keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tavoitteetonta touhuamista

Ohops, eihän sitä "ehtinytkään" sunnuntaina enää päivitellä. Touhukkaat päivät vetää kyllä hyvin vedon pois neli- ja kaksijalkaisilta.


Vea oli saanut tehdä sunnuntaina jo paljon, joten jätettiin se yhä vähän juoksuisen Nikan kanssa kotiin. Otin sen sijaan Oman mukaan. Se on joutunut vähän vähemmälle osallistumiselle, joten intoa riitti. Tosin koska Omalta toivotaan sitä jakautumista, tehtiin lähinnä tokoa.
Seuruutukset olivat reippaita ja käännökset nopeita, harjoiteltiin myös seuruutusta jalkojen välissä ja peruuttaen. Ensimmäinen sujui kuin vettä vain, peruuttaminen oli Omalle vaikeampaa. Reilulla käsiavulla onnistui.
Peruutin Omaa myös edelläni, tällöin hommasta muodostui hauska "kieppukieppukieppu-pari askelta peruuttaen"-kuvio. Lopulta malttoi olla pyörimättä ja peruutti, lopetettiin siihen.
Vähän myös tokon hyppyä yhdellä laudalla, kädellä auttaen tämä hyvä. Ruudussa alkeita, eli lähetystä.

Lisää cityhauvaa


Itse agissa mentiin keppikujaa, joka oli IHAN HIRVEÄ. Oma ei osannut mennä sisään ja koetti hypätä yli. Autoin pari kertaa kädellä ja sitten lähti sujumaan.
Omana kuviona tein kaksi putkea ja kaksi mahdollisimman matalaa estettä, joilla kokeiltiin eri linjoja.



Maanantaina naksuttelimme kotona. Oma ja Nika harjoittelivat laatikkoon astumista, Nika tavaroiden nostamista ja peruuttamista. Vea harjoitteli ensin katsekontaktin säilymistä ja tämän jälkeen esineen koskettamista kuonolla, kovin paljoa ei olla Vean kanssa naksuteltu, mutta jos tällä ehtisi opetella pari temppua omaksi iloksi.



Tiistaina jäivät tottistreenit väliin oman (karmean) olon vuoksi, rämmin pikkumatkan pihalla ja vedin petiin aikaisin. Onneksi alkaa jo helpottaa. Korvaavana ajattelin käydä illalla Vean kanssa tokoilemassa hallissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti