Huhheijaa, rytinällä takaisin ohjattuun treenaamiseen. Vealla tosiaan toko kaksi kertaa viikossa, hakutreenit sovitaan satunnaisesti, mutta tälle viikolle niitäkin on siunattu kahtena päivänä. Ei käy kateeksi erästä ryhmäläistäni, jolla on yksi koira tokossa, toinen hausa ja tottis päälle!
Sheltit onneksi tällä hetkellä vain aksaavat ja kotitokoavat, eivät tunnu valittavan.
Sunnuntaina jatkoimme lauantain treeniradan hiomista, hyppyytin kolmea koiraa (kerran Nikaa, kerran Ykää ja vähän pidemmin Omaa) ja temputin Veaa. Jos ei muuta, niin ohjaajan jalkoja kyllä särki.
Vea oli aiemmin päivällä leikkinyt toisten koirien kanssa, joten se oli näkyvästi väsynyt ja löysä. Teimmekin vain vähän ja lopun Vea lepäsi.
Oman kanssa osa kuvioista oli vielä muistissa, sain 1-5 välin onnistumaan varsin itseäni tyydyttävästi. Kepit Oma alkaa tajuta kun mennään niille rauhallisesti, seuraavaksi lisää lähetyskulmia ja vauhtia. En ole pysäyttänyt Omaa kontakteille, mutta nyt vauhdin kasvaessa uskon sen olevan parempi. Vielä ongelmaa ei ole, hidastaminen riittää, mutta haluanko riskeerata Oman alkavan vauhdin ja vireen myötä räkimään kontakteja?
Backlapissa (15) sain olla tosi tarkka käden kanssa, etten lähettänyt koiraa putkeen. Tässä muutenkin petraamista: kädet alas! Kierron jälkeen Oma irtosi huonosti putkelle, vaati vähän saattamista. 22-23 minulla ei vain riittänyt vauhti. Otin koiran putkelta syliin ja lähetin 22:lle, mutta huonolla ohjaamisella 23:lle koira hyppäsi väärään suuntaan. Himmasin suosiolla, kiertäminen otetaan treeneihin.
Nikan kanssa meni luultavasti puhtain rata! Menimme mummujen päivälenkkivauhtia, joten ehdin itse miettiä hyvin askeleeni. Nika ei syty agista kuten muut ja koska meillä on Oma, en viitsi alkaa painostaa koiraa kovin paljoa. Teemme niin, että Nikalla on hauskaa. Jos vauhtia ja intoa tulee ajan kanssa lisää, hyvä niin.
Maanantaina siis toko. Tottistreenejä oli viimeksi alkukeväästä, toki me olemme välissä kotitreenanneet, mutta uusi paikka ja uudet koirat. Veaa jännitti alussa, se haukahteli ja oli levoton. Pisti maahan kun pyysi, mutta oli poissaoleva. Pallolla ja vetoleikillä sain koiraa vähän auki, sitä jännitti yhä vähän, mutta minuutti minuutilta Vea handlasi itsensä paremmin.
Aloitimme paikkaistumisella, muutama minuutti. Koska Vealla oli vielä vähän jännät päällä, otin etäisyyttä vain n. 2m ja palkkasin usein. Oikealla oli nahka ja vasemmalla saku, Vea pysyi hyvin. Seuruutuksella pois, namipalkka ja namin jahtaamista.
Paikkamakuussa tehtiin kaksi riviä naamat vastakkain, Vea oli reunassa. Etäisyyttä ja välipalkkoja saman verran kuin istumisessa. Lopussa naapuri vähän liikuskeli, Vea sanoi piip ja nousi myös. Takaisin maahan ja pikkupätkän jälkeen seuruutuksen kautta leikkiä.
Noutoa tein patukalla hetsaten, pannasta kiinni ja yhdessä lelua jahdaten, aina kun alkoi vire nousta hyväksi nakkasin ja päästin suoraan perään. Haki kovaa, toi hyvin, ei pudotellut. Leikkiä patukalla ja lopussa narupallolla.
Liikkeestä jättöjä pari kertaa niin että palkkasin heti oikeasta asennosta namilla. Sen jälkeen myös niin, että jätin koiran. Hyviä, pari istumista seiso-käskyllä. Nämä jäivät vain ilman palkkaa ja tehtiin suoraan uusiksi. Seisomista pitäisi vahvistaa niin, että olen koiran vieressä. Nyt ollaan lähinnä harjoiteltu sitä koiran edessä seisten.
Hypyssä juostiin ensin molemmat läpi, sitten vauhtia ottaen, mutta vain koira hyppäsi. Näin selvisin ilman käsiapuja. Esteen takana seisominen, namia syöttäen vierelle ja seuruutuksella pois. Vealla alkoi olla kivaa, se myös makasi käskystä rentona, joten lopeteltiin hauskoihin temppuihin.
Eilen sheltit olivat kinnertutkimuksessa, mutta kirjoitan siitä ihan oman postauksensa!
Iltapäivällä lähdimme hakuun, olimme uudessa metsässä, joka oli mahtava (mutta vaikeakulkuinen - kirottu nopea koira). Vealle oli kolme puolihaamua, se kiinnostui hyvin metsässä pomppivista ukoista ja vauhti lähdöissä oli aika makea. Voisin silti vielä vahvistaa terävämmällä lähetyksellä, kouluttajan huomautettua parani. Rullaa toi vauhdikkaasti, mutta lähellä minua himmaili ja syljeskeli. Tämä johtuu minusta, on sen verran muistettavaa, että unohdan auttaa koiraa. Pitäisi kehua enemmän ja kertoa koiralle, että se oli sikahieno, ei seisottava tattina ja odotettava rullaa tuotavan kuin lelua. Eri asia! Rullalla leikkiä ja tämän jälkeen kytkeminen.
Näytöille meni aivan rakettina, vaikka kuinka koikkelehdin en vain pysynyt perässä ja jouduin päästämään liinan. Maalimies sai syöttää nakkia rasiasta, jonka jälkeen talutin (tässä vaiheessa ilman kontaktia) takaisin keskilinjalle.
Kolmas haamu oli vaikeampi, se lähetettiin kallioille, joilla oli paljon tiheää aluskasvillisuutta ja kaiken lisäksi maalimies oli kallion takana koiran alapuolella. Vea lähti varmasti, joutui vähän etsimään reittiä, mutta löysi maalimiehen. Sen jälkeen se taisi vähän eksyä suunnasta. Koira kuljeskeli kalliolla, pudottikin kerran rullan, poimi sen ja kävi uudestaan maalimiehellä. Maalimies vahvisti aavistuksen rullaa ja Vea lähti uudestaan. Emme auttaneet keskilinjalta, sillä touhuilustaan huolimatta Vean toimintakyky näytti säilyvän. Lopulta se hienosti ratkaisikin tilanteen, löysi uuden reitin luoksemme ja toi rullan. Mahtityttö!
Tämän vaikean haamun jälkeen teimme yhden hetsatun näkölähdön pienellä matkalla. Ei epäröinyt yhtään, nopea ja kiva! Opettelen vielä itse pysymään vähän paremmin liinassa ja ilahtumaan rullista, muu sujuukin tosi näppärästi Vealta.
Haun jälkeen käväisimme myöhään illalla vielä merenrannassa, jossa Vealla oli yksi koirakaveri mukana. Kahlaili vähän, jäähdytteli ja leikki, hyvä pentuhetki treenien keskellä. Eilen olimme kaatosateessa tokoilemassa, mutta kertoilen siitäkin sitten myöhemmin lisää, sillä tämä kirjoitus alkaa nyt venyä melkoiseksi...
Sheltit onneksi tällä hetkellä vain aksaavat ja kotitokoavat, eivät tunnu valittavan.
Vea oli aiemmin päivällä leikkinyt toisten koirien kanssa, joten se oli näkyvästi väsynyt ja löysä. Teimmekin vain vähän ja lopun Vea lepäsi.
 |
| Radan suunnitellut Maiju Korhonen, kuva suuntaa antava |
Oman kanssa osa kuvioista oli vielä muistissa, sain 1-5 välin onnistumaan varsin itseäni tyydyttävästi. Kepit Oma alkaa tajuta kun mennään niille rauhallisesti, seuraavaksi lisää lähetyskulmia ja vauhtia. En ole pysäyttänyt Omaa kontakteille, mutta nyt vauhdin kasvaessa uskon sen olevan parempi. Vielä ongelmaa ei ole, hidastaminen riittää, mutta haluanko riskeerata Oman alkavan vauhdin ja vireen myötä räkimään kontakteja?
Backlapissa (15) sain olla tosi tarkka käden kanssa, etten lähettänyt koiraa putkeen. Tässä muutenkin petraamista: kädet alas! Kierron jälkeen Oma irtosi huonosti putkelle, vaati vähän saattamista. 22-23 minulla ei vain riittänyt vauhti. Otin koiran putkelta syliin ja lähetin 22:lle, mutta huonolla ohjaamisella 23:lle koira hyppäsi väärään suuntaan. Himmasin suosiolla, kiertäminen otetaan treeneihin.
Nikan kanssa meni luultavasti puhtain rata! Menimme mummujen päivälenkkivauhtia, joten ehdin itse miettiä hyvin askeleeni. Nika ei syty agista kuten muut ja koska meillä on Oma, en viitsi alkaa painostaa koiraa kovin paljoa. Teemme niin, että Nikalla on hauskaa. Jos vauhtia ja intoa tulee ajan kanssa lisää, hyvä niin.
Maanantaina siis toko. Tottistreenejä oli viimeksi alkukeväästä, toki me olemme välissä kotitreenanneet, mutta uusi paikka ja uudet koirat. Veaa jännitti alussa, se haukahteli ja oli levoton. Pisti maahan kun pyysi, mutta oli poissaoleva. Pallolla ja vetoleikillä sain koiraa vähän auki, sitä jännitti yhä vähän, mutta minuutti minuutilta Vea handlasi itsensä paremmin.
Aloitimme paikkaistumisella, muutama minuutti. Koska Vealla oli vielä vähän jännät päällä, otin etäisyyttä vain n. 2m ja palkkasin usein. Oikealla oli nahka ja vasemmalla saku, Vea pysyi hyvin. Seuruutuksella pois, namipalkka ja namin jahtaamista.
Paikkamakuussa tehtiin kaksi riviä naamat vastakkain, Vea oli reunassa. Etäisyyttä ja välipalkkoja saman verran kuin istumisessa. Lopussa naapuri vähän liikuskeli, Vea sanoi piip ja nousi myös. Takaisin maahan ja pikkupätkän jälkeen seuruutuksen kautta leikkiä.
Noutoa tein patukalla hetsaten, pannasta kiinni ja yhdessä lelua jahdaten, aina kun alkoi vire nousta hyväksi nakkasin ja päästin suoraan perään. Haki kovaa, toi hyvin, ei pudotellut. Leikkiä patukalla ja lopussa narupallolla.
Liikkeestä jättöjä pari kertaa niin että palkkasin heti oikeasta asennosta namilla. Sen jälkeen myös niin, että jätin koiran. Hyviä, pari istumista seiso-käskyllä. Nämä jäivät vain ilman palkkaa ja tehtiin suoraan uusiksi. Seisomista pitäisi vahvistaa niin, että olen koiran vieressä. Nyt ollaan lähinnä harjoiteltu sitä koiran edessä seisten.
Hypyssä juostiin ensin molemmat läpi, sitten vauhtia ottaen, mutta vain koira hyppäsi. Näin selvisin ilman käsiapuja. Esteen takana seisominen, namia syöttäen vierelle ja seuruutuksella pois. Vealla alkoi olla kivaa, se myös makasi käskystä rentona, joten lopeteltiin hauskoihin temppuihin.
Eilen sheltit olivat kinnertutkimuksessa, mutta kirjoitan siitä ihan oman postauksensa!
Iltapäivällä lähdimme hakuun, olimme uudessa metsässä, joka oli mahtava (mutta vaikeakulkuinen - kirottu nopea koira). Vealle oli kolme puolihaamua, se kiinnostui hyvin metsässä pomppivista ukoista ja vauhti lähdöissä oli aika makea. Voisin silti vielä vahvistaa terävämmällä lähetyksellä, kouluttajan huomautettua parani. Rullaa toi vauhdikkaasti, mutta lähellä minua himmaili ja syljeskeli. Tämä johtuu minusta, on sen verran muistettavaa, että unohdan auttaa koiraa. Pitäisi kehua enemmän ja kertoa koiralle, että se oli sikahieno, ei seisottava tattina ja odotettava rullaa tuotavan kuin lelua. Eri asia! Rullalla leikkiä ja tämän jälkeen kytkeminen.
Näytöille meni aivan rakettina, vaikka kuinka koikkelehdin en vain pysynyt perässä ja jouduin päästämään liinan. Maalimies sai syöttää nakkia rasiasta, jonka jälkeen talutin (tässä vaiheessa ilman kontaktia) takaisin keskilinjalle.
Kolmas haamu oli vaikeampi, se lähetettiin kallioille, joilla oli paljon tiheää aluskasvillisuutta ja kaiken lisäksi maalimies oli kallion takana koiran alapuolella. Vea lähti varmasti, joutui vähän etsimään reittiä, mutta löysi maalimiehen. Sen jälkeen se taisi vähän eksyä suunnasta. Koira kuljeskeli kalliolla, pudottikin kerran rullan, poimi sen ja kävi uudestaan maalimiehellä. Maalimies vahvisti aavistuksen rullaa ja Vea lähti uudestaan. Emme auttaneet keskilinjalta, sillä touhuilustaan huolimatta Vean toimintakyky näytti säilyvän. Lopulta se hienosti ratkaisikin tilanteen, löysi uuden reitin luoksemme ja toi rullan. Mahtityttö!
Tämän vaikean haamun jälkeen teimme yhden hetsatun näkölähdön pienellä matkalla. Ei epäröinyt yhtään, nopea ja kiva! Opettelen vielä itse pysymään vähän paremmin liinassa ja ilahtumaan rullista, muu sujuukin tosi näppärästi Vealta.
 |
| Vea 7kk! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti