Kotiin palattu! Sunnuntaina M kävi kaikkien neljän koiran kanssa agilityssä, ihan ihailtava suoritus sinänsä. Porukalla kävivät ilmeisesti viikon möllirataa läpi. Alkuviikko meni normirytmiin palaillen, keskiviikon tokotreenit jäivät meiltä valitettavasti väliin, mutta ne onneksi jatkuvat jo maanantaina. Paljon on juostu vapaana ja lenkkeilty, välillä koko porukka tai osa siitä on käyneet juoksulenkeillä. Eiköhän piakkoin saada pyöräkin kaveriksi.
Perjantaina otettiin pelkästään Vea ja käytiin pyörimässä merenrannassa, penska sai ensikosketusta mereen. Ensimmäiset kerrat syvemmässä vedessä vetivät vähän korvia luimuun ja paras keino selviytyä oli tehdä valtavia delfiiniloikkia. Kunhan juttuun tottui, malttoi Vea juosta ihan rauhassakin vedessä ja kävi kahdesti jopa ihan minimaalisen koirauintilenkin lähietäisyydelläni. Eiköhän tuosta tekeydy kiitettävä vesipeto. Rannalta löytynyt vanha hanska oli paras lelu!
Kotimatkalla huomasimme tuttuja ja pistäydyimme koirapuistolla Merlin-manssin, Luna-bullin ja Aku-seropin kanssa. Luna ja Vea pyörivät narupallon kanssa. Vea leikki yhä ihailtavan hiljaa, se ei juuri leikkikavereille metelöi ja käyttäytyy muutenkin lungisti. Jos ääntä lähteekin, se on yleensä minulle osoitettu ja kiukuttelua siitä kun pitäis tapahtua jo jotain! Tämän leikityksen jälkeen Vea olikin jo sopivan väsyksissä pitkiä yöunia varten.
Tänään lähdin aamulla Ykän ja M:n seuraksi VOI-luokkaa katsomaan ja kyllähän sieltä se kakkonen tuli! Viimeksi Ykä oli ollut aika sulkeutunut, joten nyt oli kiva katsoa tavallista, iloista holskua ennen kehään menoa. Jouduin lähtemään ennen yksilöliikkeitä, mutta niistä kerrotaankin Ykän blogissa enemmän. Lähdimme Oman kanssa ESS:n järkkäämiin Maiju Korhosen treeneihin. Olimme oikeastaan korvaava koirakko ja minulla olikin vähän pelko takamuksissa, että voi olla vähän liian vaikeeta meille.
Ja olikin siinä ja siinä voinko sanoa, että olisin selvinnyt kunnialla! Maiju oli tehnyt tosi mielenkiintoisen 24:n esteen radan, josta me tehtiin Oman kanssa kahtatoista. Keskityttiin oman ohjaamisen viilaamiseen, joka - yllättäen - onkin meillä iso kompastuskivi. Koska itselläni on niin vähän kokemusta tavoitteellisesta agilitystä, tarkkaan mitoitettujen reittien kanssa olin ensin aika hukassa. Opin kuitenkin monta juttua, sekä muita näkemällä sitten niitäkin, mitkä itseltä jäi tekemättä.
2-4 olivat itselleni vaikeita. Olen huono jättämään koiraa selkäni taa, joten olisin väkisin meinannut valssata. Kun sain sovitettua askeleeni, lähetettyä Oman kolmoselle ja käännyttyä neloselle, juoksinkin sitten niin vinoon, että koira tahtoi tehdä neloselle ohijuoksuja. Tämä vaati eniten hinkkaamista.
Puomin Oma otti hienosti, kutoselle piti ottaa paremmin haltuun ja tehdä vain pieni ohjaus. Tuppasin räiskimään isolla käsiliikkeellä, jolloin Oma lähtikin esteen jälkeen vaikka minne. Putket jees. Ysillä tultiin koiraa vastaan ihan esteen taa, persjätön tapaa käännettiin selkä ja tönäistiin kympille. Hyvä ja nopea, kunhan ohjaaja osasi. 10-12 taas ok. Koska kepit jäivät meillä tällä radanpätkällä tekemättä, harkattiin niitä oman kanssa itsenäisesti toisella kentällä. Alkavat mennä ihan kivasti.
Kyllä tässä sellainen olo tulee, että lisätreeni kouluttajan kanssa olisi tarpeen, jos haluaa jotain saada tuossa lajissa aikaiseksi. Mutta. Koira on kuitenkin jo 5-vuotias ja aloittanut vasta viime vuoden lopulla koko homman, se on sijoituskoira ja kausi katkeaa aina juoksujen tullessa (tähän mennessä vielä ihan turhaan, koska tiinehtymistä ei ole harmiksemme tapahtunut). Pääkaupunkiseudulla treeniryhmään pääsykin voi olla vähän ongelmallista. Yksityistreenit kerran kuukaudessa? Täytyy pistää mietintämyssyyn, että mitkä tavoitteeni agilityn ja Oman kanssa ylipäätään ovat.
Perjantaina otettiin pelkästään Vea ja käytiin pyörimässä merenrannassa, penska sai ensikosketusta mereen. Ensimmäiset kerrat syvemmässä vedessä vetivät vähän korvia luimuun ja paras keino selviytyä oli tehdä valtavia delfiiniloikkia. Kunhan juttuun tottui, malttoi Vea juosta ihan rauhassakin vedessä ja kävi kahdesti jopa ihan minimaalisen koirauintilenkin lähietäisyydelläni. Eiköhän tuosta tekeydy kiitettävä vesipeto. Rannalta löytynyt vanha hanska oli paras lelu!
Kotimatkalla huomasimme tuttuja ja pistäydyimme koirapuistolla Merlin-manssin, Luna-bullin ja Aku-seropin kanssa. Luna ja Vea pyörivät narupallon kanssa. Vea leikki yhä ihailtavan hiljaa, se ei juuri leikkikavereille metelöi ja käyttäytyy muutenkin lungisti. Jos ääntä lähteekin, se on yleensä minulle osoitettu ja kiukuttelua siitä kun pitäis tapahtua jo jotain! Tämän leikityksen jälkeen Vea olikin jo sopivan väsyksissä pitkiä yöunia varten.
Tänään lähdin aamulla Ykän ja M:n seuraksi VOI-luokkaa katsomaan ja kyllähän sieltä se kakkonen tuli! Viimeksi Ykä oli ollut aika sulkeutunut, joten nyt oli kiva katsoa tavallista, iloista holskua ennen kehään menoa. Jouduin lähtemään ennen yksilöliikkeitä, mutta niistä kerrotaankin Ykän blogissa enemmän. Lähdimme Oman kanssa ESS:n järkkäämiin Maiju Korhosen treeneihin. Olimme oikeastaan korvaava koirakko ja minulla olikin vähän pelko takamuksissa, että voi olla vähän liian vaikeeta meille.
Ja olikin siinä ja siinä voinko sanoa, että olisin selvinnyt kunnialla! Maiju oli tehnyt tosi mielenkiintoisen 24:n esteen radan, josta me tehtiin Oman kanssa kahtatoista. Keskityttiin oman ohjaamisen viilaamiseen, joka - yllättäen - onkin meillä iso kompastuskivi. Koska itselläni on niin vähän kokemusta tavoitteellisesta agilitystä, tarkkaan mitoitettujen reittien kanssa olin ensin aika hukassa. Opin kuitenkin monta juttua, sekä muita näkemällä sitten niitäkin, mitkä itseltä jäi tekemättä.
 |
| Maiju Korhosen rataa |
Puomin Oma otti hienosti, kutoselle piti ottaa paremmin haltuun ja tehdä vain pieni ohjaus. Tuppasin räiskimään isolla käsiliikkeellä, jolloin Oma lähtikin esteen jälkeen vaikka minne. Putket jees. Ysillä tultiin koiraa vastaan ihan esteen taa, persjätön tapaa käännettiin selkä ja tönäistiin kympille. Hyvä ja nopea, kunhan ohjaaja osasi. 10-12 taas ok. Koska kepit jäivät meillä tällä radanpätkällä tekemättä, harkattiin niitä oman kanssa itsenäisesti toisella kentällä. Alkavat mennä ihan kivasti.
Kyllä tässä sellainen olo tulee, että lisätreeni kouluttajan kanssa olisi tarpeen, jos haluaa jotain saada tuossa lajissa aikaiseksi. Mutta. Koira on kuitenkin jo 5-vuotias ja aloittanut vasta viime vuoden lopulla koko homman, se on sijoituskoira ja kausi katkeaa aina juoksujen tullessa (tähän mennessä vielä ihan turhaan, koska tiinehtymistä ei ole harmiksemme tapahtunut). Pääkaupunkiseudulla treeniryhmään pääsykin voi olla vähän ongelmallista. Yksityistreenit kerran kuukaudessa? Täytyy pistää mietintämyssyyn, että mitkä tavoitteeni agilityn ja Oman kanssa ylipäätään ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti