Käpäläkoplan kenneltapaaminen

 

Lokakuussa Käpäläkoplan kennel vietti 10-vuotisjuhliaan ja myös meidät kutsuttiin paikalle. Lähdimme siis aamusella Turkuun pelkästään Oman kanssa, kovin tyytyväiseltä kyseinen sheltti vaikuttikin saadessaan koko takakontin vain itselleen. Saapuessamme paikalle, oli pihaan kerääntynyt jo monen monta merleä, trikkiä ja muutama soopelikin. Oma sai lähteä suoraan sosialisoimaan ja kyllä se on vain myönnettävä, että sheltti tuntee sheltin.

Tavanomaisesti on odotettavissa, että Oma ainakin vähintään hiukkasen haluaa haukkua ja rääkyä koiralaumaan saapuessaan. Sulautuminen shelttiporukkaan tapahtui kuitenkin nopeasti ja kivuttomasti, hetken päästä emme oikeastaan edes olleet aivan varmoja missä oma koiramme oli...

Oman velipuoli, sisarus ja Oma itse

Oma sai myös oman ihailijan!

 Pihalta parinkymmenen shetlanninlammaskoiran rykelmä karautti metsään pienelle lenkille, matkalla otettiin muutama ryhmäkuva ja palatessa pihaan jatkettiin leikkejä, pallonpotkimista ja muutaman agilityesteen hyppäämistä.

 

Oman lähisukulaisista paikalla olivat sisko ja velipuoli. Itse tuli vilkuiltua muiden koiria ja muutamia nuoria sheltinalkuja, joiden kohdalla pentukuume hieman nosteli päätään. Kunhan tästä vain pääsee omakotitaloon, ei koirankahmimistani pidättele luultavasti enää mikään!

 

Nautittuamme herkullisten juhlaruoan ja onniteltuamme vielä Kittaa, koitti kotimatkan aika. Autossa nukkui tyytyväinen Oma.

On kaikenlaista

Nyt ollaan taas treenailtu jos jonkinmoista. Toissa viikolla sunnuntaina sattuivat tottis- ja agitreenit peräkkäin samalle hallille. Hyvin kuitenkin sujui odotus sekä shelteiltä, että isoilta koirilta. Autokin pysyi sopivasti lämpimänä kun siellä koko ajan höngittiin.


TOTTIS
Tottiksessa noudot alkavat mennä suorempaan, mutta eteenlähetyksissä tapahtui jonkinlaisia mutkia. Vea joko juoksee ilman silmiä tai sitten se väistää muita koiria, ensimmäinen toisto meni myös mönkään, mutta kolmannella yrityksellä saatiin hyvä lähetys. Hypyssä oli kiva tekniikka, oltiin laitettu vähän "maapuomia" auttamaan lähtöpaikan löydössä. Toimi, tosi kaunis, pyöreä ja ilmava hyppy. Näytti siltä, ettei tee edes tiukkaa!
Kaikkein parasta on kuitenkin, että Vea ei enää stressaa. Uusi asia on selätetty ja kun ollaan otettu uusi lähestymistapa hallille tuloon, ei veikkakaan enää saa pikkukoiraa innostumaan yli äyräittensä. Nyt voidaan seuruuttaa koirien kyljet vastakkain ja pallon voi hakea ilman muille puhahtelua. Selvästi Vean ollessa poissa minun läheltäni (paikkamakuu tai eteenlähetys) se katsoo vähän enemmän muita, mutta koska se ei paineistu liikaa, annan asian olla omalla painollaan. Mitä enemmän kokemusta tulee, sitä varmemmin Veakin varmasti pystyy olemaan.


AGILITY
Agilityssä vaikea, uusi juttu, eli leijeröinti. Näytti suunnilleen tältä.

Omalla homma sujui yllättävän hyvin,  toiseen suuntaan (4-7) leijeröinti pelitti ilman harmaita hiuksia. Ja puolikkaat kepitkin saimme menemään mallikkaasti. Hankalin pätkä oli itse asiassa 13-15, jossa ongelmaksi muodostui lähtö neljältätoista hyppyyn. Kun sain oman juoksukaareni kuosiin, lähti Omakin oikein ja loppu oli taas helppoa esteiden huutelua! Myös Nika teki radan hienosti M:n kanssa, Nikan kanssa eteenlähetys ei ole ongelma, mutta sitä vähän jännitti musta L-muotoinen putki (4. este). Samassa oli muillakin vähän ropleemaa, joten helpotettiin suoristamalla putkea ja taivutettiin hiljalleen oikeaan muotoon. En minäkään lähtisi sokkona pimeään...

Viikot itsessään ovat menneet rauhallisesti, olemme pyöräilleet (Omakin on päässyt tehotreeniin, sillä sen kunto saisi vähän kohota), peltoilleet ja tokoilleet. Vean kanssa on ollut vähän ohitusongelmia, joten olen ottanut ne arkielämässä tehotarkkailuun. Homma alkaa näyttää nyt oikein hyvältä, ongelmia on oikeastaan lähinnä jos ollaan liikkeellä koko joukon voimin. Tyhmyys tiivistyy jne.
Kuvia sen sijaan on vähän vähänlaisesti, sillä tietokoneemme teki tenkkapoon ja hommaa selvitetään parhaillaan. Muutama kuva kuitenkin löytyy esimerkiksi viime viikonloppuna repäisemästämme tempauksesta, johon innoitti Yrjänän kasvattaja:

Koiria tai huonekaluja ei vahingoitettu tempussa ja koko homma opeteltiin rauhallisesti pätkissä, ettei koiria jännitä! Vaikeinta koko jutussa taisi olla saada kyllin suuri liekki kuvaan. Tapahtunut on myös mm. Käpäläkoplan kennelin treffien, Nikan rauniopäivän ja erään haasteenkin muodossa! Omistan noille jutuille kuitenkin ihan omat postauksensa, joten kuulemisiin!

Voi yksinäisen viedä marraskuu

Pari viikkoa ilman ohjattuja treenejä. Varsinaisesti ei olla tokoiltu, lähinnä otettu yksittäisiä liikkeitä muun menon lomassa. Kesken peltoilun/metsäilyn Vea on joutunut keskittymään liikkeisiin vaikka muut juoksisivat ympärillä tai tekisivät muuta kiihdyttävää. Aika hyvin edistyy, pysyy oikeassa asennossa ja tekee loppuun asti. Vaikein houkutus on ollut lelua kantava Ykä, jota pitäisi vähän vilkuilla seuraamisen lomasta. Vielä ei olla heitetty mitään shelteille, sillä niiden haukkuminen saattaa olla vielä vähän liian vaikea häiriö. Ja vuotamista saattaa tapahtua, jos kiihtyy liikaa, joten enemmän lyhyitä pätkiä kuin pitkää hinkkaamista.
Muita harjoituksia on ollut odottelu julkisilla paikoilla ja kaikki muukin "tylsä" ja kärsivällisyyttä kasvattava. Olen tässä hommassa auttamatta myöhässä, Vean kanssa juuri rauhoittumiseen ja odottamiseen olisi voinut keskittyä paljon aikaisemminkin. mutta parempi nyt kun ei milloinkaan. Sitä paitsi pentuna koira oli melko paineistunut vieraiden koirien keskellä treenaamisesta ylipäätään, joten voi olla, että tällaiset olisivat olleet sille liian vaikeita.

Arkielämässä on ollut mälsiäkin juttuja, alkuviikosta Oma sohaisi pimeässä lenkkeillessä ilmeisesti silmänsä johonkin ja sisällä huomattiin siristelevän. Koetin löytää roskaa ja huuhdella, mutta kun ei auttanut, niin käytiin lääkärissä. Pieni haavauma silmässä, tippoja ja tötsä päähän ettei raavi. Tötsineen Oma pääsi M:n työpaikalle viihdyttämään ihmisiä, oli kuulemma tervetullut vieras ja kovasti ihasteltu suloista Omaa.

TOTTIS
Sunnuntaina oltiin tottistreeneissä. Onkin näköjään jääneet viime treenit kirjaamatta, mutta viime treeneissä meitä oli vain Vea, Ykä ja yksi vieras koira. Vea pystyi keskittymään ja rentoutumaan huomattavasti paremmin koko hommasta jäi hyvä fiilis. Tällä kertaa paikalla olivat Ykä, viimeksikin ollut saku, sekä "uudet" labbis, toinen saku ja malikka. Paljon enemmän siis porukkaa, sekä huomattavasti ahtaampaa. Otettiin viime treeneissä uusi lähestymistapa saapumiseen ja samaa noudatettiin myös nyt; Ykä ja Vea tulivat hallille eri aikaan, jotta kumpikaan ei poimi toiselta intoa/hermoilua. Olin sopivasti himpun ajoissa, joten availin Veaa leikkimällä ja verkkaamalla kentällä. Taisi kuulua yksi puhahdus kun muut tulivat halliin, muuten Vea ei juuri ottanut häiriötä muista - jes!

Hallilla oli pari katsojaa vierailemassa, joten kouluttaja tietenkin pykäsi heti henkilöryhmän. Ensimmäisen kerran kävelin itse turhan flegmaattisesti ja Vea vähän koetti haistella ja tutkia ohitettavia tyyppejä. Toisella kerralla pistin vipinää kinttuihin ja koirakin joutui keskittymään kävelemiseen. Ei kuitenkaan arasta, vierasta tai toisaalta ole mitenkään ylikiinnostunut muista ihmisistä. Jatkettiin seuruutuksella, jossa hinkkauksessa olivat saksalaiset täyskäännökset ja hyvät temponvaihdokset. Ei oikeastaan mitään valitettavaa tässä, aloitin saksalaisten opettelun viime treeneissä ja nyt ne menivät kuin vanhoilla tekijöillä. Jättöliikkeistä tehtiin kaikkia BH:n malliin, sekä liikkeestä seisomista tokon tavoin. Epähuomiossa tajusin, että käytän Vealla arkielämässä eri pysäytyskäskyä kuin tokossa. Koetin huvikseni "odota"-käskyä ja toimi seisomaan jääminenkin paljon paremmin. Saa nähdä yritänkö vaihtaa (koska "seis" tulee niin paljon luonnollisemmin tokokentällä...) vai vaihdanko vain oman maneerini.

Noutoja viime kerralla harjoiteltuun tyyliin; koira perusasentoon, kapula lentoon ja koira vapaasti perään. Koiran ollessa kapulalla nappasin pallon esille ja kun Vea tuli suoraan luokse, ilman kapulan palautusta vapautus ja pallo selän taakse. Tätä pari kertaa, kolmannella vedin pallon ylös rinnalle (samaan tapaan kuin eteentulossa) ja kun Vea istahti kapula suussa, vapautus ja palkka. Vielä ei yritetäkään hyppynoutoja, mutta hypyt otettiin. Madallettu pysty ja a-este molempiin suuntiin, autoin koiran pallon kanssa yli ja palatessa spurttasin koppaamaan eteen. Hienoja nämä, vaikka ohjaajalla ei meinannutkaan vauhti riittää.
Loppuun paikkamakuu ja eteenlähetys, paikkamakuussa otin oikein pitkän välipalkoilla. Molemmat kivoja. Kouluttaja lupaili, että varaa lämmintä hallia meille huhtikuuhun asti. Onneksi, olen meinaa melko varma, että pimeässä pakkasilla ei niin helposti saa itseään vetämään tunnin tokotreenejä pihalle. Koulu vetää hyvin mehut pois, mutta kunhan tähän pimeään taas tottuu, niin eiköhän tilanne tasaannu. Onneksi on myös autohalli, jossa voi ottaa jonkin liikkeen autolle mennessä.

 

 Illalla myös agitreenit, vähän eteenlähetystä ja keppejä eri suunnista. Omalle kepit oikein hyviä kun olen samalla puolella ja hankalia kun olen "väärällä puolella", kuitenkin saatiin pari tosi hyvää molemmista suunnista. Muuten koko viikon saikkuillut Oma oli lähinnä joka suuntaan sinkoava tättähäärä ja sain vähän narskutella hampaita ja repiä hiuksia sen kanssa.

Nika sen sijaan meni M:n kanssa oikein hienosti! Supermummu.

VEA 1 VUOTTA!

Vuosi sitten Kirkkonummella syntyi seitsenpäinen, oopperan hahmojen mukaan nimetty pentue. Yksi pikkupylleröistä oli Sonorian Giuditta, eli Vellamo, eli Vea. Vea oli alusta lähtien yksi silmäteristäni, vuorotellen sen rinnalla kävivät pikkuinen Gilda ja hieman tasaisempi Gerhilde. Puntaroinnin ja pähkäilyn jälkeen "vokaalinen ja itsepäinen" Vea kuitenkin vei sydämeni, siinä oli sitä jotain (Nikamaista? Kuka ties).


Kotimatkalla Vea huusi tai nukkui. Oikeastaan suuren osan pikkupentuajastaan Vea huusi tai nukkui, ääntä lähti leikkiessä, ruokaa odottaessa ja jos oli kivaa tai tylsää tai mitä nyt sitten vain. Oopperalaulaja oli nimensä veroinen, mutta mitä pidemmälle yhteistyössä pääsimme, sitä enemmän kommukointitapoja löytyi ja hiljalleen kotiin tuotu pikkuriiviö alkoi kesyyntyä.

Alkoivat harrastukset, tottista isojen koirien keskellä ulkokentällä, myöhemmin keväällä tokoa ja hakua. Ensimmäisen vuoden aikana Vea on myös ehtinyt juosta kelkan vierellä, vieheen perässä, hypellyt agiesteitä, nuuskutellut jälkeä, käynyt vaelluksella, uinut sydämensä kyllyydestä ja mitähän vielä. Toki ollaan myös leikitty kaikenlaisten koirien kanssa ja kesällä vain nautittu olemisesta ja yhteiselosta.
Ennen Veaa olen omistanut vain pienempiä paimenkoiria ja perheessänikin on ollut lähinnä noutajia tai metsästyskoiria. Palveluskoirat olivat tuttuja Ykän kautta, mutta jossain vaiheessa pentuaikaa oli todettava, että kappas, olen kouluttanut pentua viimeksi yli kuusi vuotta sitten. Nämä eivät tulleetkaan valmiiksi kaiken osaavina! Vea vaatii ajattelua, itseni haastamista ja opettelua pehmeästä shetlanninlammaskoirasta  jämäkkää ohjausta vaativaan koiraan. Silti, loppujen lopuksi asiat ovat olleet ihanan yksinkertaisia ja suoraviivaisia, Vea haluaa tehdä mitä pyydän ja olla missä minä olen. Se on sopiva minun käteeni ja minun tarpeisiini. Meillä on tavoitteita, mutta meillä ei ole mikään kiire. Toivon toiselle elinvuodelle BH:n läpäisyä ja vähintään jonkin haku- tai tokostartin, tärkeimmät uutiset tulevat kuitenkin sitten ensi vuoden puolella virallisten kuvien muodossa.

Onnea Sonorian G-pentue ja kiitos tulisuudelmaisesta Vellamosta!

Sataa sataa ropisee--

--onneksi loppuviikon harrastukset on maneesissa! Aion hehkuttaa tätä säännöllisin väliajoin, jotta ei tuntuisi niin pahalta se summa, jonka on lämpimästä harrastamisesta maksanut. Ja eihän se tunnukaan, muistan kiroilleeni viime kevään tottiksissa eniten sitä kylmää ja pimeää. Tosin tämän päivän itsenäiset tokoilut ulkokentällä taitavat jäädä nyt suosiolla. Taivaalta tahtoo tulla sitä itseään vaakatasossa, ja silloin minun "suorasta kävelystäni katse horisontissa" tulee vielä enemmän jonkinlaista kaksinkerroin kyyristelyä kädet naamalla. Kokeillaan illalla, jos yhtään helpottaa.

Tällä viikolla olen työskennellyt etänä koulusta, joten valoisia tunteja on riittänyt koirien kanssa touhuamiseen. Nämä on hyödynnetty kunnon lenkeillä, itsenäisellä tokoharjoittelulla Vean kanssa (täyskäännös vasemmalle näyttää joltain, jes!) ja kavereiden näkemisellä. Lisäksi meillä on ollut vähän treenejä. Lauantaina Vealta ja minulta jäivät tottistreenit väliin, sillä olin itse kuuntelemassa koulun velvoittamana seminaaria koirien sosiaalisista suhteista. Puhujana oli Helena Telkänranta, joka osasi puhua hyvin kiinnostavasti ja monentasoista kuuntelijaa hyödyttävästi. Tuli opittua uutta susista, mm. siitä, että susilauman jäsenet itse asiassa opettavat pentunsa yksinoloon. Tietenkin myös paljon tietoa koirista, vahvuutta asioille jotka jo tiesi ja selvyyttä sellaisiin joita vielä mietti. Suosittelen Telkänrannan luentoja, jos sellaisia lähistöllänne bongaatte. Mutta treeneihin--


AGILITY
Sunnuntaina tuttuun tapaan hallissa, Oman annoin lainaksi kaverille, hänen koiransa kun parantuili vielä pienestä tassuvammasta. Itse pyörittelin Nikaa ja M leikitti Veaa viereisellä radalla.

Tehtiin rata, jossa sai sekä vähän pohtia, että juosta. Tämän kyllä näkikin ohjaajien helakoina loistavista poskista viimeisen spurtin jälkeen! Este 13 on vaihtoehdoilla, koiran sai lähettää joko suoraan putkeen tai ottaa kepit. Koska itselläni oli vain Nika, valitsin suorat putket. Nikan kanssa tehdään normaalisti sen verran rauhassa, että nyt oli kiva nähdä sen vähän spurttailevan. Oman kanssa otettiin keppejä erikseen toisella kentällä.
Nika oli ensin tehdä taas renkaasta numeron (en tiedä miksi se este on niin tyhmä), mutta menihän se sitten hienosti. Viimeisenä esteenä ei olisi millään tahtonut myöskään mennä rengasta, ellen ohjannut vasemmalta puolelta. Hupsis, pitäisiköhän opettaa molemmin käsin? Muuten rata näytti Nikan kanssa oikein hyvältä, puomilla se laukkasi kuin viimeistä päivää ja irtosikin tänään kivasti seuraaville esteille. Yksi ohijuoksu taisi olla esteellä 9. Treenien lopuksi Vea sai mennä leikinomaisesti koko radan, pienissä pätkissä ja pallopalkalla. Tokokoirani seuraa kyllä kiinnostuneimmin ihmisten käsiä, mutta hienostihan se kaikki esteet meni!

PAIMENNUS
Tällä viikolla kävimme kahdesti paimentamassa Nikan kanssa, keskiviikkona myös Oma oli mukana. Ensimmäisissä treeneissä aloitimme tutulla poispäin ajamisella, jossa lampaat kulkevat ensimmäisinä, koira keskellä ja minä koiran takana. Vielä Nikan kanssa ei olla mietitty lampaiden ohjaamista, vaan keskitytään siihen, että se suuntaa suoraan lampaita kohti ja hidastaa/pysähtyy pyydettäessä. Tämä sujui, joten otettiin koira irti ja aloitettiin vapaata kuljetusta. Tässä koira jää istumaan ja minä kävelen puoleen väliin lampaita kohti. Kutsun Nikaa ensin kohti, josta lähetän sen vasemmalle tai oikealle kokoamaan lampaat. Se kiertää lampaiden taa ja lähettää ne minua kohti. Tästä jatkamme sitten niin, että Nika kulkee takimmaisena, lampaat ja minä yhdessä.
Harjoitusvaiheessa Nika sai vielä kokoamisen jälkeen kiertää vähän lampaita, välillä pysäytin ja vaihdoin kiertosuunnan. Vahvistimme siis suuntia, pysäytyksiä ja kokoamista. Tämän jälkeen aloin liikkua, jolloin aina Nikan koettaessa kiertämään ohjasin sen takaisin lampaiden taa. Hyviä pätkiä, koira sai kouluttajalta paljon kehua sisukkuudesta ja työinnosta.

Keskiviikkona samalla idealla. Ensin harjoittelimme kapeammassa tilassa, tämä lisäsi hieman painetta Nikalle, sillä se joutui työskentelemään suhteellisen lähellä lampaita. Ensin koira hieman jännittyikin ja purki haukkuna, mutta kun se huomasi taas että lampaat kyllä tottelevat sitä, loppui ääntelykin. Haukkuminen ei ole virhe paimennuksessa ja sheltti saa tehostaa sanomaansa ääneen, mutta yleensä kun koira on varma itsestään sen ei tarvitse pitää meteliä. Toinen kierros tehtiin taas isommassa tilassa, molemmissa näkyi jo oikein kivoja kuljetuksia ja jos mitään, niin Nika ainakin rakastaa hommaa jossa se saa komentaa kaikkia.
Oma harjoitteli vain poispäin ajamista, se on vielä nk. herättelyvaiheessa, jossa koetetaan saada koira syttymään lampaille. Tänään nähtiinkin "läpimurto", haahuilun ja lampaiden kanssa oleskelun sijaan Oma ihan viime metreillä tuntui napsauttavan jonkinlaisen vaiston päälle aivoissaan, päästi kunnon huutohaukun ja sen jälkeen alkoi seurata lampaita aivan uudella mielenkiinnolla! Jes, tästä on hyvä jatkaa. Kuten Nikan, myös Oman kanssa harjoitellaan paimensauvan väistämistä ja sillä suuntien ohjaamista. Kepin ideana ei ole rangaista koiraa, se toimii hieman kuin nurinkurisena kosketuskeppinä. Sen sijaan, että koira suunnistaisi keppiä kohti, se siirtyy vastakkaiseen suuntaan. Kunhan koira osaa äänikäskyt varmasti, voidaan keppi luultavasti jättää poiskin.

HAKU
Eilen hakumetsässä, syksyn viimeiset ohjatut ja ideana tehdä kivat treenit. Kaikki maalimiehet olivat näkölähtöjä ja koira lähetettiin juoksevat ukon perään niin, että saavuttaessa maalimies maastoutui puun taa, heittäytyi maahan tai piiloutui muulla tapaa. Vealla olikin hauskaa, oikeastaan niin hauskaa, että ensimmäisellä maalimiehellä meni rälläilyn puolelle. Lähetys tapahtui oikealle ja koira juoksi hienosti maalimiehen perään, haki rullan ja kaikki näytti hyvältä. Näytöllä en pysynyt liinassa, joten koira jatkoi matkaa-- johonkin. Ja teki kunniakierroksen keinuheppalaukalla, lällätteli jotain ja pyöri missä huvitti. Tyhmä ohjaaja jäi ihmettelemään, kunnes kouluttaja karjaisi, että jospa ottaisin koiran hallintaan ja tajusin sitten viimein kutsua Vean takaisin ja käskyttää maalimiehelle.
Noin kamalaa mokaa en halunnut toistaa, joten tämän jälkeen koira kunnolla hallintaan, lähetykset päättäväisemmin ja liinassa kiinni vaikka puu kaatuisi päälle. Toimi, toisella maalimiehellä vasemmalle lähetettynä oli edelleen älyttömän kivaa, mutta ei mitään ylimääräisiä pelleilyjä. Rullaa tuodessa Vea olisi meinannut jäädä leikkimään, mutta päättäväinen "tänne" sai koiran toisiin aatoksiin. Kolmannella maalimiehellä loppui rullalla ropeltaminenkin, oikein suoraviivainen etsiminen, rullan tuonti ja näyttäminen. Jes, tällaista sen kuuluu olla! Neljännellä maalimiehellä Vea olisi saanut tehdä näytön hieman suoremmin, jonka johdosta kouluttaja olikin suunnitellut meille molemmille pienen ansan vimeiselle maalimiehelle. Viides maalimies oli M, jonka luona Vea hieman epäröi, mutta lähti tuomaan rullaa ilman lisäkomennuksia. Näytölle lähettäessä kouluttaja kehotti käskyttämään hyvään ääneen ja huutaessani "näytä", pinkaisikin maalimies hitaasti mutta näyttävästi poispäin. Ei varmasti Vea vetänyt minnekään sivusuuntiin, vaan juoksi hirveää kyytiä perään. Hitto, maalimieshän voi karata!

Tänään pidetään siis osittain säästä johtuen vähän lepopäivää. Luultavasti illalla kuitenkin lähdetään tarpomaan pellolle tai metsään (hulluja kun ollaan), mutta muuten keskitymme luiden syömiseen.
Kuvat eivät tosiaan ole eiliseltä, kuten ehkäpä vehreydestä voi päätellä, vaan ESS:n järkkäämiltä paimennuspäiviltä toissa kesältä. Kävimme silloin tutustumassa paimentamiseen Somerolla, mutta nykyään paimennamme Vantaan Seutulassa. Yllätyin iloisesti kun näin läheltä löytyi paikka paimentamiseen ja tähän mennessä olen ollut tosi tyytyväinen koulutukseen!

Ohjelmaa on

Suunnitelmista poikettiin ja niinhän se tottis alkoi kuitenkin jo viime viikonloppuna. Pääsimme siis pitkästä aikaa halliin, joka ollee myöhemmin vuodesta helpotus, mutta nyt se oli Vealle lähinnä kauhistus.  Koska toko-/tottistreenejä on tällä hetkellä vain kerran viikossa, ollaan otettu peltoilun ja metsäilyn yhteydessä liikkeitä.
Pyöräily jatkuu ja samoin ollaan aloitettu Vean kanssa jäljen alkeita "vaihtelu virkistää"-meiningillä. Ensi viikolla päästään taas paimentamaan Nikan kanssa ja viikonloppunakin on jännät hetket, sillä Omalla on vuorossa luonnetestaus.






TOTTIS
Tottishalli on Vealle tuttu agilitytreeneistä, mutta korkeavireiset (vieraat ja tutut) häiriökoirat ja/tai oma hermostuneisuuteni menivät nyt koiraan. Suurimman osan treeneistä Vean oli vaikea keskittyä, tarjosi ääntä ja puolittaista tekemistä. Päätin heti treenien alusta, että tällä kertaa lasken suosiolla vaatimustasoa ja pyrin vain tekemään kokemuksesta stressittömän meille molemmille. Klikkeri taskusta ja keskittymään Vean mielestä kivaan juttuun: perusasentoon. Koska hallissa on peili, sain hyvin vahdittua omaa ja koiran suoruutta. Oikeasta asennosta nami. Tästä edettiin lyhyisiin seuruutuksiin, koira saisi olla aavistuksen suorempi, sekä käyttää takapäätään vasemmalle kääntymisessä. Oikealle kääntymiset oli tosi hienot. Noutoa kokeiltiin, mutta siitä ei tullut mitään, joten tällä kertaa vain noutokapulan nostamista maasta minulle. Palloa haettiin sitten puolestaan kaksi kertaa noudonomaisesti.
Hyppyä madallettiin aavistuksen verran ja Vea sai hypätä vapaahkosti yli, hieno ilmavara jäi ja koiraakin alkoi jo vähän naurattaa. Kiipeäminen puolestaan oli ennen harjoiteltua jyrkempi ja vaati vähän yritystä. Kiipesin itse esteen päälle pallon kanssa ja kouluttaja jäi pitämään koiraa, houkuttelulla ylös ja pallo putosi esteen toiselle puolelle. Kaksi iloista onnistumista (kolmannenkin olisi Vea tahtonut ominpäin tehdä), joihin lopetettiin.

AGILITY
Agilityyn otettiin nyt vain sheltit. Rata pidettiin suht yksinkertaisena, sillä viime kerrasta onkin jo hieman aikaa.

Radan ulkopuolella harjoittelin Oman kanssa keppejä (menee todella hyvin) ja keinua (alkaa mennä hiljalleen vähän paremmin). Radallakin otettiin kolmosesteen jälkeen stoppi ja mentiin keinu rauhassa, erillisenä esteenä, ettei tule vahingossakaan mitään hyppykeinuja. Kaiken kaikkiaan ihan kiva koira, vaati vähän höyryjen päästelyjä ennen kunnon keskittymistä, mutta kyllä Omasta näki kuinka kiva on taas olla tekemässä. 9-10 koetti kiertää kokonaan kympin, mutta vaihdoin vähän omaa ohjausta (tiukempi käännös itsellä jo yhtätoista kohti), jolloin palasi nopeammin ja esteen yli.
Nikan kanssa myös kiva rata. Ensimmäisellä kierroksella koira olisi mieluummin kiertänyt kaikki kontaktiesteet, mutta toisella kerralla saatiin jo vauhtiakin, kun Nika kiinnostui tekemisestä. Keinu hieno, hyvin pysähtyi käskystä. 5-6 sai olla tarkkana, että koira hyppäsi myös jälkimmäisen.

HAKU

Hakukertoja on ollut tässä välissä kaksi. Viime viikon kerta meni hyvin, tehtiin kaksi tyhjää pistoa joilla koira eteni aika kivasti ja aloitettiin hieman risteilyäkin. Tosin jälkimmäisessä ohjaaja teki myös jotain ihan mitä sattuu ja näytti käsimerkkejä jos jonkinmoisia, mutta koira onneksi muisti homman kenttätreeneistä ja paineli hyvää vauhtia osoitettuun suuntaan. Vaikein juttu treeneissä oli tuttu, umpipiilossa ollut maalimies, jonka luokse Vea olisi jäänyt mieluusti viettämään aikaa. Piilo ei siis pelottanut ja rullan koira otti asiallisesti, mutta takaisintulo vähän tökki. Reipas "hyvä!" sai kuitenkin Vean palaamaan rullineen keskilinjalle. Kaksi seuraavaa maalimiestä toimivat ok.

Eilisen kerralla puolestaan harjoiteltiin laatikkoja. Alue jätettiin sotkematta muuten kuin piiloon johtavien reittien osalta. Maalimiehet kulkivat ensin keskilinjalta n.40-50m suoraan poispäin ja tekivät 90 asteen käännöksen keskilinjan suuntaisesti. Koira oppisi tekemään syviä pistoja ja työskentelemään oikeaan suuntaan. Tämä oli vähän vaikea Vealle, varsinkin kun treeni alkoi alueelle eksyneellä, äänekkäällä belgillä, jonka omistaja joutui kantamaan melkein meidän ohi. Siinä menivät pasmat sekaisin koiran lisäksi myös ohjaajalta (etsimisen käskyhän oli "näytä", eikö niin...). Vea juoksi kyllä hienot pistot, mutta käännöstä se ei ymmärtänyt tehdä, vaan jatkoi täyttä vauhtia eteenpäin. Tämän johdosta koira joutui tekemään kovasti töitä etsiessään maalimiestä hajuttomasta maastosta. Lopulta ensimmäinen ukko kuitenkin löytyi.
Toinen ukko oli Vealle helppo, mutta taaskin se oli poistunut hajulta ja lähtenyt etsimään omin voimin. Kolmas ukko oli jälleen vaikea, samat ongelmat kuin ekalla ja vaati paljon apua. Huomasi kuinka tilanne alkoi kiukuttaa Veaakin, joka alkoi ensimmäistä kertaa komentamaan takaisin kun koetin lähettää. Koiran mielen piristämiseksi otettiin loppuun näkölähtö, jolla saatiin treeni loppumaan onnistuneeseen. Vähän Vea tarjosi palauttamisessa sijaistoimintoja (vanha rullan pudottelu), mutta toi kuitenkin rullan ja näytti hienosti. Joskus pitää olla tämmöisetkin treenit, että pysyy nöyränä! Ens kerralla menee varmasti taas paremmin.
Osasyy levottomaan työskentelyyn saattoi olla, että koiralla oli jostain syystä (syksyn pöpöt?) maha kipeänä. Tätä nyt ollaan sitten yö ja tämä päivä hoivailtu.