Lämpiminä päivinä tekemistä riittää

Pipo silmillä, mutta tulossa ollaan! Esineruutukuvat Ida Huttusen ottamia

Vean tulokset palasivat kennelliitosta tällaisina, kyynärien suhteen nämä olivat hyviä uutisia, enkä jaksa murehtia nyt noista lonkistakaan sen enempää. Kolmivuotiaana haetaan lisää terveystuloksia, kun kuvataan virallinen selkä, jolloin voi nämäkin sitten kontrolloida. Tällä hetkellä aion nauttia iloisesta, terveestä koirastani ja jatkaa hyvillä mielin harrastuksia. Ehkä jopa niitä hyvänmielen agilityjumppailuitakin noilla shelttien korkeuksilla.

VEA
BH:ta varten ollaan treenailtu kovasti, Vean ohjattuja treenejä on ollut keskimäärin kolme/viikko (kaksi kaivarissa) ja kyllä ohjaajakin ehkä jo uskaltaa olla varovaisen positiivinen että selviää hengissä kokeesta. Pahimpia paikkoja kokeessa taitaa olla askeleiden laskeminen; miten vaikeaa voi olla kävellä ja laskea viiteenkymmeneen!
Kaivarissa ollaan tehty mukavia hallintatreenejä, joissa koiran on pitänyt olla kontaktissa rauhallisesti erittäin lähelläkin muita koiria. Näitä ollaan tehty mm. istumalla paikallaan rivissä, kun yksi ryhmän koirakoista pujottelee muiden välistä. Lisähaasteena erittäin tiukat välit, joista vain juuri ja juuri mahtuu kulkemaan koiran kanssa, eli kaikki ovat aivan toistensa iholla. Toisessa hallintatreenissä koirat istutetaan ympyrään ja otetaan aina muutama askel seuruutuksessa kohti keskipistettä, jolloin ympyrä pienenee. Lopulta kun oltiin jo aivan kylki kyljessä, käskettiin koirat vielä maahan. Vean kanssa sairaan hienoja suorituksia, ei ääntäkään ja kontaktit säilyivät. Tällaisten jälkeen on kiva miettiä, että kuukausi sitten meillä muka oli jokin ongelma tämän asian kanssa. Kuten itsekin sanoin: " Viime viikolla me ei osattu, tänään menee ehkä paremmin ja parin viikon päästä me sitten osataan". Treenaaminen kannattaa aina!

Viikko sitten käytiin tihkusateessa kuivaharjoittelemassa 1kg ja 2kg kapuloiden heittämistä vaaditun 10 metrin päähän. Varmasti hyvin vähäjärkisen näköistä hommaa, mutta puoli tuntia heiteltyä alkoi tulla semmoinen olo, että lihasmuistiin jopa jäi jotain. Kapulat ovat tuon jälkeen lentäneet hieman paremmin! Ettei koko päivä menisi ihan viattomien ohikulkijoiden viihdyttämiseksi, otettiin myös esineruutua, joka oli... aika hirveä. Myönnettäköön, harjoitus oli vaativa Vealle, jolla esineruutua on ylipäätään otettu hyvin vähän. Koira kyllä irtosi, mutta juoksi enemmän kuin käytti nenäänsä ja tötöili ympäri metsää omia juttujaan tehden. Esineitä löytyi lopulta pari kappaletta, mutta ei takuuvarmasti vaaditun ajan puitteissa.

Toimi kuitenkin hyvänä tilannekatsauksena ja muistutuksena siitä, että voisipa oikeasti koettaa tuotakin vähän treenata, jos oikeasti joskus aikoo kilpaillakin jossain lajissa. Harjoitusten vaativuutta otetaan huomattavasti alaspäin, tehdään suikaleita hyvin tallottuna ja kivoilla esineillä. Toukokuussa on sopivasti lomaakin, että voi aloittaa kunnolla ja katsoa sitten missä tilanteessa kesällä ollaan. Koska seuraavat ohjatut haut ovat luultavasti vasta syksyllä, lykkäämme varmaan kisastarttejakin ensi vuodelle ja käymme kesällä vaikkapa jossain tokokokeissa. Sinänsä ei siis ole mikään kiire.

NIKA
Nikan kanssa treenailu on jatkunut vähän rauhallisempaan tahtiin, viime sunnuntaina AVO-liikkeitä treenaillessa kaikki muu oli oikein hyvää, mutta kaukot takkuilevat yhä. Koetan kovasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja treenata liikkeen kuntoon, tyhmää käydä niitä starttejakaan läpi, jos tietää nollaavansa yhden liikkeen. Saatiin myös uusi paimennuskortti, joka täytyy kuitenkin käyttää pois jo ennen kesäkuuta, joten tiedossa on oikein paimennuskuukausi.

Agilityssa Oman kanssa tutut kuviot, teimme puoliohjatusti rataa vanhemman harrastajan ja kouluttajan silmien alla ja kovasti tuli komennusta, että lisää luottoa koiraan ja omiin taitoihin ja sitten kisoihin vain. Voi olla, että kesä on vähän enemmän agilitypainotteinen. Treenejä tulee olemaan kahdesti viikossa ja jos en kesän loppuun mennessä ole edes startannut virallisissa kisoissa, niin on kyllä häpeä! Oma on päässyt muutenkin loistamaan, sillä Ykän sairastellessa se on toiminut M:n treenikoirana tokossa ja rally-tokossa - toivottavasti jatkaen tehtävässään myös holskun palatessa kentille. Oman treeneistä lisää Ykän blogissa!

Niitä viikkoja--

--että kaikkea sattuu ja nyt sitä alkaa olla jo vähän hankala summata mitenkään fiksunmittaiseen postaukseen.

Kerrottakoon ainakin, että toko uudessa ryhmässä alkaa mennä jo todella hyvin ja Vea käyttäytyy hienosti. Se ei vieläkään ole kovin innoissaan kaikista ryhmätovereistaan, mutta työskentelee minun kanssani ilman ongelmia. Sunnuntaina olivat viimeiset hallitottikset, joissa viereisellä kentällä sattui olemaan supermölliagilitykilpailut. Meteliä ja hässäkkää siis riitti, mutta tästä huolimatta Vea oli tosi hyvä! Otettiin koirat yksitellen ja Vean seuraaminen näytti todella kivalta, se oli aktiivinen, kuunteli, eikä tuntunut juuri paineistuvan.

Viikonloppuna oli myös muuta jännää, kun lauantaina kävimme Nikan kanssa starttaamassa AVO:ssa. Ensimmäisistä kisoista tulokseksi tuli AVO3 (131p), kun nollasimme kaukon ja ohjaajan ihmetykseksi myös nouto meni nollille Nikan varastettua. Häkellyin niin kovasti, että kutsuin koiran takaisin, mutta jälkikäteen hyvä niin. En halua, että se oppii kisoissa olevan sallittua varastaa ja ykkönen oli joka tapauksessa jo saavuttamattomissa, joten nollaus ei tehnyt paljoakaan lisävahinkoa. Näitä nollauksia lukuunottamatta pisteet olivat hyvää tasoa; paikkamakuu, jätöt, hyppy ja yleisvaikutelma olivat kaikki ysiä tai kymppiä. Luoksetulon seiskasimme, koska ennakoin käskyä.
Toinen starttimme olisi ollut tänä viikonloppuna, mutta se taitaa nyt vähän lykkääntyä. Koira kyllä luultavasti saataisiin treenattua hyväksi siihen mennessä, mutta olikin sitten vähän muuta, joka vähän hidastaa nyt harrastelua.

Nimittäin Ykä on taas kipeänä. Vaikka Ykä ei olekaan minun koirani, imi sen sairasloma vähän kisailu- ja treenihaluja minustakin. Ei tunnu hyvältä tahkota Nikan kanssa kaukoja, kun veikka on saikulla. Otetaan siis suosiolla vähän pidempi pätkä ja treenataan Nikan kanssa rauhassa liikkeet parempaan kuosiin. Sillä tuskin on ainakaan mitään pahaa vaikutusta.
Kun Ykä oli jo valmiiksi tiistaina lähetetty sairaslomalle, eivät keskiviikon luustokuvausten paineet ainakaan helpottaneet. Plussat Vealle siitä, että se käyttäytyi hirmuisen hienosti, joka ainakin vähän helpotti omaa jännitykstäni. Otimme valokuvia vilkkaahkossa puistossa, jossa koiriakin meni jonkin verran ohi, mutta Vea ei juuri edes äännellyt näille. Hieno! Itse luustokuvaus tapahtui MeVetissä ja, no, tähän mennessä kun kaikki koirani ovat olleet täysin moitteettomia terveystuloksiltaan, niin kyllä tämä mietityttämään jäi. Vean tulokset Kennelliittoon lähetettyinä olivat: lonkat B/B, kyynärät 1/1, polvet 0, selässä ei sanomista (otatin omaksi referenssiksi kuvat koko rangasta). Vielä odotellaan millaisina tulokset virallisesti palautuvat.

Veaa ei ole agilitykoiraksi hankittukaan, mutta jos haluamme harrastaa hakua, kuuluu tottisosuuteen hypyt. Koskaan elämässään Vea ei ole ontunut pätkääkään (ainakaan nivelperäisesti, kerran sillä oli haava tassussa), se liikkuu iloisesti, eivätkä pakkasetkaan vaivaa sitä. Joitain liikuntamuotoja me luultavasti tämän myötä rajoitamme, mutta ehdottomasti itse liikkumista ja harrastamista ei oireettomalla koiralla lopeteta. Vaikka viralliset terveystulokset kertovat meille koirasta jotain, sitä on tähän mennessä tullut karvaasti todettua, että mitkään aat tai nollat eivät lopulta suojaa koiraa sairastumiselta.
Mietiskelin vähän aikaa CT-kuvausta, sillä se antaa niin paljon paremman kuvan nivelen todellisesta tilanteesta, mutta luultavasti en vielä ryhdy kuvauttamaan. Vaikka näkisinkin lisää, mikään koiran hoidossa ei luultavasti muuttuisi. Sen ruokinnasta, liikunnasta ja lihashuollosta pidetään jo nyt huolta. Yhtenä lisänä tosin alan luultavasti käyttämään Veaa säännöllisesti fysioterapeutilla/hierojalla, siinä samassahan tuo menee kuin Ykäkin. Tänä viikonloppuna lähdetäänkin sitten treenaamaan BH:ta varten, joten ainakaan tähän ei voi jäädä paikalleen pohdiskelemaan.

Ei tätä voi viedä treeneihin kun se haukkuu

Huh! Kaivaritottis toi muassaan uusia haasteita. Ensimmäinen kerta oli superisolla ryhmällä, kun kouluttaja teki vähän tasotsekkausta kurssin jatkoa varten. Mukana oli koiria ihan pennuista ja kouluttamattomista VOI-koiriin, enemmän ehkä niitä kouluttamattomia. Oltiin nyt taas niin pitkään treenattu Vean kanssa ryhmissä, joissa kaikilla on koirat koko ajan hanskassa, niin härdelli tuli vähän yllätyksenä sekä koiralle, että omistajalle. Ilmeeni ei ihan varmasti näyttänyt siltä, mutta jälkeenpäin olen tosi tyytyväinen, että tuli tällainenkin oppitunti. Ja että pari niistä vähän häiriötä tuovista koirista jäi myös meidän lopulliseen, keskiviikkona kokoontuneeseen ryhmään.

Vea otti paineita näistä koirista, joka on ihan luonnollista, mutta tietenkin harmillista. Laskin roimasti joidenkin harjoitusten vaativuutta (mutten vaatimusta siitä, mitä pyysin) ja keskityin, että koira pysyy rauhallisena. Alkuun oli aika paljon vaikeampaa, mutta mitä pidemmälle tunti eteni, sitä enemmän Veakin alkoi rentoutua. Se teki tosi päteviä pätkiä seuraamisessa, vaikka koiria meni joka suuntaan joka puolella ympärillä. Ja luoksetulot olivat törkyisen hienoja, vaikka yhdellä kertaa jopa lähti kaksi koiraa Vean perään. Luonani jätin loppuvaiheet sikseen ja vedin suoraan pallolle, jotta me voimme leikkiä sen aikaa kun muut ottavat koiriaan kiinni. Leikki iloisesti, eikä hermostunut ihailijoistaan.
Paikkamakuut ja paikkaistumiset pysyivät, maanantaina kuului vähän ääniä, mutta keskiviikkona hiljaisemmin. Otin ihan normaaleja etäisyyksiä, eikä noussut häiriönkään alla.
Aina kun ollaan liikkeessä, Vea keskittyy minuun ja sen omakin olo selvästi helpottuu, kun ei tarvitse ajatella muita koiria. On kuitenkin tärkeää, että se oppii rauhoittumaan myös paikallaan, joten sitä sisällytettiin keskiviikonkin treeneihin. Rauhallisesti ja hiljaa, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Tänään valitettavasti jäävät yhdet treenit väliin, sillä lähdemme Nikan kanssa paimentamaan, mutta kyllä tästä ryhmästä saa varsinkin ohjaaja paljon irti!

Jos tietää, että jokin on omalle koiralle hankalaa - varsinkin koiran "huonon käytöksen" vuoksi - on vaikeaa saada itseään motivoitumaan sellaisiin treeneihin. Sitä voi ajatella, että "kaikki katsovat" tai "ne ei kukaan usko, että tämä oikeasti osaa" tai "häiritsen vaan muita" tai "mitähän ne musta sanoo". En voi väittää, etteikö minua ahdistaisi kun Vea muuttuu levottomaksi muiden koirien levottomuuden vuoksi. Ahdistus ei kuitenkaan kumpua siitä koiran reaktiosta tai edes noista edellä mainitsemistani syistä, vaan siitä, että tällä kertaa en kyennyt vakuuttaa koiralleni sen voivan työskennellä turvallisin mielin. En osannut.
Tämä ei kuitenkaan koskaan ole syy jättää treenejä väliin, tämä on kymmenen kertaa vakavampi syy nimenomaan mennä sinne treeneihin. Viime viikolla me ei osattu, tänään menee ehkä paremmin ja parin viikon päästä me sitten osataan. Sillä aikaa kun itse tuskastelin kun vain saisin Vean olemaan paremmin kasassa myös tässä räpättävien ja poukkoilevien koirien keskellä, oltiin kuulemma kentän laidalla Miolta kysytty, että onko meidän koirat työkoiria.;)

Sunnuntain yksilötreenit olivat varsinaista mielenlepoa. Sain keskittyä Vean kanssa taas ihan pelkästään meihin ja koiran fiilis oli - jos edes mahdollista - vielä parempi kuin viime viikolla. Sää vaihteli jäätävästä tihkusta sumuiseen viimaan, mutta koska minähän en liukaspintaista takkia treeneissä pidä (hermo palaa alle 2sek kainalosta poisliukuvaan palloon), niin siinähän oltiin. Onneksi Vean kanssa riekkuminen pitää lämpimänä. Seuruutus oli kivaa! Muistin välillä pitää vähän päätä ylhäällä, mutta heti kun piti alkaa miettiä muita juttuja, niin valuihan se leuka alas... niskatuki, kuka myis! Vasemmalle kääntymisissä piti vähän muistutella koiraa, ettei sen tarttis kävellä minua päin, mutta meni se sitten senkin oikein kivasti.

Ihmisryhmästä en viitsi laittaa kuvia, kun siinä on muidenkin naamat näytillä, mutta aika kiva sekin. Viimeisin ihmisryhmä taisi olla Hyvinkään treeneissä viime vuonna? Pientä jätättämistä oikealle kiertämisissä, mutta sekin korjaantui vähän kun otin pari juoksuaskelta tai muistin kehua vähän enemmän. Seuraaminen muuttui vähän väljemmäksi, ei kuitenkaan ollut kiinnostunut ihmisistä tai ottanut mitään isompaa häiriötä niistä.

 Jätöt ja luoksetulo yhä niin nättejä, että voi kyllä tulee ohjaajalla hyvä mieli. Vea tykittää täyttä vauhtia perään ja eteentulo on suora, palkka kun kaivetaan takin sisältä, niin on meinaa melko tiukka tuijotus naamaan. Jollain on kyllä melkoinen haara-asento tuossa luoksetulossa...

 Noutoa otettiin ensin omalla kapulalla kaksi kertaa Vea haki hyväntuulisesti ja toi kivasti, mutta ote on aika syvä ja vähän sitä mussuttamista vielä tapahtuu ennen kuin itse siitä sanoo tai korjaa kapulan paikan suussa. Noutaminen, tuontiasento ja kapulan luovutus siis nykyään tosi kivoja, mutta vielä vähän sitä levottomuutta.

Kokeiltiin sitten vähän isommalla kapulalla ja sen rinnalla Vea sitten näytti ihan pikkufifiltä. Ensimmäisen kerran parin kilon kapulaa nostaessa koiran ilme oli vähän sen mukainen, mutta toi kuitenkin iloisesti laukalla joka kerta ja, oho, se suukin oli vähän rauhallisempi!

Hypyissä nyt taas kapula mukana. Ei mitään ongelmaa. Ensimmäisen kerran pystyllä kävin vähän opastamassa takaisintulossa, toisella kerralla en senkään vertaa. Ilmavat ja iloiset loikat, suora eteentulo. Mielettömän pätevä tyttö.

A-estettä oltiin tähän asti menty kapulan kanssa vain matalampana versiona. Kouluttaja taisi kysyä, että meneekö se korkeampaa ja vastasin "emmättiiä, kokeillaan". No tietenkin se meni, se on Vea. Samaa ei kyllä voi sanoa ohjaajasta, sillä ensimmäinen kapulanheitto esteen yli lensi n. 10m ohi vasemmalle... Olen siis itse vasenkätinen, mutta koska elämässä pitää olla haasteita, heitän kapulaa oikealla. Se ei aina ole ihan paras idea. No, toinen heitto meni esteestä yli ja sinne perään lähti myös Vea. Takaisin tullessa vähän avustettiin taputtelemalla estettä ja kuten kuvasta näkyy, ihminen voi olla hyvin iloinen estettä ylittävästä koirasta. Kun olin avustanut Vean esteelle juoksin itse ottamaan sen vastaan luovutukseen, siihen tuli taas tiiviisti ja suoraan.

 Lopuksi otettiin vielä paikkamakuuta ryhmässä niin, että kouluttajan koira suoritti vieressä liikkeitä. Aikaa meni ainakin 5min, ei tullut katsottua kellosta. Välillä kävin palkkaamassa etujalkojen väliin, mutta pidin kuitenkin koko ajan putkeen. Loppupalkka eteen pallolle ja siitä lopeteltiin. Vea vähän katseli suorittavaa koiraa ja jonkun kerran puhahti sille tai ylösnousseelle vierustoverille, mutta ylipäätään se pysyi hyvin vaikka naapuri nostettiin palkkaukseenkin.
Kiva fiilis näistäkin treeneistä, nyt kun vaan uskaltaisi ilmoittautua sinne BH:hon.

Tottiskuvia!

  

 

 Jes! Nämä ovat niin harvinaista herkkua, että nyt oikein rytäkällä kuvia peliin! Tottiskuvia siis Veasta, nämä on otettu kurssilla, jossa koirat treenaavat yksitellen. Tämän viikottaisen treenin lisäksihän meillä on vielä tämän kuun ajan hallitottista ryhmässä ja tänään alkaakin myös ulkotoko. Kevään treenisulkeiset siis jatkuvat ja eilen tuntui kyllä siltä, että kyllä sitä välillä kannattaa roudata paleleva takapuolensa kentälle, vaikka lupaavan keväänalun jälkeen satanut lumi vähän ketuttaisikin. Lauantaina olimme sisätreeneissä, jotka nekin menivät aika kivasti, sunnuntaina Vealla oli kuitenkin sikakiva tekemisen meininki!

Seuruutuksessa haettiin vähän malttia. Pari askelta - pysähdys - pari askelta - pysähdys. Vea sai palkan vasta kun liikkeellelähtö oli reipas, mutta ilman keulimista tai ääntä. Tämä oli sopivan haastava harjoitus heti treenikerran alkuun, sillä Veasta saattaa helposti lähteä pieni ujellus ensimmäisten liikkeiden ajan. Nyt koira tarjosi kivaa seuraamista ja oikein odotti, että jokojokojoko se pallo tulee. Kouluttaja kyllä huomautti ja kyllä kuvistakin näkee, että ohjaaja voisi koettaa nostaa sen leuan ylös edes välillä...

Vähän "halittelua" liikkeiden välillä!

 Jättöliikkeistä otettiin vain yksi liikkeestä istuminen, nuo ovat Vealla varmat ja keskityttiin vähän muihin juttuihin. Pitkää luoksetuloa ei otettu myöskään tällä kertaa, vaan keskityttiin vain päätösvaiheeseen. Leikittäessä käskin koiran maahan tai istumaan, jossa pyysin irrottamaan pallon. Vea jäi kivalla jännitteellä paikalleen, kun itse peruutin muutaman askeleen ja kutsuin luokse. Oli niin kivaa, että edestä sivulletulossa piti tehdä jopa yksi holskuloikka!

 Lauantain hallitottiksessa teemanamme oli ollut nouto, saatiin siihen vähän uusia vinkkejä, joita nyt kokeiltiin sunnuntainakin. Vea hakee nyt vähän aikaa juuttipehmustettua kapulaa, jotta sen otteen saisi vähän rauhallisemmaksi. Juutti on koiran mielestä hauskempi kuin puukapula ja sen kanssa Vea "kestää" vähän enemmän korjaamista. Tällä kertaa koiraa ei otettu käskyn alle kapulaa heittäessä, vaan pidin pannasta kiinni nakatessa. Kun kapula laskeutui, pyysin koiran istumaan ja kontaktista lähetys kapulalle.

Ensimmäinen nouto meni vähän koiralla leikiksi, mutta se toi kuitenkin pienellä kannustuksella suoraan eteen. Vea tuppaa ottamaan kapulan liian taakse suuhun ja alkaa sitten herkästi mälväämään. Se ei kuitenkaan pudota kapulaa, joten koiran tullessa eteen rauhoitin sitä hieman ja korjasin kapulan asennon suussa. Tämän jälkeen kapulan poisotto ilman hätikointiä.

Toinen nouto oli asiallisempi, yhä Vea vei ja toi laukalla, mutta ilman tättähäärämäisiä loikkia ja kapulannakkelua. Eteentulossa taas vähän käsiapua. Kapulan poisoton jälkeen palkka tulee takin rinnusten sisältä ja niin, että astun itse reilusti taaksepäin palkatessa. Näin Veakin tuo kapulan tiiviimmin.

 Viimeinen nouto oli kaikista kivoin. Koiran pitoasento oli parempi, se tuli suoraan eteen ja se rauhoitti suun vain pienellä avulla. Ohjaajakin muisti olla kiirehtimättä ja otti kapulan rauhallisesti pois!

 Telineistä otettiin tänään hyppyä ja A-estettä vähän matalampina versioina. Ensimmäisestä ei valitettavasti sattunut kuvaa, mutta jälkimmäisestä sentään. Vea hyppää edelleen kivalla ja ilmavalla tekniikalla ja siitä hyppääminen on sikahauskaa. Teimme esteitä niin, että jätin koiran niiden toiselle puolelle, kiersin itse esteen taa ja kutsuin siitä luokse. Hyvin meni molempiin suuntiin ja malttoi silti tehdä hyvät eteentulot.

 

 Eteenlähetyksessä koira jäi maahan odottamaan kun vein itse pallon kauemmas. Virittäessä Vea kyllä tuntui olevan hollilla, katseli oikeaan suuntaan ja kiinnostui, mutta seuruutuksen jälkeen pallo oli kuitenkin vähän hukassa. Pienen kaaren kautta Vea bongasi palkan, tästä vapautus ja pääsi leikkimään. Hangessa emme ottaneet nyt paikkamakuuta, mutta lauantain hallitottiksessa tosi pätevä 5min paikkamakuu ryhmässä! Etäisyyttä oli koko hallin matka ja häiriönä vähän kouluttajan käveleskelyä ja ovenpaukuttelua. Tosi hienosti pysyi hiljaa ja tarkkana.

 

Nikan kanssa ollaan jatkettu tokoliikkeiden  treenailua aina hallitreenien yhteydessä ja vähän kotosalla. Tehoharjoittelussa ovat olleet kaukot, jotka näyttävät vähän paremmilta. Nika vaihtaa varmemmin ja apulaudan kanssa se ei etene. Jännityksellä kuitenkin katson, että meneekö koira kuinka monta metriä ilman apulautaa... Jättöliikkeet alkavat olla jälleen selvää kauraa, hypyssä toivoisin yhä, että Nika istuisi edes vähän kauemmas esteestä. Se kuitenkin pääsee tukea ottamatta yli myös takaisinpäin, joten en lähde korjaamaan liikettä kovin radikaalisti. Korkeintaan siirrän palkkauspaikkaa vähän kauemmas esteestä. Paikkamakuut ovat myös olleet hyvänlaiset, tosin ajoittain koirasta lähtee taas piipitystä. Toivottavasti vain häiriön vuoksi, sillä treenattu on vain niin, että muut tekevät samalla ympärillä muuta omien koiriensa kanssa.

Paimentamaankin päästään taas kuun lopussa, ehkä sitten kevään edetessä ja ainakin tästä seuraavasta tokokokeesta selvinneenä useammin taas.

Oma  pääsi taas hyppäämään sunnuntai-iltana omatoimivuorolla. Emme tällä kertaa tehneet rataa, vaan kävimme läpi yksittäisiä esteitä. Pussi on täysin ongelmaton, samoin puomi. Kepitkin alkavat olla yhä vain varmemmat ja nyt niille uskaltaa lähettää ja aika kivoistakin kulmista. Toki virheitä sattuu edelleen ensimmäisen välin haussa (ja vauhdinsäätelyssä, kun en ehdi hidastaa koiraa ja se tykittää jo ohi koko kepeistä...), mutta itse alan olla aika hyvillä mielin kys. esteestä. Keinu on vielä murheenkryynimme, se jännittää Omaa ja koira suorittaakin esteen hiiiiirveän hitaaasti. Tähän tarvittaisiin varmaan joltain ihan apuakin, mutta toistaiseksi olen tehnyt keinua vähän helpotettuna apupöydän kanssa ja antanut koiran itse tajuta, mistä se palkan saa.

Tehtiin radalle myös viiden esteen innari, jonka Oma hyppäsi tosi hienosti ja maltilla. Välit olivat aavistuksen pitkät, jotta saataisiin sheltti venyttämään itseään, mutta ei ne lopulta olleet Omalle mikään ongelma. Hieno agisheltti!