Touhuviikko

Tsaukki, taukit!

Huhhoi, nyt on ollut sen verran tekemistä koirahommissa ja muuten, että tän viikon kirjoittaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Neljä koiraa on mahtava homma ja se, että jokaisen kanssa voi tehdä eri hommia. Mutta jos niiden jokaisen kanssa tekee joka päivä vähän jotakin, niin kyllä voin sanoa, että illalla ohjaajaa nukuttaa!
Kevään tulovauhti on hauska huomata kuvista. Ensimmäiset ovat alkuviikolta ja loput loppuviikolta, kyllä se aurinko ja kuiva maa sieltä vaan alkavat hiljalleen löytyä!

 

Tiistaina koko kööri kävi mummulassa tervehtimässä isoäitiäni, käveltiin vähän lenkkiä lauman kera ja syötiin porukalla lettuja. Tästä poukkasin Vean kanssa treffaamaan Bella-seropia. Bella oli vähän pienempi ja nuorempi kuin Vea, se myös alkuun vähän arasteli toista. Vea oli kuitenkin reilusti, eikä puskenut heti päälle, kehotin sitä juoksentelemaan itsekseen, jolloin Bellakin reipastui ja päästiin painimaan. Sosiaalisaku!

Mitä sä teet?

Keskiviikkona lenkkeilimme vesisateessa. Oman rally-toko oli peruttu, joten naksuttelimme ja harkkasimme kotona. Oma osaa hienosti laittaa takajalat kosketusalustan päälle. Nika siivoaa, nostaa erilaisia esineitä ja "täpisee". Vea harjoitteli hienoa seisomista ja vauhdikasta maahanmenoa. Paljon parempi jo! Torstaina oli vuorossa dobo-harkkailu kaikkien koirien kanssa. Teemme opastuksen mukaan harjoituksia, jotka eivät ole koirille haastavia ja elikot ovatkin lähinnä pöllöilleet hännät heiluen. Pallolle nousemista ei tässä vaiheessa vielä paljon ole, vaan vaarattomia venytyksiä, asennonvaihtoja, pyörimistä, ryömimistä ja jalkojen yli hyppimistä.
Sheltit olivat doboilusta extrainnoissaan. Nikan mielestä namin syöminen siitä hyvästä, että se pyöri minun ympäri, oli ehkä maailman parasta. Se otti myös pallon päällä olemisen ja siinä asennonvaihtamisen suht lungisti, eikä jännittänyt tärinää. Omalla oli niin hirveät höyryt päällä, että jouduin vähän rajoittamaan. Muuten olisi voinut käydä niin, että merle tussahtaa nenälleen lattialle. Pallolla seisominen jännitti Omaa eniten.

Perjantaina olivat Oman ja Ykän keppitreenit. Ykän kasvattaja kouluttaa myös koiria ja kun hänen kanssaan oli tullut puheeksi Ykän kepittely käsiavuin, saimme tarjouksen, että opettelemaan käsiavuton tyyli. Tottakai me menimme!
Kaikki koirat pakattiin autoon, mutta Nika ja Vea saivat jäädä harjoittelemaan odottamista. Aloitettiin keppien meneminen kuudella kepillä, jolloin näytimme mitä normaalisti teemme. Sen jälkeen meille opetettiin pujottelu namin ja vartaloavun kanssa. Koiralta ikään kuin "blokattiin" väärä reitti, jolloin se lähti kiertämään oikeaa kautta. Naksu tuli, kun koira kiersi kepin ja katsoi takaisin ohjaajaan. Palkka taas ohjasi koiraa jatkamaan oikeaan suuntaan. Tästä päästiin nopeasti tekemään useampaa väliä ja lähettämään koiraa eri suunnista. Homma harjoiteltiin ohjaajan ollessa sekä keppien vasemmalla, että oikealla puolella. Lopuksi teimme "rataa": kepit, esteen kiertäminen, uudet kepit ja jälleen esteen kiertäminen. Homma tehtiin molempiin suuntiin.
Hyvä treeni, kepeissä tuli paljon vähemmän virheitä ja tämä tuntuu huomattavasti nopeammalta tavalta edetä.

Lauantaina treffailimme kissoja ja leikimme tuttavien luona. Vea haluaisi yhä pussailla kovasti kaikkea mikä liikkuu (tai möllöttää tyytymättömänä paikallaan), mutta koetimme vähän rajoittaa rakkaudenosoituksia kissojen mielenrauhan säästämiseksi. Loppuaika syötiin luita ja oltiin kaikkien leikitettävänä.

Tänään meillä oli ensimmäiset mätsärit! Mentiin paikalle vähän ennen ilmoittautumista ja autettiin ensimmäisenä kaverin mutaanjuuttunut auto irti työntämällä. Tämän ohjelmanumeron jälkeen koira olikin saanut jo vähän tutustua alueeseen, eikä juurikaan enää hermoillut. Isot ja oudot koirat saivat kirvoitettua ajoitellen puhahduksia, mutta Vea rentoutui nopeasti tuttujen, fiksujen koirien seurassa. Ilmoittautumisen jälkeen kävimme kävelemässä ja loppu ajan lähinnä hengailimme. Kehän laidalla itseäni taisi jännittää vähäsen, joka tarttui Veaan. Se ei häslännyt, mutta oli aavistuksen normaalia hiljaisempi. Loppuvaiheessa kaikki uusi taisi alkaa jo väsyttääkin. Kehässä hiljaisuuden aiheuttama rauhallisuus ei ollut sinänsä huono juttu, koira käyttäytyi asiallisesti ja antoi tuomarin kopeloida perusteellisesti läpi. Se juoksi siististi ja seisoi suurimman osan aikaa paikallaan, koiran tuntien vain näki selvästi, että vähän jännitti.

Onko pakko kaivaa korvaa?

Tähän auttaa kuitenkin kaikken parhaiten kokemus, kunhan Vea tottuu hälinään, uskon sen olevan kuin kala vedessä. Kisassa joka tapauksessa saimme punaisen nauhan ja nauhakehässä olimme ihan viimeiseen asti mukana. Vinttarit kiilasivat viime metreillä ohitse ja tuloksena PUN, ei sij.
Hieno Vea!