ja suosittelen jäsenille oikein lämpimästi myös yhdistyksen facebook-sivua. Me olemme päässeet ryhmän kautta kiinni paimennukseen, hyviin agilitykoulutuksiin, sekä nyt viimeisempänä raunioille. E-SS järjestää myös tokotreenejä ja olenpa bongannut uimaryhmiäkin! Näin aktiiviseen alajärjestöön on ilo kuulua.

Marraskuinen sunnuntaimme alkoi kun ajelimme Herttoniemen raunioradalle, tutustuimme ensin pelastuskoiratoimintaan lajina ja rauniorataan itseensä. Kouluttajaamme voin kiittää hyvästä kärsivällisyydestä, sillä pk-haun harrastajana kiinnostivat hirveästi lajin erot ja kuinka itse kilpailut toimivat! Kunhan selvisin kyselyiästäni ja olimme käyneet päälipuolisesti läpi alueen, kävimme hakemassa ensimmäisen koiran. Nika tuli treenaamaan toisena ja aloitimme melko yksinkertaisilla jutuilla. Ukkoja oli kaksi ja molemmat olivat näkölähtöinä. M toimi toisena maalimiehenä ja tälle Nikan kanssa otettiin vähän haukkuilmaisuakin - hyvin sujui! Nika taisi juosta molemmista ukoista ensin ohi, mutta käytti nenäänsä ja löysi itse. Minua ei hommasta paljoa tarvittu!

Välillä pidimme tauon ja kävimme tutustumassa raunioiden vaativampaan puoliskoon, erilaisiin alustoihin, tunneleihin ja mökkeihin. Nikalla ei näkynyt minkäänlaista alusta-arkuutta, se paineli menemään renkaissa, onkaloissa ja kiipeili vauhdissa betonimäkiä. Ei siis ihmekään, että toinen kierros raunioissa meni myös oikein mallikkaasti! Tällä kertaa molemmat maalimiehet olivat vieraita ja Nika otti jo omatoimisesti haukkuilmaisun. Ensimmäinen ukko oli piilossa romahtaneen katoksen alla, jonne Nika sukelsi täysin epäröimättä. Toinen oli tunnelissa, jossa ei myöskään ollut ongelmia.

Tai no--
Hakutreeneissä ollut pörhäkkä shelttini oli sitä mieltä, että maalimiehet eivät ilman lupaa lähde. Se oli jo saanut namipalkkansa ja kävin kutsumassa koiraa, mutta Nikapa ei tullutkaan ulos tunnelista vaan jatkoi haukkuilmaisua... On se nyt kumma, kun äiti ei tule nostamaan ukkoa! Koetin lopettaa nauramisen ja sain lopulta Nikan kutsuttua pois tunnelista, häntä korkeana puuhkana se lähti mukaani, kävi haukahtamassa katsojalle namien toivossa ja malttoi sitten seurata pois raunoilta. Pätevä pikku pöhköpää. Jos Nikalla ei olisi jo vaikka kuinka monta lajia kalenterissa ensi vuodelle, emme varmaan malttaisi olla menemättä raunioillekin!

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna olimme puolestaan Vean ja Ykän kanssa tottisseminaarissa kahtena päivänä putkeen. Vea teki mahtihyvällä vireellä juttuja, mutta kirjoitanpa näistäkin vielä oman postauksensa!